Saavutettavuustyökalut

Valokuvanäyttely nostaa ikääntyneet näkyviin

Tiedote   01.03.2022

Valo piirtää kasvojesi uurteet -näyttely nostaa esille yhdeksän persoonallista tarinaa helsinkiläisistä kotona asuvista ikäihmisistä. Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyön viime vuonna alkanut Taidetta ikääntyneiden koteihin -hanke huipentuu keväällä 2022 kiertävään valokuvanäyttelyyn, joka on syntynyt taiteilijoiden ja kuvattavien kiireettömistä kohtaamisista.

Syksyllä 2021 Valokuvaaja Sonja Tolonen ja yhteisötaiteilija Martta Pesonen tapasivat ikääntyneitä heidän kodeissaan. Kuvien ottamisen lisäksi kohtaamisissa tutustuttiin ihmiseen kameran edessä. Prosessissa sivuttiin myös ikäihmisten suhdetta valokuvaukseen ja kuvassa esiintymiseen. Monelle kuvattavana oleminen oli harvinaista – osaa oli kuvattu kunnolla viimeksi viisikymmentä vuotta sitten. Yksi pohti ääneen, miksi vanhoja ihmisiä ylipäätään kuvataan.

“Halusimme antaa osallistujille nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksen. Prosessi oli yhtä tärkeässä osassa kuin lopputulos. Näemme osallistujamme kauniina ja arvokkaina, ja aina kuvan arvoisina, yhteiskunnan tasavertaisina jäseninä. Toivomme myös yhteiskunnan näkevän heidät niin”, pohtii Martta Pesonen.

Vanhuksista puhutaan usein yhtenäisenä joukkona. Kuvissa esiintyviä henkilöitä ei voi kuitenkaan niputtaa yhden tai kahden sanan sisälle: ikäeroa heillä on parhaimmillaan 20 vuotta, takana on monenlaista työhistoriaa, osalla on lapsia ja lapsenlapsia, osa elää yksin ja osa kumppanin kanssa, ja he ovat lähtöisin erilaisista taustoista. Helsinkiläisiä he ovat kuitenkin kaikki.

“Toivomme, että näiden kuvien äärellä voi pohtia myös omaa suhdettaan ikääntyneisiin ja ikääntymiseen”, kertoo valokuvaaja Sonja Tolonen.

Helsingin Kaupunginteatteri on toteuttanut toukokuusta 2021 alkaen Taidetta ikääntyneiden koteihin -hanketta, joka on tuonut osallistavaa taidetoimintaa osaksi helsinkiläisten ikäihmisten sekä kotihoidon asiakkaiden arkea. Hankkeen aikana on toteutettu osallistavia taidetuokioita ja niistä syntyneitä taidetuliaisia sekä pieniä joulukonsertteja helsinkiläisissä palvelutaloissa. Kotona asuville vanhuksille on järjestetty myös etäyhteyksillä osallistavia työpajoja sekä etäkulissikierros. Hankkeen aikana on myös koulutettu ikääntyneiden parissa toimivia vapaaehtoisia etäkulttuuripalveluiden käyttöön sekä opiskelijoita vuorovaikutteiseen kohtaamiseen ikäihmisten kanssa. Hanke huipentuu vuoden 2022 keväällä Valo piirtää kasvojesi uurteet -valokuvanäyttelyyn. Taidetta ikääntyneiden koteihin -toiminta on osa Helsingin Kaupunginteatterin yleisötyötä. Hanketta rahoittaa Helsingin kaupunki.

Valo piirtää kasvojesi uurteet -valokuvanäyttelyn näyttelypaikat ja -ajat

Kauppakeskus Redi 10.3.-27.3.2022

Malmitalo 28.3.-10.4.2022

Maunulatalo 11.4.-2.5.2022

Näyttely nähdään kevään aikana myös Kustaankartanon palvelukeskuksessa sekä Helsingin Kaupunginteatterin lämpiössä.

Lisätietoa: hankekoordinaattori Hanna Nuorala, hanna.nuorala@hkt.fi

@hktfi #hktfi #yleisötyöhkt #taidettaikääntyneidenkoteihin #Valopiirtääkasvojesiuurteet

Helsingin Kaupunginteatteri, Ensi linja 2, 00530 Helsinki, www.hkt.fi