Terävä aikalaissatiiri yhteistyön vaikeudesta
Näytelmäkirjailija Pasin ura kaipaa kipeästi uutta nostetta. Kun Pasi saa tehtäväkseen kirjoittaa monologin mahdollisimman tavallisen ei-helsinkiläisen elämästä, hän keksii valita päähenkilöksi maahanmuuttajataustaisen parturinsa Rojan.
Valinta ei ole täysin pyyteetön, sillä omalla urallaan epäonnistunut Pasi tarvitsee hittinäytelmän ja uskoo tarinan kiinnostavan myös mediaa.
Roja kuitenkin osoittautuu kaikkea muuta kuin helpoksi päähenkilöksi, eikä hänen elämänsä taivu näytelmäksi aivan niin vaivattomasti kuin Pasi oli ajatellut.
”Kaikki, mitä Pasi kuvitteli hallitsevansa omassa ammatissaan, alkaa hajota käsiin. Siitä alkaa absurdi kamppailu, että kuka oikeastaan kertoo kenen tarinaa ja kuka tekee näytelmää kenestä”, käsikirjoittaja ja näyttelijä Mitra Matouf kuvaa.
”On hauskaa, että Pasin lähtökohta on paitsi humaani, myös itsekäs. Hänen on syytä saada vähän nenilleen, kun kerran tuollaisella motiivilla lähtee ratsastamaan”, käsikirjoittaja ja ohjaaja Atte Järvinen sanoo.
Kitkaa yhteistyössä
Matoufin alkuperäisideaan pohjautuvan Ihmisiä ja kanoja -näytelmän piti olla muodoltaan monologi, mutta lopulta monologin kirjoittamisesta tulikin osa juonta, kun tehtävä lankeaa päähenkilöiden harteille.
”Hahmot eivät perustu meihin, mutta nopeasti mukaan tuli ajatus kahdesta ihmisestä, joista toinen kirjoittaa ammatikseen ja toinen on elänyt sen elämän, josta näytelmä tehdään”, Järvinen kertoo.
”He ovat kaksi älykästä mutta täysin erilaista ihmistä, joiden ajatukset menevät jatkuvasti ristiin. Pasi on hyväsydäminen pessimisti ja Roja taas optimisti mutta äärimmäisen jääräpää”, Matouf sanoo.
Pasin ja Rojan yhteistyö nostaa esiin kysymyksen siitä, mikä toisen ihmisen elämässä on kertomisen arvoista. Se, mitä ihminen itse haluaa elämästään kertoa, saattaa varsinkin vaikeiden asioiden osalta poiketa siitä, mitä muut haluavat hänestä kuulla.
Matoufin mielestä kärsimyksestä on tullut eräänlainen myyntivaltti: ”Mitä enemmän kärsimystä, sitä parempi markkina. Minua tällaiset uhriutumisen tarinat kyllästyttävät.”
Epätäydellisiä, tunnistettavia hahmoja
Pasin ja Rojan lisäksi näyttämöllä nähdään lähes 30 hahmoa, joista vastaa kolme näyttelijää. Järvisen mukaan tiuhaan vaihtuvat roolit tuovat esitykseen farssimaisuutta ja kepeyttä.
”Se tuntui heti luontevalta, ja sen mukana tähän tulee kabareemainen pukujenvaihtoaspekti, jota tällaisessa tarinassa ei yleensä ole”, hän sanoo.
Matouf kertoo pääsevänsä näyttelemään hahmoja, joita suomalaisissa teattereissa on nähty toistaiseksi vähän. ”Meillä on todella diversiteettinen katukuva, mutta näitä ihmisiä ei ehkä ole uskallettu näyttää sellaisina kuin he ovat, koska pelätään, että joku loukkaantuu”, hän sanoo.
Maahanmuuttajataustaisia hahmoja ei ole näytelmässä haluttu silotella tai esittää yhtenäisenä ryhmänä, vaan he saavat olla epätäydellisiä ihmisiä omine pyrkimyksineen.
”Emme halunneet, että he ovat vanhojen elokuvien hyväntahtoisia puolienkeleitä, joiden ainoa tahtotila on auttaa päähenkilö löytämään itsensä”, Järvinen perustelee.
Ihmisiä ja kanoja on silti ennen kaikkea komediallinen draama yrityksestä saada yhteinen työ tehdyksi kunnialla. Matouf kuvaa näytelmää tunnistettavaksi mutta vinoksi ja lämpimäksi mutta kiusalliseksi. ”Skaala on haudanvakavuuden ja anarkian välimaastossa”, Järvinen kiteyttää.
Teksti Ida Henritius