Murhatutkinnasta menneisyyden arvoitukseen
Islannin Länsivuonoilla löytyy ruumis, sitten toinen. Rikospaikoille jätetyt säkeet islantilaisesta joulupukkirunosta johdattavat Hildurin ja hänen työparinsa Jakobin sarjamurhaajan jäljille.
Tutkinnan edetessä Hildur tajuaa, että murhat liittyvät jotenkin hänen omaan menneisyyteensä ja 30 vuotta sitten kadonneiden pikkusiskojen arvoitukseen.
”Rósa & Björk on vetävä murhamysteeri, jossa kaksi erillistä tarinalinjaa alkaa pikku hiljaa kietoutua yhteen. Hildur saa yhä vahvempia vihjeitä omasta traumastaan ja on varma, että murhaaja tietää siitä jotain”, ohjaaja Tuomas Parkkinen sanoo.
”Samalla kun Hildur jahtaa murhaajaa, hän huomaa olevansa itse jahdattu. Murhaaja on pakko saada kiinni, jotta myös pikkusiskojen kohtalo voisi selvitä.”
Itsenäinen uusi teos
Rósa & Björk perustuu Satu Rämön huippusuositun dekkarisarjan toiseen ja kolmanteen osaan. Ensimmäiseen osaan perustuva Hildur oli yleisömenestys, joka keräsi lähes 27 000 katsojaa. Molemmat näytelmät on sovittanut Satu Rasila.
Jatko-osan tekeminen teatterissa on Parkkisen mukaan harvinaista ja ainutlaatuista. Siksi paluu Hildurin maailmaan tutun työryhmän kanssa tuntuu erityisen nautinnolliselta.
”Tunnemme toisemme ja puhumme samaa kieltä, kun olemme kerran jo tehneet sen retken, että millä teatterin keinoin melkein 400-sivuinen kirja kerrotaan kahdessa tunnissa.”
Parkkinen kuitenkin painottaa, että vaikka Rósa & Björk lähtee liikkeelle siitä, mihin edellinen näytelmä päättyi, kyseessä on itsenäinen teos. Katsojan ei tarvitse olla lukenut Rämön kirjoja tai nähnyt ensimmäistä osaa pysyäkseen mukana.
Yhteiskunnan nurja puoli
Rósa & Björk jatkaa nordic blue -tyyliä, mutta nyt jylhien vuoristomaisemien sijaan nähdään teollisempi ja urbaanimpi Islanti.
Tyylilajiin kuuluvat myös säröt idyllisessä Islanti-kuvassa. ”Kun Hildur ryhtyy kerimään murhatutkintaan liittyvää vyyhtiä auki, siinä näyttäytyy pohjoismaisen hyvinvointivaltion nurja puoli, joka jää usein piiloon”, Parkkinen sanoo.
Parkkisen mielestä vastapainoa raskaisiin tapahtumiin tuo Hildurin ja Jakobin ystävyyssuhde – ja ennen kaikkea Elena Leeven ja Paavo Kinnusen tapa olla yhdessä näyttämöllä.
”Hienot näyttelijät ja heidän läsnäolonsa tekevät näytelmästä valtavan kevyen seurattavan, ja synkkiin asioihin tulee tietynlaista lohtua, armoa ja ymmärrystä.”
Ohjaajana Parkkiselle on tärkeää pystyä herättämään katsojassa jännitystä, sääliä, iloa ja muita aitoja tunteita.
”Teemme valtavasti töitä sen kanssa, että katsoja uskoo, mitä hänen silmiensä edessä tapahtuu, vaikka tiedämme sen olevan leikkiä. Kun koko sali kauhistuu tai nauraa yhtä aikaa, niin siinä on teatterin ainutkertainen ihme.”
Teksti Ida Henritius