Näkökulmia vähemmistöarkeen
Kun opiskelijasolun kämppikset Saara ja Elisa rakastuvat yllättäen toisiinsa, he joutuvat miettimään, mitä muut heidän suhteestaan ajattelevat. Eletään 2000-luvun alkua, asenteet naispareja kohtaan ovat vielä nihkeät. Mutta vuodet kuluvat, parisuhde vaihtuu perheeksi ja jossain vaiheessa ulkoapäin tuleva painekin hellittää.
Milja Sarkola luki Laura Lehtolan romaanin heti sen ilmestyttyä vuonna 2020 ja ajatteli haluavansa tehdä siitä näytelmäsovituksen. Hän ei ollut aiemmin lukenut kirjaa, joka herättäisi niin paljon muistoja omasta elämästä.
”Koin sen tosi vetävänä. Samastuminen 2000-luvun Helsinkiin ja parisuhde-elämään oli voimakasta”, Sarkola kertoo.
Sarkola näki tekstin näyttämöllisenä, sillä Lehtola kuvaa tilanteita tarkasti monen ihmisen näkökulmasta. ”Siinä on hyvää dialogia, eikä niin paljon päänsisäistä kelaa, mitä on vaikeampi siirtää näyttämölle.”
Poikkeuksellinen yhteistyö
Sarkola ja Lehtola sopivat kirjoittavansa näytelmäsovituksen yhdessä. Käytännössä näytelmää on tehty yhteiseen, verkossa sijaitsevaan dokumenttiin, joka on ollut koko ajan molempien muokattavissa.
Tekemisen tapa on ollut molemmille uusi ja osoittautunut hauskaksi ja inspiroivaksi. Kirjoittaminen on ollut vapautuneempaa, kun on päässyt sisään toisen kirjoitusprosessiin ja tiennyt koko ajan, mitä toinen tekee.
”Yleensä kun kirjoittaa, on tosi jännittävää luetuttaa tekstiä toiselle. Tässä ei ole tullut painetta. Sinne voi heitellä mitä vaan, eikä ole väliä, kumman idea jää”, Sarkola sanoo.
Sarkolan päävastuuna on ollut näytelmän dramaturginen kuljetus ja muoto, Lehtolan vastuulla puolestaan repliikkien kirjoittaminen, koska hän tuntee henkilöt paremmin.
”Mitä enemmän näytelmää kirjoitettiin, sitä enemmän tekeminen nivoutui yhteen, eikä siitä enää pysty erottamaan, mikä on kenenkin ajattelua”, Sarkola kertoo.
Näytelmässä on säilytetty alkuperäinen tarina, mutta kronologia päätettiin laittaa uusiksi. Romaanin loppupuolella Saara tutustuu Anttiin, joka haastattelee Saaraa väitöskirjaa varten. Nämä haastattelut muodostavat rungon näytelmälle.
”On ollut haasteellista löytää romaanin 13 vuoden kronologialle uusi näyttämöllinen muoto, että se ei tuntuisi puuduttavalta. Se on vaatinut tiivistystä ja painopisteiden valitsemista”, Sarkola kertoo.
Näytelmässä nähdään elokuvamaista kerrontaa, jossa hypitään nopeasti ajasta ja paikasta toiseen. Se on edellyttänyt tarkkaa ennakkosuunnittelua, jota Sarkola on tehnyt yhteistyössä lavastaja Kaisa Rasilan, pukusuunnittelija Emilia Erikssonin, äänisuunnittelija Aleksi Sauran, valosuunnittelija Kari Leppälän ja maskeeraaja Tuula Kuittisen kanssa.
”Mutta minulla on harvoin ohjaajana kovin tarkkaa näkemystä tyylilajista ennen kuin pääsen tekemään töitä näyttelijöiden kanssa. Luotan siihen, että maailma syntyy, kun teksti, näyttelijät ja näyttämö kohtaavat. Se on ohjaustyössä parasta, että saa olla mukana, kun henkilöt alkavat elää omaa elämäänsä näyttelijöiden kehoissa.”
Moderni perhe
Minä valitsin sinut kuvaa kahden naisen elämää ja parisuhdetta aikana, jolloin tapahtuu iso yhteiskunnallinen muutos siinä, miten homoseksuaalisuuteen suhtaudutaan. Sarkola huomauttaa, että se ei kuitenkaan muuta sitä, että ihmiset ovat kasvaneet homofobisessa maailmassa.
Näytelmän henkilöistä varsinkin Saara on kasvanut häpeämään omaa seksuaali-identiteettiään. ”Paljon olemme puhuneet sisäisestä homofobiasta ja siitä, miten häpeä seuraa mukana, vaikka ajan henki muuttuu”, Sarkola kertoo.
Näytelmän keskiössä on kuitenkin kahden erilaisen ihmisen pitkä parisuhde. Elisa on perinteinen, maalta kotoisin ja vahvasti kiinni vanhemmissaan. Saara on räväkkä kaupunkilainen, joka ei aina muista kohdella läheisiään reilusti.
”Koin kutkuttavana lähtökohtana Saaran henkilön tuomisen näyttämölle. Hänessä kiinnosti jokin törkeys, se ettei hän oikein pysy missään kuosissa tai formaatissa”, Sarkola kertoo.
Sarkolan mielestä Saaran tyyppiset hahmot on tarinoissa varattu 99-prosenttisesti miehille. Saara on parisuhteessa se, joka tulee ja menee miten tahtoo, sillä aikaa kun Elisa hoitaa tunnollisesti kotityöt ja lapsen.
”Se on samaan aikaa raivostuttavaa, kiehtovaa ja kadehdittavaa, että voisipa itse olla noin piittaamaton ja ottaa paljon tilaa ja olla kantamatta vastuuta naisten perinteisistä tehtävistä”, Sarkola miettii.
Näytelmässä esiin nousevat myös biologiseen ja sosiaaliseen vanhemmuuteen liittyvät kysymykset. Vaikka naiset ovat voineet aina hankkia lapsia keskenään, on tällainen ydinperhe vielä suhteellisen uusi virallisesti hyväksyttynä perhemuotona.
Näytelmä tarjoaakin monenlaisia näkökulmia vähemmistöarkeen. ”Siinä on paljon lämmintä huumoria seksuaalivähemmistöistä, -identiteeteistä ja seksuaalisuudesta. 2000-luvun yleisen ilmapiirin muuttuminen tuntuu vahvasti tässä ajassa olevalta teemalta”, Sarkola sanoo.
Ida Henritius