Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Viattomuuden loppu

Jari Sirviö – Tiedotusopin opiskelija – 04-2004

 

  Viattomuuden loppu pisti viikonlopun käyntiin mainiosti
viihdyttävällä
  olemuksellaan.
  
 >

>
> Tunnustan heti. Viattomuuden loppu saa yleisön pyrskähtämään
nauruun
> useaankin otteeseen kaksituntisen esityksen aikana. Tai
pikemminkin
> Hannele Laurin esittämä perheen äiti huvittaa. Hän on perso
viinalle ja
> himoitsee naisena miestä.
>
>  Varsinainen
perhehelvetti syntyy siitä, kun perheen isää (Pekka Laiho)
> syytetään
seksuaalisesta ahdistelusta työpaikallaan. Isä joutuu tapauksen
> vuoksi
julkisen ajojahdin kohteeksi, minkä seurauksena koko perhe niin
> vaimo,
lapset (Niko Saarela & Milka Ahlroth) kuin tyttären poikaystäväkin
>
(Juha Veijonen) kärsii tapahtuneesta. Ikävät tapahtumat sattuvat
>
suomalaiselle ylimystöperheelle, ja kiivas dialogi käydään perheen
>
ylellisessä olohuoneessa, kodin sydämessä. Siellä itketään ja nauretaan
>
perheen asioille.
>
> Näytelmän Viattomuuden loppu taustalla on
vakava sanoma perheen
> yhtenäisyydestä ja ikuisesta onnen tavoittelusta.
Katsojakin saattaa nähdä
> itsensä tämän ”hullunkurisen” perheen jäsenenä.
Väitän, että aika monessa
> perheessä ovat omat tragediansa ja
viattomuuden loppunsa. ”Perhe on
> pahin.” todetaan kuluneessa fraasissa,
ja tämä sanonta osoittautuu todeksi
> esityksen aikana. Voi olla, että
monelle katsojalle jo näytelmän aihe
> tekee sen merkittäväksi.
Näytelmässä vittuillaan, haukutaan ja huudetaan.
> Tämä sen vuoksi, että
perhe muodostuu niistä ihmisistä, joiden kanssa on
> elettävä.
Rautalangasta väännettynä rakkaus on vaikeaa, ja se satuttaa.
>
>
Jos onnistuneen teatterinäytöksen mittarina on se, ettei esityksen
aikana
> pitkästy, niin Viattomuuden loppu vastaa odotuksiin.
Ansiokkaat
> näyttelijäsuoritukset ja onnistunut ohjaustyö viihdyttävät
taatusti
> yleisöä. Näytelmän kerrontatapa on varsin tiivistä ja
otteessaan pitävää.
> Jopa siinä määrin, että teatterissa istuessaan
unohtaa ajattelevansa, että
> kyse olikin suuresta perhetragediasta.
Tuntuu siltä kuin Viattomuuden
> lopussa on taidokkaasti yhdistetty vakava
sanoma ja viihteellinen
> perhedialogi.
>
> Katsottuaan
esityksen loppuun huomaa nauttivansa. Sitä rakastaakin
> monimutkaista
perhe-elämää. Jokaisella perheenjäsenellä ovat omat
> tavoitteensa ja
määränpäänsä, ja ne on sovitettava perheen muiden jäsenten
>
ristiriitaisiin toiveisiin. Sehän se on elämän suola. Viattomuuden
lopussa
> suomalainen ylimystöperhe, joka on suistunut raiteiltaan
omissa
> ongelmissaan on näytelmän suola. Minua näytelmä viehätti niin,
että aion
> katsoa sen uudelleen. Haluan kuulla ja nähdä sen, kun perheen
äiti ryhtyy
> vokottelemaan rahvaanomaista tulevaa vävyään. Siitä on hyvä
näytelmä
> tehty.