Arvio: Kaunotar ja Hirviö
Kuinka hirviö kesytetään
Täytyy myöntää, että Kaupunginteatterin uutuus, Disney-musikaali Kaunotar ja Hirviö on lähes kaikkea sitä, mitä hyvältä musikaalilta toivoo: Siinä on visuaalista upeutta, vetäviä tansseja, suoraa ja kätkettyä huumoria, suvaitsevuutta ja erilaisuuden sietokykyä korostava aihe sekä lisämausteena muutama arvoitus. Lisäksi se sopii niin lapsille kuin aikuisillekin.
Kaunotar ja Hirviö on vanha satu, jossa isä luovuttaa oman nahkansa pelastaakseen tyttärensä hirviön linnaan, mutta tyttö saa rakkaudellaan pedonkin kesyyntymään ja taian raukeamaan. Satua on tulkittu kertomukseksi nuoren naisen seksuaalisuuden heräämisestä, jolloin vastakkainen sukupuoli saattaa outoudessaan aluksi tuntua”hirviöltä”.
Piirroselokuvastakin tuttu Disney-versio korostaa Bella-tyttären osuutta. Hän on kirjoihin viehättynyt nuori nainen, joka kaipaa maailmalle seikkailuihin. Kyläläisten silmissä hän on yhtä suuri kummajainen kuin keksijä-isänsäkin. Kummassakin riittää pilkattavaa.
Mutta kun isä on jäänyt hirviön linnaan vangiksi, Bella ottaa epäröimättä ohjat käsiinsä ja kasvaa aikuiseksi.
Bellan hahmossa on modernia vahvuutta ja rohkeutta, eikä hän taivu tyttöä vokottelevan, narsistisen Gastonin mahtailun edessä. Nuori nainen on subjekti, ei muiden päätösten varassa.
Linnassa Hirviö paljastuu uppiniskaiseksi mieheksi, jolle anteeksi ja kiitos ovat vierasta puhetta. Bella ryhtyy miehen kouluttajaksi. Aika rientää, ja taika uhkaa muuttua lopulliseksi: Taiotuista ihmisistä on tulossa ikuisesti esineitä ja huonekaluja.
Kaunotar ja hirviö sisältää myös vahvan latauksen erilaisuuden sietokyvyn puolesta. On hätkähdyttävää nähdä, miten nopeasti kyläläiset siirtyvät Bellaan kohdistuvasta päivittelystä vahvan johtajan palvontaan ja viimein huutavat hirviöjahtiin lähtiessään epäröimättä: Tappakaa, tappakaa!
Marika Westerling Bellana on suloinen, kuin terästä silkkihansikkaassa. Ensi-illassa hirviönä mellasti Kari Arffman. Hänen hahmonsa oli loppujen lopuksi aika pehmeä mahtavasta karjahtelusta huolimatta. Mikko Vihma uhosi Gastonina komeasti.
Linnassa Risto Kaskilahti kynttelikkönä ja Eero Saarinen kellona irrottivat monet naurut. Myös muut lumotun linnan asukkaat ilahduttivat kovasti.
Sari Salmelan upeilla puvuilla ja Katariina Kirjavaisen lavastuksella oli suuri osuus sadun lumouksen syntymiseen.