Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Streetmagic

Anna-Liina Kauhanen – Ylioppilaslehti – 1.11.2002


Taikurin tangatemppu

Tatu Tyni on yksi Suomen noin kymmenestä ammattitaikurista.

Suomessa on muitakin nuoria taikureita kuin Iiro Seppänen. Ei tosin kovin montaa, ja taikapiiri on pieni. Tatu Tynikin käyttää uudessa esityksessään Seppäseltä lainattuja palloja.

28-vuotiaan Tynin taikuus on sekoitus perinteistä taikuruutta, taidetta ja niin sanottua uutta sirkusta. Ensimmäisen Suomessa nähtävän sooloesitystään Street Magiciä Tyni kuvailee tarkaksi taikuudeksi improvisaation hengessä. Hän taikoo kahdeksan esityksen verran Helsingin kaupunginteatterin Studio Pasilassa marras–joulukuussa.

Tyni haluaa yllättää yleisönsä. Suomessa se ei ole kovin vaikeaa, sillä täällä vain harva on nähnyt hyvän taikurin esityksiä. Tyni ei esimerkiksi taio frakissa vaan vaikkapa tangoissa viisi palloa ilmestymään ja häviämään keholtaan, kuten hän teki edellisessä sooloesityksessään. Bare Naked Magic -esitys nähtiin tosin vain Edinburgin Fringe-festivaaleilla, sillä Suomessa on vaikea saada areenaa moiselle taiteelle.

”Tangatemput ovat aika radikaaleja verrattuna perinteiseen taikuuteen. Omat sooloilut ovat itselle tärkeitä.”

Vaikkei Tyniä nyt pääse näkemään tangoissa, hän tarjoaa muita herkkupaloja. Street Magic -esityksessä Tyni taikoo Glenn Gouldin musiikin tahtiin esimerkiksi purkan kumipalloksi. Pallo pomppaa Tynin käteen, ja Tyni kopsauttaa kananmunaksi muuttuvan pallon lasin reunaan. Taikataikina muuttuu lautaselle kaadettaessa sacher-kakuksi, jota yleisö pääsee makustelemaan.

Taniaisena Tatu Tyni vaikuttui Timo Taikurin vetoketjullisesta banaanista ja alkoi harjoitella tosissaan. Nuorukaisena Tyni kävi kaksi viikkoa lukiota Oulussa ja läksi sitten maailmalle. 17-vuotiaana hän esiintyi Las Vegasissa taikurikonferenssissa.

Nyt Tyni yrittää taikoa itselleen töitä. Hommat ovat kiven alla, sillä Suomi ei sittenkään ole sirkusmaa. Neljä vuotta sitten hän sai kuitenkin ensimmäisenä suomalaisena taika- ja sirkustaiteen edustajana valtion yksivuotisen taiteilija-apurahan.

Ensi kevääksi hän lähtee tyttöystävänsä kotimaahan Japaniin. Tiedossa on tapaamisia agenttien kanssa, esiintymisiä teattereissa, taikuuden suunnittelua tanssiesitykseen ja sitten sitä tavallisen taikurin arkea eli tavaratalo- ja hotellikeikkoja.

”Japanissa on 50 000 taikuria. Tosin siellä on myös paljon pieniä taikaklubeja eli taikureille töitä; ihmiset tulevat syömään ja taikuri taikoo heidän pöytänsä vieressä.”

Taikurien ongelma on, ettei kukaan tarvitse hyvää taikuria. Tarvitaan vain joku viihdyttäjä pikkujouluihin, risteilylle, vanhainkotiin tai vuosijuhliin.

Tyni ei kuitenkaan suostu tavalliseksi taikuriksi. Mutta hän on saanut huomata, että taidekentälle loikkaava taikuri on aika orpo. Itse itsensä työllistäminen omilla sooloesityksillä ja taiteellisemmalla tatsilla on vaatinut paljon työtä.

”Taiteilijana vertaan itseäni lähinnä free lance -nykytanssijaan, joiden tilanne tässä maassa on lähes yhtä huono.”

Taikuri elää siis välillä riskirajoilla muutoinkin kuin vain temppujen vaikeuden suhteen. Tynin päätä ei kuitenkaan palele, päinvastoin. Hänen tukkansa syttyi tuleen.

”Se kävi vielä ensimmäisellä Suomen keikalla Las Vegas -menestyksen jälkeen. Tarkoituksena oli taikoa käsiin monta palavaa kynttilää, mutta tuli tarttui tukkaan. Periaatteessa temppuni eivät ole vaikeampia kuin osaan, mutta uudessakin esityksessä moni on vähän sillä rajalla.”


www.ylioppilaslehti.helsinki.fi