Saavutettavuustyökalut

Olipa kerran Once

Lilla Teatern – Once – På bilden Ulriikka Heikinheimo, Alexander Wendelin, Pia Runnakko, Vilja Seivo, Santeri Helinheimo-Mäntylä, Robert Kock och Aili Järvelä – Foto Otto-Ville Väätäinen

Once-elokuva kuvattiin pienellä budjetilla ja salaa Dublinin kaduilla. Nyt Oscar-palkittu musikaali on valloittanut myös teatterilavat ympäri maailmaa.

Dublinin keskustan läpi kaartaa noin puoli kilometriä pitkä kuvankaunis kulkureitti nimeltä Grafton Street, joka on toinen ”The Fair Cityn” kahdesta tunnetusta turisti- ja ostoskaduista. Tammikuussa 2006 kadun pohjoispäässä seisoi jättimäisellä kaukolinssiputkella varustettu filmikamera, mutta etäisyyden vuoksi ohikulkijoilla oli vaikeuksia nähdä, mitä sillä oikein kuvattiin. Ja mikäli joku olisi erehtynyt kysymään, on todennäköistä, ettei vastaus olisi ollut aivan rehellinen, sillä silloin kuvattiin salaa täysin tuntematonta pientä musiikkielokuvaa nimeltä Once.

Kameran takana, kasvot miltei kokonaan paksujen kaulahuivien peitossa, seisoivat valokuvaaja Tim Fleming ja ohjaaja John Carney. Grafton Streetin toisessa päässä kamera seurasi kahta nuorta punatukkaista katumuusikkoa, Glen Hansardia ja Markéta Irglováa. He tuskin osasivat sitä silloin aavistaa, mutta tasan kaksi vuotta myöhemmin he olisivat Hollywoodin Kodak Theatressa juhlimassa vastavoitettua Oscarpystiään.

– Meidän oli pakko kuvata salaa, koska lupiin ei ollut varaa, ohjaaja Carney on myöhemmin kertonut. Elokuvan koko budjetti oli vajaat sata tuhatta euroa, suurin osa irlantilaisen elokuvainstituutin rahoitusta. Loput tuli Carneyn omista säästöistä sekä pienestä pankkilainasta, jonka hakemisesta kehkeytyi myös yksi elokuvan avainkohtauksista.

Oncen kansainvälinen menestys oli täydellinen yllätys tiimille – vain vuosi ensi-illan jälkeen tämä pikkurahalla tuotettu tarina kahdesta köyhästä muusikosta ja heidän toivottomasta rakkaudestaan toisiinsa ja musiikkiin oli netonnut jo parikymmentä miljoonaa euroa pääsylipputuloja. Eikä loppua näy.

Oncen näytelmäversio, jonka näyttämömuodon loi irlantilainen näytelmäkirjailija Enda Walsh, sai ensi-iltansa tasan kymmenen vuotta sitten American Repertory Theatressa, Massachusettsin Cambridgessa. Vuotta myöhemmin Once valloitti Broadwayn ja ampaisi kansainväliseen nousuun. Ensimmäinen ei-englanninkielinen näytös nähtiin koreaksi Soulissa 2015.

Pohjoismaiden ensi-iltansa Once sai ruotsiksi Helsingissä Lilla Teaternissa 28. lokakuuta 2020 ja 20. tammikuuta 2022 on suomenkielisen ensi-illan vuoro!

 

 

Teksti Janne Strang

 

Enda Walsh – Glen Hansard & Markéta Irglová

Once (suomeksi)

Uskomattoman kaunis tarina rakkaudesta ja musiikista
  • Lilla Teatern
  • Ensi-ilta 8.3.2022
  • Kesto n. 2 t 30 min, sis. väliajan
  • Opiskelijalippu 27 € (ma-to), Eläkeläislippu 51 € (ma-to), Peruslippu 54 €