Saavutettavuustyökalut

Kaupunginteatterin ja Teatterikorkeakoulun yhteistyönäytelmäksi vaihtui Kristian Smedsin Jumala on kauneus

Tiedote   18.03.2022

Helsingin Kaupunginteatterin ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kevään 2022 yhteistyönäytelmä ja ohjaaja vaihtuvat. Leea Klemolan kirjoittama ja ohjaama Viggo Mortensenin hevoset -esitys on peruuntunut ja ohjaajaksi on vaihtunut Kristian Smeds. Koko vuosikurssillinen tulevia teatteritaiteilijoita esittäytyy ja astuu kuvataitelija Vilho Lammen rooliin studio Pasilassa 23. huhtikuuta alkaen Smedsin kirjoittamassa, Paavo Rintalan romaaniin perustuvassa näytelmässä Jumala on kauneus (2000).

”Kahdentoista nuoren näyttelijän yhteinen matka kuvataiteilija Vilho Lammen nahkoihin tulee kuumentamaan studio Pasilan näyttämön aikamoiseksi kevätmyrskyksi! Nyt manataan esiin väkevä näyttämöloitsu vapauden ja elämän puolesta!”, sanoo ohjaaja Kristian Smeds.

Näytelmä kertoo nuoren taiteilijan taistelusta itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Liminkalainen taidemaalari Vilho Lampi (1898–1936) hakee omaa ilmaisuaan Pohjanmaalla ja Pariisissa, innostuu ja pettyy yhä uudelleen, kaiken aikaa pyrkien kohti kauneuden valtakuntaa. Lampi hakee vastauksia politiikasta, vajoaa hurmokseen Louvressa ja samaistuu niin Vincent van Goghiin kuin haapaankin. Hän on kaikkialla ulkopuolinen, eikä hänen tinkimättömyydelleen ole sijaa tässä maailmassa. Lammen elämä on vuoroin riemua ja vuoroin epätoivoa, mutta hän ei lakkaa kysymästä eikä etsimästä kauneutta.

Näytelmä on paitsi taiteilijakuvaus, myös näytelmä kauneuden kokemisesta, jumaluuden etsinnästä ja ihmisenä olemisen vaikeudesta. Se kertoo ihmisestä, joka kurottaa kohti ikuisuutta.

Esitys on jatkoa Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelman ja Helsingin Kaupunginteatterin keväällä 2021 alkaneelle kolmivuotiselle yhteistyölle, jossa näyttelijäntaiteen kolmannen vuosikurssin opiskelijat tulevat kevääksi studio Pasilaan ja valmistavat kandiprojektinaan esityksen yhdessä koulun ulkopuolisten ammattilaisten kanssa.

Yhteistyön myötä näyttelijäopiskelijat tutustuvat oman alansa ammattilaisiin sekä näiden työtapoihin ja käytäntöihin Suomen suurimmassa teatterissa. Samalla teatteri ja yleisö saavat mahdollisuuden tutustua alan opiskelijoihin ja tulevaisuuden lupauksiin. Keväällä 2021 yhteistyön myötä valmistui Akse Petterssonin ohjaama Decamerone.

Studio Pasilassa 23. huhtikuuta ensi-iltansa saavassa Jumala on kauneus -esityksessä näyttelevät Veera Anttila, Ville Hilska, Juhana Hurme, Milla Kaitalahti, Akseli Lehtinen, Kate Lusenberg, Heikki Nousiainen, Alexandra Oupornikova, Nana Saijets, Julius Susimäki, Mauno Terävä ja Juuso Timonen.

Lavastuksen suunnittelusta vastaavat Kristian Smeds ja Katariina Kirjavainen. Puvut on suunnitellut Vilma Mattila, valosuunnittelija on Jaakko Sirainen ja äänisuunnittelija Ville Aalto. Naamioinnin suunnittelusta vastaa Henri Karjalainen ja koreografiasta Antti Lahti. Dramaturgi on Rosa-Maria Perä ja ohjaajan assistentti Jussi Lankoski.

Teatteriohjaaja ja näytelmäkirjailija Kristian Smeds kuuluu suomalaisen teatterin ykkösnimiin. Smeds perusti Teatteri Takomon 1996 ja toimi sen taiteellisena johtajana 2001 asti. Kajaanin kaupunginteatteria hän johti 2001–2004. Vuonna 2011 hänelle myönnettiin European Theatre Prize for New Theatrical Realities -palkinto ensimmäisenä pohjoismaisena teatterintekijänä. Smedsin tunnetuimpia ohjauksia ovat Kansallisteatterissa esitetty Tuntematon sotilas (2007) ja Brysselissä kantaesitetty Mental Finland (2009). Vuonna 2018 Smeds aloitti Teatterikorkeakoulun näyttelijätaiteen professorina. Hänen kautensa päättyy kesällä 2022, ja Jumala on kauneus on hänen viimeinen työnsä professorina. Myös Smedsin edellinen vierailu Helsingin Kaupunginteatterissa oli yhteistyö Teatterikorkeakoulun kanssa: silloin hän oli mukana opiskelijana ja ohjasi, puvusti ja lavasti dramatisoinnin Matti Pulkkisen romaanista Ehdotus rakkausdraamaksi (1994).

Jumala on kauneus -ensi-ilta 23.4.2022 klo 18 Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5)
Liput: opiskelijalippu 15 € (ma-to), eläkeläislippu 27 € (ma-to), peruslippu 30 €
#jumalaonkauneus #hktfi #uniarts #taideyliopisto #teatterikorkeakoulu

Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 – 21, su klo 10 – 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) www.hkti.fi

Yhteinen turvallisuutemme on meille tärkeää. Tutustuthan huolella turvallisuusohjeisiimme Turvallisesti teatteriin -osiossamme.
 

Lehdistökuvat löytyvät kuvapankista ja tiedotteet uutishuoneesta.

Lisätietoja, medialippuvaraukset ja haastattelupyynnöt:
Helsingin Kaupunginteatteri, viestintäpäällikkö Kaisa Pelkonen, kaisa.pelkonen@hkt.fi, 040 552 3788

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki