Saavutettavuustyökalut

Taidetta ikääntyneiden koteihin

Vuodesta 2021 käynnissä ollut Taidetta ikääntyneiden koteihin -hanke saa jatkoa myös kaudella 2025–2026. Hanke tuo osallistavaa taidetoimintaa osaksi helsinkiläisten ikääntyneiden arkea. Hankkeessa kohdataan taiteen äärellä eri tavoin, etäyhteyksillä ja kasvokkain. Osana hanketta koulutetaan ikääntyneiden kanssa työskenteleviä ammattilaisia ja opiskelijoita. 

Syyskaudella 2025 hanke koostuu mm. Tarinasta teatteriksi -toiminnasta, osallistavan vuorovaikutuksen koulutuksista, Tarinat joita kannan -esityksestä ja Valo piirtää kasvojesi uurteet -valokuvanäyttelyn kiertueesta.

Kaikki toimintamme on osallistujille maksutonta. Lähitapahtumat toteutetaan Helsingin alueella, mutta etätapahtumiin ovat tervetulleita kaikki asuinpaikkakunnasta riippumatta.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!

Tarinasta teatteriksi -toiminta

Tarinasta teatteriksi -toiminta perustuu tarinateatterin hyödyntämiseen kohtaamistyössä. Tarinateatteri on improvisaatioteatterin muoto, jossa osallistujien kokemukset ja tarinat tuodaan näyttämölle pieniksi esityksiksi.

Helsinkiläisissä seniorikeskuksissa viikoittain kokoontuvat ryhmät ovat aloittaneet harjoittelemisen jo syksyllä 2023. Näistä ryhmistä muodostuu esiintyvä ryhmä, jonka osallistujat toimivat tarinateatterinäyttelijöinä ammattilaisten ohjauksessa. Syyskaudella 2025 esiintyvä ryhmä jatkaa syventymistä tarinateatteriin ja vierailee esiintymässä eri puolilla Helsinkiä.

Toimintaa ohjaavat hankkeen työntekijät Talvikki Eerola, Laura Ikonen ja Reetta Kankare.

Lisätietoja Tarinasta teatteriksi -toiminnasta: Talvikki Eerola, talvikki.eerola@hkt.fi, puh.050 4774313

Osallistavan vuorovaikutuksen koulutukset

Hankkeessa tehdään moniammatillista yhteistyötä korkeakoulujen ja Helsingin kaupungin kehittämispalveluiden ja Helsingin alueen kotihoidon kanssa. Kouluttajat Reetta Kankare ja Hanna Nuorala järjestävät koulutuksia opiskelijoille ja Helsingin kaupungin sote-alan työntekijöille. Syksyllä 2025 yhteistyötä tehdään Metropolia ammattikorkeakoulun ja Helsingin kaupungin sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalveluiden (SKH-palvelut) kanssa.

Toiminnallisissa koulutuksissa tutustutaan osallistaviin, kohtaamista tukeviin harjoitteisiin itse kokeilemalla. Oppilaitosyhteistyössä opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat kouluttajien ohjauksessa myös omia taidetuokioita ikääntyneille.

Lisätietoja koulutuksista: Reetta Kankare, reetta.kankare@hkt.fi, puh. 050 4344 930

Tarinat joita kannan

Tarinat joita kannan on Talvikki Eerolan toteuttama ikäihmisten asumisyksiköissä kiertävä musiikillinen esitys. Esitys perustuu ikääntyneiden haastatteluista nousseisiin teemoihin. Esitystä voi tilata palvelutalojen asumisyksiköihin ja senioritaloihin.

Esiintyminen, musiikin sävellys ja teksti: Talvikki Eerola
Ohjauksellinen apu: Laura Ikonen
Kesto n. 40 min.

Lisätietoja esityksestä: Talvikki Eerola, talvikki.eerola@hkt.fi, puh. 050 477 4313

Valo piirtää kasvojesi uurteet -valokuvanäyttely

Valo piirtää kasvojesi uurteet -näyttelyn avajaisia vietettiin keväällä 2022 Kauppakeskus Redissä. Näyttelyssä esille pääsevät ikääntyneet, joita Helsingin Kaupunginteatterin hanketaiteilija Martta Pesonen ja valokuvaaja Sonja Tolonen haastattelivat ja valokuvasivat syksyn 2021 ja kevään 2022 aikana. Näyttely on kiertänyt ympäri Helsinkiä mm. palvelukeskuksissa, Kaapelitehtaalla, kauppakeskuksissa, kirjastoissa ja studio Pasilassa. Näyttelystä on toteutettu myös videotaltiointi, jota pääset katsomaan täältä. Elo-syyskuussa 2025 näyttely on esillä Töölön seniorikeskuksessa.

Taidetta ikääntyneiden koteihin -toiminta on osa Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyötä. Hanketta rahoittaa Helsingin kaupunki, ja se toteutetaan laajan yhteistyöverkoston voimin.

Liity Taidetta ikääntyneille -postituslistalle. Saat hankkeen kuulumiset ja tiedot tulevista tapahtumista sähköpostiisi kahdesti vuodessa.

Lisätietoja hankkeesta:

Reetta Kankare
hankekoordinaattori
reetta.kankare@hkt.fi

Vas. Hanna Nuorala, Laura Ikonen, Reetta Kankare, Talvikki Eerola ja Mirja Neuvonen