Arvio: Evita
Helsingin Kaupunginteatterin musiikkidraama on napakka ja näyttävä
MARIA HURMAA EVITA-MUSIKAALISSA
Helsingin Kaupunginteatterin uutuusmusikaalin toinen ensi-ilta oli viime
lauantaina suurella näyttämöllä. Kurt Nuotion ohjaama Evita on
napakkarytminen, visuaalisesti näyttävä, täynnä musiikin ilotulitusta ja
taitavia tanssikuvioita. Ylöjärveläissyntyinen Maria Ylipää on pääroolissa
esityksen kantava voima ja ehdottoman charmantti tähti.
Andrew Lloid Webberin ja Tim Ricen lähes kolmekymmentä vuotta sitten
taituroima musikaali kertoo Eva ”Evita” Perónista, Argentiinan ensimmäisestä
naisesta, joka kipusi köyhyydestä kansakunnan kaapin päälle ja miestään
tukeneiden ”paidattomien” pyhimykseksi.
Muistissani ovat muiden muassa Faye Dunawayn Evita-tulkinta tv-elokuvassa ja
Ritva Jalosen päärooli Tampereen Teatterissa.
Madonnan vuonna 1996 purkittama versio sai huutia argentiinalaisilta:
”huonomaineinen” nainen ja näyttelee heidän pyhimystään!
Evita on vielä tänäkin päivänä Argentiinassa arka puheenaihe. Hänen
historiallisesta merkityksestään kiistellään yhä, samalla kun hänen
haudalleen virtaa kukkia.
Musikaalissa tarinaa kuljettaa Che (Quevara), joka kuvailee tapahtumia
ivalliseen sävyyn ja ottaa niihin myös vahvasti kantaa.
Tosiasiassa Che syntyi porvariperheeseen peronismin aikaan, mutta sillä ei
kerrota olleen sanottavammin vaikutusta tulevaan sissijohtajaan ja
vallankumoukselliseen.
Che Quevara valmistui Buenos Airesin yliopiston lääketieteellisestä koulusta
1953 eli samana vuonna, kun Evita menehtyi syöpään.
Oikeassa elämässä nämä kaksi mystistä ikonia eivät tiettävästi koskaan
tavanneet toisiaan.
Työväen palvoma,
ylimystön vihaama
Miehet olivat vallanhaluiselle Evalle vain porraspuita kohti kuuluisuutta.
Hän tapasi Juan Perónin hyväntekeväisyyskonsertissa työskennellessään
B-luokan melodraamoissa, radiossa ja teatteriavustajana.
He menivät naimisiin 1945 oltuaan hetken ”salarakkaita”.
Perón valittiin presidentiksi Evan voimakkaalla tuella, ja vaimo sai näkyvän
aseman hallituksessa.
Eva Perón oli naisasianainen ja Robin Hood, joka otti ammattiyhdistyksiltä
ja ylimystöltä ja antoi köyhille. Hän oli työväestön palvoma, mutta rikas
eliitti vihasi häntä hänen taustansa, kevytkenkäisyytensä ja aktiivisen
politikointinsa vuoksi.
Evitan alun perin pyyteetön avustustoiminta luiskahtikin raiteiltaan, ja
rahoja valui myös Perónin omaan taskuun.
Kuinkas muuten, Evahan rakasti Diorin vaatteita, jalokiviä ja kulttuurin
lisäksi autourheilua. Hän omisti muun muassa harvinaisen Maserati-kilpurin.
Perónistien pyhimys jäi lapsettomaksi ja kuoli kohtusyöpään vain
33-vuotiaana.
Sensuelli tango
ja groteski eliitti
Kurt Nuotion ohjaama Evita on rytmiltään napakka ja visuaalisesti näyttävä.
Tarina soljuu eteenpäin dynaamisesti musiikin värittämänä.
Kapellimestari Henrik Wikström johtaa orkesteria tukien esiintyjiä niin,
että laulettunakin dialogi kuuluu hyvin katsomoon.
