Saavutettavuustyökalut

Tervetuloa teatteriin – turvallisesti! Tutustuthan huolella ohjeistuksiimme Turvallisesti teatteriin -sivustollamme!
Helsingin Kaupunginteatteri

Teatterintekemisen ytimessä – Taneli Mäkelä, Marcus Groth ja Mies, joka rakasti järjestystä

Mies, joka rakasti järjestystä -näytelmässä yhdestä miehestä on moneksi. Näyttelijä Taneli Mäkelä ja ohjaaja Marcus Groth kertovat, miten yleisön ja näyttelijän yhteiseen teatterileikkiin valmistaudutaan.

Näyttelijä Taneli Mäkelä esiintyy Arena-näyttämöllä yksin, mutta Mies, joka rakasti järjestystä ei ole yhden miehen tarina. Järjestystä rakastavan Olavin lisäksi Mäkelä nähdään draamakomedian sivurooleissa muun muassa naapurin nelihenkisen perheen kaikkina jäseninä ja päähenkilöä sitkeästi piinaavana toimittajana.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Mäkelä nähdään monologinäytelmässä.

”Minulla ei koskaan ole ollut ammatillisia pitkän tähtäimen tavoitteita. Olen tehnyt rooleja, joita on tarjottu, ja niin tämäkin tuli. Huomasin nopeasti, että tiedossa on mukava haaste. Monologi ylipäätään on haasteellinen laji, ja tässä on vielä tulkittavana vaatimattomat viisitoista roolia”, Mäkelä naurahtaa.

Ohjaaja Marcus Groth näytteli samat roolit Svenska Teaternissa, jossa En man som heter Ove -näytelmä sai Suomen kantaesityksensä vuonna 2017. Näyttelemistä yhtä aikaa opiskelleet Groth ja Mäkelä eivät aikaisemmin ole työskennelleet yhdessä, mutta Groth kertoo, että näyttelijäkollegan ohjaaminen tutussa teoksessa on antoisaa.

”Työni koostuu pitkälle siitä, että istun, nautin ja nauran – ja sitten esitän muutamia ideoita.”

Mäkelän ja Grothin lisäksi harjoituksissa on mukana vain kuiskaaja Taru Jäntti. Mäkelä toteaa tiiviillä työryhmällä harjoittelemisen olevan tehokasta.

”Saamme puolessatoista tunnissa aikaan sen, mitä isommalla porukalla saadaan tehtyä normaaleissa neljän tunnin harjoituksissa. Harjoitteleminen on kuitenkin samassa suhteessa raskaampaa, parin tunnin jälkeen rupeaa usein piiputtamaan. Tekstin opettelu vaatii lisäksi vahvoja istumalihaksia.”

Pohjoista sielunkumppanuutta

Ruotsalaisen Fredrik Backmanin vuonna 2012 julkaistu romaani En man som heter Ove kertoo eläkeikään ehtineestä miehestä, joka on aina suorittanut asiat järjestelmällisesti niin taloyhtiössä kuin elämässään yleensä. Tarinan alussa hän saa riesakseen uudet naapurit pahimmalla mahdollisella hetkellä.

Romaani sovitettiin elokuvaksi vuonna 2015. Elokuva oli Oscareissa ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan ja parhaan maskeerauksen kategorioissa ja se veti teattereihin noin 1,7 miljoonaa ruotsalaista. Näytelmäsovitus sai samana vuonna ensi-iltansa tukholmalaisessa Rival-teatterissa, ja sitä on jo ehditty esittää myös Norjassa, Islannissa ja Suomessa.

Oven eli suomalaisittain Olavin Suomen-valloitus on hyvässä vauhdissa, mikä ei ole ihme. Pinnalta katsoen Olavi nimittäin muistuttaa toista suomalaisten rakastamaa hahmoa. Taloyhtiön järjestyssääntöjen noudattamista valvova, nykynuorison touhuja paheksuva mies on Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan sielunveli.

Miksi mieltään pahoittavien mutta pohjimmiltaan hyväsydämisten miesten tarinat mahtavat vedota suomalaiseen yleisöön?

”Kyllähän me suomalaiset olemme masentunut, valittava kansa. Työskentelen myös terapian parissa, ja olen havainnut, että moni suomalainen masentaa itseään painamalla alas omia tunteitaan ja vaikenemalla niistä. Olosuhteista ja muista ihmisistä valitetaan herkemmin”, Groth pohtii.

”Hahmosta on helppo ajatella, että tuohan on aivan niin kuin meidän naapuri, mutta ei yhtään niin kuin minä itse”, Mäkelä lisää.

Ruotsissa sekä kirjana, elokuvana että näytelmänä huippusuositun tarinan pinnan alta löytyy jotain hyvin yleispohjoismaalaista, ehkä jopa yleismaailmallista. Mäkelä ja Groth kertovat, että pohjimmiltaan kyse on kasvutarinasta, jossa kaiken menettänyt mies astuu elämässään uuteen vaiheeseen.

”Jännitin pikkuisen sitä, miten tarinan ruotsalaisuus on siirrettävissä suomalaiseen mielenlaatuun. Teosta tehdessämme olemme huomanneet, että tarina onkin yllättävän suomalainen. Vaikka ruotsalaisia pidetään rennompina, suvaitsevaisempina ja iloisempina kuin suomalaisia, kyllä meissä jotain hyvin samaa on”, Mäkelä toteaa.

Yhteinen leikki

Grothin ja Mäkelän mukaan Mies, joka rakasti järjestystä vie sekä tekijänsä että katsojansa teatterintekemisen perusasioiden äärelle.

”Tämä näytelmä ei perustu ohjauksellisiin päätöksiin vaan näyttelijän tarinankerrontaan. Ohjaajahan on teatterihistoriassa aika myöhäinen keksintö, näyttelijät kertoivat pitkään tarinat omin päin. Ohjaajana roolini on tuoda kermaa kakun päälle ja antaa näyttelijälle palautetta”, Groth kuvailee.

”Tässä korostuu teatterin ydin, näyttelijän ja katsojan välinen kontakti, yhteinen leikki. Roolivaihtojen keskellä ollaan vähän niin kuin pikkulapset: jooko, että tää olis nyt täti joka tulee täältä, ja nyt tää olis setä joka on tässä”, Mäkelä jatkaa.

Ensi-illan alla molempien odotukset ovat optimistiset.

”On aina ilo tulla duuniin. Ei sillä, että muutenkaan olisin kovin epäröivä luonne, mutta tässä ei ole kertaakaan pelottanut, että miten me saadaan tämä valmiiksi”, Groth sanoo.

”Palkitsevinta on koko ajan vahvistuva tunne siitä, että tämä toimii. Kyseessä on hyvin kirjoitettu juttu, ja on hieno fiilis tajuta, että tämähän pelaa”, Mäkelä myhäilee.

Siiri Liitiä

Fredrik Backman – Marie Persson Hedenius – Johan Rheborg – Emma Bucht

Mies, joka rakasti järjestystä

Lämmin komedia sääntöjen ja kunnollisten työkalujen tärkeydestä
  • Arena-näyttämö
  • Ensi-ilta 3.10.2019
  • Noin 1 t 35, ei väliaikaa
  • Opiskelijalippu 18 € (ma-to), Eläkeläislippu 32 € (ma-to), Peruslippu 36 €