Saavutettavuustyökalut

Arvio: Armfelt – sotilas ja kavaljeeri

Riitta Wikström – Eteläsuomen Sanomat – 14.3.2001

Savon prikaati ja EU-menuetti Armfelt-näytelmä on nautittavaa leikkiä vallan ja vaarojen historialla

Oskari Katajisto on häikäisevän taiturillinen Kustaa III. Kuningas rakasti teatteria ja pani lemmikkinsä Armfeltin, (Santeri Kinnunen keskellä) näyttelemään itselleen.


Armfelt tuli ja voitti.


  Helsingin kaupunginteatterin älykäs ja hauska historianäytelmä iski laatunsa harvinaisella charmilla juuri, kun alkoi epäillä teattereidemme historiainnostuksen kulkevan turhan tallattuja latuja.


  Yllättävintä on ruotsalaisen Frej Lindqvistin loistokkaan vallaton tapa käsitellä historiaa, ajan tapahtumia, henkilöitä. Aivan varmasti hän tuntee asioiden kulun, taustat ja vuosiluvut. Mutta näyttämöllä hän ei saarnaa eikä luennoi.


  Nautittavan ilkikurisesti hän pyörittää aiheestaan teatterileikin, ryydittää sen iskevän maukkaalla dialogilla ja kuorruttaa pilakuvan härskin herkullisella virneellä.


Avoin Eurooppa


  Näytelmä kertoo Kustaa Mauri Armfeltistä, suomalaisesta paronista, josta tuli Ruotsin kuninkaan, Kustaa III:n suosikki (ja lastenhoitaja!) ja joka sieltä ajautui Euroopan hoveihin, jopa Venäjälle Katariina suuren lemmikiksi.


  Kuvattu ajankohta on sama, joka pari vuotta sitten sai kaivamaan historian kätköistä ruotsalaisen von Fersenin, Maria Antoinetten pelastamista giljotiinista yrittäneen ruotsalaiskenraalin elämäkerran sekä Tanskan hovissa muutaman vuoden vaikuttaneen lääkärin, Struenseen Henkilääkäri-teoksen päähenkilön tarinan.


  Romantiikkaa, seikkailua, poikkeuksellisia elämänkohtaloista – sellaisesta on kyse.


  Mutta myös muusta. Euroopan muotoutuminen, valtakeskittymien siirtyminen pohjoisen ja eteläisen navan ympärillä on taustalla paljon kiihottavampana ja ajankohtaisempana vaikuttajana. Napoleonin kurkistus kartalle, Katariinan komento Venäjällä, hätääntyneen Ruotsin räpistely poliittisen maailman laidalla, sellainen terävöittää tajuntaa.


  Sitä sähköä virtaakin Frej Lindqvistin kynästä näytelmään. Armfelt-suosikin myötä hänen näkökulmansa laajenee kuvaksi valtapoliittisesta pelistä. Tuon tuosta singahtaa ilmoille repliikki, joka terä osuu rätisten Euroopan unionin tämänpäiväisiin valtakuvioihin ja niitä suojaaviin hovinaamiaisiin.


Grobiaanin kukistus


  Eihän Suomea vielä ollut 1700-luvun lopussa, silloin kun Savon prikaatin nuoret upseerit Armfelt ja Yrjö Maunu Sprengtporten lähtivät maailmalle ja joutuivat opettelemaan vallankäytön tanssikuviot. Voi miten loistokkaasti menuetit ja tanssintahti vertautuvatkaan politiikan ja vallankäytön kuviointiin esityksessä! Mitä pirullisia pistoja löytyy kulttuurilla keikailuun!


  Hyvä, oivalluksen kirvoittava teatteri ei kuitenkaan tarvitse paljon sysätäkseen ajatuksen. Sellainen on Armfelt-näytelmä, kun se vie ajatukset Suomen asemaan Matti Rasilan yksinäisen ja hymyttömän Sprengtportenin avulla ja avaa toisen näkökulman liehakko ja menestyjä Armfeltin kautta.