Sitä en ymmärrä, miksi suomentaja Mikko Koivusalon on pitänyt vääntää Et
itkeä saa, Argentiina -käännös muotoon ”Kyyneleet pois, Argentiina”.
Kari Junnikkalan lavastus on tilallisesti toimiva ja kekseliäs ja rytmittää
esitystä hienosti. Maisemat vaihtuvat nopsasti, ja kalusteet, kaltereita
myöten, kulkevat sujuvasti näyttelijöiden näpeissä. Kaikki toimii hyvin
rasvatun koneiston tavoin.
Valosuunnittelija Mika Ijäkselle napsahtaa ansio valaistuksesta.
Markku Nenosen vauhdikkaat koreografiat sitovat tehokkaasti tiuhaan
vaihtuvia näyttämökuvia. Pikantteja ratkaisuja ovat kulmikkaan groteskisti
liikkuva eliitti ja Evitan ja Chen sensuelli tango ilman ihokosketusta.
Sari Salmelan puvustus hivelee silmää, ja Evitan puvut ovat syötävän
ihastuttavia.
Marian ääni on
upean sävykäs
Ylöjärveläissyntyinen Maria Ylipää herätti laajalti ihastusta jo Tampereen
Työväen Teatterin Suruttomat-musikaalissa mustalaistyttö Homsantuuna.
Ja kyllä hän paikkansa lunastaa myös Helsingin Evitana.
Ylipää kuvaa oivallisesti nuoren tytön palavaa halua päästä ulos
köyhyydestä, kohti mainetta ja kuuluisuutta. Hän kasvattaa Evansa
voimakastahtoiseksi ja kunnianhimoiseksi Evitaksi, joka etenee keinoja
kaihtamatta ja taipuu vasta sairauden edessä.
Ylipään ääni on vahva, sävykäs, ja ylä-äänet soivat kirkkaina. Ääni hivelee
korvaa ja tuulettaa ihokarvoja.
Maria Ylipään laulaessa ei tarvinnut pelätä äänen katoamista tai särkymistä.
Sami Hintsasen Perón on jähmeä ja tahdoton marionetti, jonka langat ovat
Evitan hyppysissä. Hintsasen laulukin jää hieman värittömäksi.
Avioparin välillä ei kipunoi.
Totuus lieneekin, että he vain tarvitsivat toisiaan: Juan Peron Evitaa
kansan hurmaamiseen ja Evita miestä vain pakkomielteisen vallanhimonsa
välineeksi.
Kansan ahdinko
on kalastuskeino
Sami Hokkasen Che on rento ja tanakka roolityö. Hän laulaa taitavasti, ääni
on vahva ja kestää hyvin, vaikka hän kantaa koko tarinaa harteillaan ja
äänijänteillään.
Mikko Jokinen on tangopalkeitaan värisyttelevä ja lipevä Magaldi.
Emilia Nyman on Perónin nuori, mollamaijamainen rakastajatar, joka ei kauan
vällyissä värjöttele Evitan ilmestyessä kuvioihin. Nyman laulaa kauniilla ja
persoonallisella äänellä, joka kipuaa vaivatta ylärekisteriin.
Evitan energinen 30-henkinen ensemble koostuu vakuuttavista
musiikkiteatterin osaajista. Todella kaunis kuoroesitys on Requiem.
Loppukohtauksesta olisi voinut riisua Chen töksähdyksen Evan ruumiin
katoamisesta. Siinä haettiin lopulle dramaattisuutta, mutta langettiin
teennäisyyteen.
Eva Perónin tarinaa seuratessa tulee mieleen vasta käydyt presidentinvaalit.
Ihmisen ahdinko, sikisi se sitten EU:n maatalouslainsäädännöstä,
Nato-möröstä tai muutoksen pelosta, on helppo tapa kalastella arvovaltaa.
Mutta, olisiko Eva Duarte de Perónin kaltaisesta tulisieluisesta
agitaattorista ollut hyötyä myös Matin ja Saulin vaalityössä…