Prinsessa Ruusunen – paluu tulevaisuuteen
Klassikkosadun muodonmuutosHuom! Poistunut ohjelmistosta!
Shedin nuoret jatkavat jokajouluista perinnettä esittämällä koko perheen musikaalia studio Pasilassa.
Tällä kertaa Grimmin veljesten tuttu tarina sata vuotta nukkuvasta prinsessasta saa kokea aikamoisen muodonmuutoksen, sillä Prinsessa Ruusunen – paluu tulevaisuuteen sekoittaa humoristisesti vanhaan perinteiseen satuun kulttimaineeseen noussutta kasarikomediaa aikamatkailusta ja sen seuraamuksista. Sillä yllättäen Ruusunen löytääkin itsensä 70-luvulta hippien ja punkkarien keskeltä, ajalta jolloin hänen omat vanhempansa olivat hekin 16-vuotiaita.
Tässä Chickenshed-teatterin (UK) versioon pohjaavassa uudessa dramatisoinnissa haltiakummien virkaa toimittavat maagisen sisäoppilaitoksen hullunkuriset opettajat, jotka tuntuvat aiheuttavan enemmän harmia kuin hyötyä. Sillä koko kuningaskunnan tulevaisuus, eli siis nykyisyys, on vaakalaudalla! Ja Hyvä ja Paha omatunto yrittävät parhaansa mukaan pitää Prinsessa Ruususen oikealla polulla, kun ilkeä Myrtti haluaa saada kruunun itselleen – tai ainakin pojalleen Martille.
Musikaali on koko perheelle sopiva tarina kasvukivuista ja aikuiseksi kasvamisesta, vastuun kantamisesta ja ystävyydestä. Ja vähän myös putkimiestaidosta.
Rooleissa Shedin nuoret.
Shed-musiikkiteatteri antaa 10–19-vuotiaille lapsille ja nuorille mahdollisuuden harrastaa teatteria ja tehdä joulumusikaalia yhdessä Helsingin Kaupunginteatterin ammattilaisten kanssa. Toimintaa tehdään yhteistyössä Shed Säätiön kanssa. Shed-hankkeen suojelijana toimii tasavallan presidentin puoliso Suzanne Innes-Stubb.
Tutustu käsiohjelmaan