Ohjaajan sana – Vain parasta minulle
Vain parasta minulle on saanut alkunsa ainutlaatuisella tavalla: kirjailijat ovat saaneet vapaat kädet. Tuloksena on yllättäviä, rohkeita ja absurdeja maailmoja, jonka kaltaisia harvemmin suomalaisten kaupunginteatterien näyttämöillä nähdään. On kiinnostavaa, kuinka samanlaisia tematiikkoja kaikki kolme näytelmää kantavat, vaikka ne ovat syntyneet toisistaan irrallaan ja erilaisista lähtökohdista. Ne keskustelevat keskenään ja täydentävät toistensa ajatuksia.
Sofi Oksasen Rakastan sinua jo nyt kertoo ukrainalaisesta hedelmöityshoitobisneksestä. Ukraina on Euroopan korruptoitunein maa, jossa minimipalkka on 160 euroa ja elintaso matala. Näytelmä sai kantaesityksensä Wienin Burg-teatterissa osana Eurooppalainen ehtoollinen -esitystä vuonna 2017, ja sen asetelmasta sai sittemmin alkunsa Oksasen romaani Koirapuisto (2019).
Elina Snickerin Itku vieraalle pohjaa karjalaiseen itkulauluperinteeseen sekä näytelmäkirjailijan omaan isään, joka on tehnyt ammattiuransa upseerina.
Maija Vilkkumaan Merisää on retroscifiä, eli menneisyyden näkökulmasta kirjoitettua tieteisfiktiota. Lajityypin tunnetuin edustaja on steampunk, mutta tällä kertaa kyseessä on, luultavasti ensimmäistä kertaa suomalaisilla näyttämöillä, VHS-punk – 90-luvun näkökulmasta kirjoitettu tulevaisuusfantasia.
Pienoisnäytelmä on enemmän novelli kuin romaani. Sen tiiviys pakottaa kiteyttämään oleellisen ja jättämään jotain myös katsojalle. Pieni on kaunista: kevyt muoto antaa tilaa vastaanottajan oivalluksille.
Aino Kivi