  Kuka määrää tanssin tahdin? Venäjän Katariinako, joka saa verrattoman hahmonsa Kristiina Elstelältä, joka hullunhauskana ja vaarallisena eukkopunkerona pakottaa jalkansa balettitangolle? Vai Ranskan grobiaanitko yrittävät sivuuttaa yhä vielä muun maailman Napoleonin tavoin?


  Toisesta näytöksessään tämä taiturillinen hauskutus menettää kylläkin vähän jännitteitään liukuessaan historiankulun luettelomaiseen kertaamiseen.


Taituruuden ylistys


  Suomessa näkee harvoin sellaista teatteria, niin keveästi ja taiturillisesti keinonsa harkinnutta kuin Armfelt.


  Näyttelijät se hoputtaa teräviin karakterisointeihin ja virnuavaan leikkiin siellä, missä kuninkaat voi hahmottaa puhuvina. Niinpä Oskari Katajiston Kustaa III on huikea yhdistelmä pelehtivää pilakuvaa, sirostelevaa homoa, sisimpänsä peittävää peluria ja teatterin kautta maailmaa tulkitsevaa hallitsijaa. On kuitenkin kohtia, joissa soisi kuninkaan kyvykkyyden vallankäyttäjänä välähtävän näkyviin. Hänen seuraajansa, lahjaton Kustaa IV Adolf taas on pieni musta hämähäkki, jonka onnettomuuden ja avuttomuuden Reidar Palmgren saa puhuttelevalla tavalla esiin.


  Hurmaantuneena teatterin mahdollisuuksiin tuo Frej Lindqvist ohjaajan näkyviin epookin, musiikin monet vihjeet, tanssin puhuttelevuuden rakentaen kaikesta hienostuneen leikin, korean ja herkullisen myös silmälle.


  Toki se on viehkeää taustaa suomalaisille, noille Savon prikaatin uljaille sotureille, joiden vanhahtavan jähmeää laatua Pekka Laihon isä-Armfelt ja Eeva-Liisa Haimelinin äiti kuvaavat mainiosti.


  Päärooli on Santeri Kinnusella eikä tehtävä ole pieni. Onhan siinä kasvettava melko viattomasta nuorukaisesta kaikki temput taitavaksi hovikeikariksi ja politiikan pelaajaksi. Valloittajan, nuoren seikkailijan löytää Kinnusesta ilokseen, samoin maailmanmiehen ja loppuvaiheissaan pettyneen miehen. Mutta jotain draivia olisi tarvittu sinne, missä leikki maailman kanssa polttelee. Vähän pehmeä on tämä unohtumaton suomalainen, naisten ja hovien lemmikki.


Armfelt-aikansa lapsi


  Ensi-ilta Helsingin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 22.2.2001.


  Kirjoittanut ja ohjannut: Frej Lindqvist, ohjaajan assistentti ja tulkki: Anna Gröhn, suomennos: Reita Lounatvuori (Pentti Saaritsa, Volter Kilpi), koreografia: Aku Ahjolinna, kapellimestari, musiikin valinta ja omat sävellykset: Carita Holmström, lavastus: Ole Dikland, puvut: Sari Salmela.


  Rooleissa: Santeri Kinnunen, Pekka Laiho, Eeva-Liisa Haimelin, Ursula Salo, Nora Schüller, Oskari Katajisto, Matti Rasila, Kristiina Elstelä, Jyrki Kovaleff, Reidar Palmgren, Kari Mattila, Jyrki Nousiainen, Leenamari Unho, Sari Haapamäki, Joha Jokela, Carita Holmström, lapsia, tanssiseurue.


  Orkesteri: Päivi Kiljava/Reetta Näätänen, Harri Joy/Tuukka Vihtkari, Petri Komulainen/Kalle Hassinen.