Saavutettavuustyökalut

Kaupunginteatteri julkaisi vuoden 2021 vuosikertomuksensa – tänä keväänä lomautuksilta vältyttiin

Tiedote   10.06.2022

Helsingin Kaupunginteatterissa tuotettiin koronarajoituksista ja toiminnan keskeytyksistä huolimatta näytäntövuonna 2021–2022 yhteensä 16 uutta ensi-iltaa. Katsojia teatterissa kävi syksyn ja kevään aikana yhteensä 140 114 (2020-2021: 51 119, 2019-2020: 224 249). Tämän lisäksi yleisötyötoimintaan ja erilaisiin tapahtumiin osallistui yhteensä 14870 henkilöä. Näytäntövuoden aikana toteutui yhteensä 583 esitystä. Koronan vuoksi yhteensä 156 esitystä jouduttiin perumaan ja syyskaudella teatteria esitettiin rajatuille katsomoille. Tammikuussa 2022 alkaneet yt-neuvottelut saatiin keväällä päätökseen ilman lomautuksia.

Helsingin Kaupunginteatterin vuosikertomus 2021 on luettavissa teatterin verkkosivuilla.

Helsingin Kaupunginteatteri aloitti syyskauden 2021 esitykset rajoitetuilla, ensin elokuussa noin 20 prosentin ja myöhemmin syyskuussa 50 prosentin katsomokapasiteeteilla. Lopulta lokakuusta 2021 alkaen yleisötilaisuuksia koskeneet rajoitukset poistuivat kokonaan, ja joulukuussa saatiin käyttöön myös odotettu koronapassi. Joulukuun lopussa teatterit joutuivat kuitenkin jälleen sulkemaan ovensa, ja Kaupunginteatteri ilmoitti aloittavansa yt-neuvottelut tammikuussa 2022. Kevätnäytäntökauden aloitus siirrettiin maaliskuulle ja loppukevään esitystoimintaa kevennettiin. Opetus- ja kulttuuriministeriön huhtikuun lopussa myöntämän lisätuen myötä henkilöstön lomautukset onnistuttiin lopulta välttämään. Edellisenä keväänä 2021 koko henkilöstö lomautettiin neljäksi viikoksi.

”Haluan kiittää henkilökuntaamme heidän kovasta työstään ja venymisestään myös tänä toisena poikkeusvuonna. Kiitos yleisöllemme tuesta ja kärsivällisyydestä peruuntuneiden esitysten aiheuttamien muutosten keskellä. Meidän tehtävämme on saada ihmiset näkemään toisensa, jotta elämä olisi rikkaampaa. Ihminen ei ole mitään ilman toista ihmistä. Toivottavasti voimme kohdata jatkossa toisemme turvallisin ja luottavaisin mielin. Kesällä lataamme akut ja satsaamme taas kaikkemme esitystoiminnan jatkoon syksyllä”, sanoo teatterinjohtaja Kari Arffman.

Helsingin Kaupunginteatterin syyskauden 2022 monimuotoinen ohjelmisto käynnistyy uuden Nykyesityksen näyttämön ensimmäisillä kantaesityksillä. Kahden teoksen ilta, Helsingin Feministisen Salaseuran Kohtaamisia ja Sara Grotenfeltin Last Hurrah saa ensiesityksensä 9. elokuuta ja Kati Korosuon The Artist Is at Home 23.elokuuta studio Pasilassa.

Suuren näyttämön ohjelmiston avaa Samuel Harjanteen ohjaama odotettu bilemusikaali Priscilla, aavikon kuningatar 25. elokuuta. Arena-näyttämöllä ensi-iltansa saa Heidi Heralan ja Juhani Laitalan tähdittämä koskettava perhekuvaus Kultalampi 8. syyskuuta.

Pienellä näyttämöllä ensi-iltansa saa kaksi uutta kotimaista dramatisointia: Milja Sarkolan ohjaama ja Laura Lehtolan samannimiseen romaaniin perustuva kotimainen näytelmäuutuus Minä valitsin sinut 22. syyskuuta ja koko perheen fantasiaseikkailu Ystäväni pelikaani, jonka päärooleissa nähdään Ylermi Rajamaa, Elias Salonen ja Inkeri Hyvönen 12. lokakuuta. Pienen näyttämön lämpiössä on 24. elokuuta alkaen tarjolla sylivauvojen ja heidän lähiaikuistensa yhteinen teatterielämys Mukavaa matkaa!.

Ruotsinkielisellä Lilla Teaternin näyttämöllä saavat ensi-iltansa Elena Ferranten suosittuun Napoli-sarjaan perustuva, Riikka Oksasen ohjaama Min fantastiska väninna 15. syyskuuta ja Toven Janssonin Muumi-sarjakuviin pohjautuva, kaikille 10–110-vuotiaille soveltuva Kris och katastrof i Mumindalen 1. lokakuuta.

Studio Pasilassa ensi-iltansa saa Leea Klemolan ja Rosa-Maria Perän sovitus Christopher Hamptonin näytelmästä Vaarallisia suhteita 28. syyskuuta. Näytelmän ohjaa Anna-Elina Lyytikäinen ja rooleissa nähdään mm. Riitta Havukainen, Merja Larivaara ja Jaakko Virmavirta.

Helsingin Kaupunginteatterin asiakaspalvelu ja lipunmyynti puhelimitse numerossa 09 394022 ma-pe klo 9-16. Lippupiste ma-la 9-21, su 10-18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm)
www.hkt.fi

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Helsingin Kaupunginteatteri, markkinointisuunnittelija Ida Virkkunen ida.virkkunen@hkt.fi
, 050 357 4250