Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Kaunotar ja Hirviö

Juhani Koivisto – Ilkka – 24.01.2007

MUSIKAALISPEKTAAKKELI IMAISEE TOISEEN MAAILMAAN

Heti väliajan alettua lämpiössä kuului pikkupojan kysymys: ”Koska taas pääsee katsomaan?” Innokkuus kertoo jotain Kaunottaren ja Hirviön vetävyydestä. Koko tarina ja sen esitys on niin taidokkaasti viritetty, että se pitää otteessaan niin lapset kuin aikuisetkin.

Tarina kauniista tytöstä ja hirviöksi noidutusta prinssistä sopii lapsille, mutta kiehtoo monien satujen tavoin myös aikuisia.
Kukapa ei joskus samastuisi tämän sadun hirviöön, jonka karkean ulkokuoren alle kätkeytyykin komea prinssi? Ja kiehtovinta on, että tuo sisäinen kauneus voi paljastua vasta, jos joku rakastuu hirviöön välittämättä sen ulkomuodosta.

Ei ihme, että satoja vuosia elänyt tarina sai musikaalituottajat kiinnostumaan. Näyttämölle satu päätyi kuitenkin vasta mutkan kautta, sillä musikaaliversio on tehty Disneyn suositun animaatioelokuvan pohjalta.


Fantasiaa ja taikaa

Animaatiossa kaikki on mahdollista ja sen muuntaminen näyttämölle on ollut haasteellista. Näyttämöllä tarvitaan fantasiaa ja taikaa, kun lumotun linnan palveluskuntakin on muuttunut esineiksi. Illuusio toimii elävillä näyttelijöillä lopulta niin hyvin, että kynttelikkö ja kello lähes varastavat esityksen. Etenkin ranskalaisittain puhuva Risto Kaskilahti on roolissaan ilmiömäinen.

Näyttämöllä liikutaan tarkasti ja rytmi toimii varsinkin musiikkinumeroissa. Aivan kaikki näyttelijät eivät laulajina ole tasalaatuisia, jos nyt jotain parannettavaa vielä haluaisi etsiä lajissaan lähes täydellisestä esityksestä. Marika Westerlingin, Sören Lillkungin ja Mikko Vihman esittämissä päärooleissa kuullaan kuitenkin kunnon musikaalilaulua.

Eipä Helsingin Kaupunginteatterin musikaaleissa ole tarvinnut ennenkään pettyä, mutta nyt on kohottu vielä uudelle tasolle. Jännittävä, liikuttava ja hauskakin tarina, näyttäviä pukuja ja loistokkaita lavasteita, vauhdikasta tanssia ja monipuolista musiikkia – tällaista musikaalispektaakkelia en muista suomalaisessa teatterissa nähneeni koskaan. Erityisen näyttävästi on toteutettu ihmisten muuntumiset ja muut taikatemput, joihin on saatu suunnitteluapua taikuri Tatu Tyniltä.

Tietenkin tällaisessa kansainvälisessä viihdetuotteessa tapahtumat ja tunteet ovat laskelmoituja, mutta kun kaikki on tehty Disneyn kokemuksella ja taidolla, katsojan on pakko antautua viihdytettäväksi ja heittäytyä kolmeksi tunniksi aivan toiseen maailmaan.