Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Sininen viikonloppu

– Lauluillan synty – 02/2003

Lauluillan synty



Kuusi vuotta sitten Jonna Järnefelt ja Jukka Leppilampi esittivät yhteisen tuttavansa häissä Gershwin-klassikon I’ve got a crush on you. Ensitapaaminen jätti sen verran lämpimän muiston, että yhteistyö jatkui UMOn edessä Frank Sinatralle omistetussa konsertissa.



Seuraavan kerran musiikki tuli puheeksi, kun Jonna lupautui pitämään lauluillan Art Goes Kapakka -festivaalilla syksyllä 1998. Jonna kyseli Jukalta uusia biisejä esiintymiseensä, ja Jukka otti yhteyttä sanoittajatuttavaansa Heimo Hatakkaan.



Hatakka ilahtui yhteistyötarjouksesta, sillä hänellä oli mielessään tarinoita, joilta puuttui sopiva esittäjä.

— Mielessäni oli joku arkisesti karismaattinen laulaja. En tuntenut Jonnaa entuudestaan, mutta olin nähnyt hänet joskus 1990-luvun puolivälissä, kun hän suuntasi esikoinen rattaissaan lähikauppaan. Istuin baarissa toisella puolen katua, ja aistin Jonnan hahmossa jotain arkista ja teeskentelemätöntä gloriaa. Se näky palautui mieleeni, kun Jukka otti yhteyttä, Hatakka muistelee.



Lauluja syntyi, ja muutama löytyi pöytälaatikostakin. Art Goes Kapakka -keikan jälkeen kipinä jäi kytemään: satunnaisia tapaamisia, uusia lauluja, käyntejä kotistudioilla, levy-yhtiötunnusteluja, lisää lapsia, matalalentoa, elämää.



Kun aikaa kului, treenikämpille ja kotistudioihin unohdetut laulut alkoivat muistuttaa itsestään. Välimatka ja unohdus olivat tehneet tulkinnoille hyvää.

— Laulujen kanssa on levollinen olo. Tiedän mistä laulan, Jonna totesi maaliskuussa 2002.

Esiintymistilanteessa levollisuutta alleviivaa musiikin akustisuus, joka nostaa tarinat ja äänensävyt pääosaan. Musiikki katsoo suoraan silmiin. Kuulijapalautteen mukaan musiikki tulee iholle ja sysää mielikuvat liikkeelle.



Tekstit käsittelevät perusasioita: itsensä toteuttamista ja itsensä hukkaamista, rakkautta ja ikävää, vapautta ja kahleita, taakkoja ja toiveita.

— Jukan biisiaihiot synnyttävät usein päässäni kuvitteellisen kohtauksen, jonka yritän pukea sanoiksi. Esimerkiksi kappale Lokakuun loppusoitto, jonka sanoituksesta konsertin nimi Sininen viikonloppu on lainattu, on juuri tällainen tekele. Jukan kotidemon melodia henki surumielistä kuulautta, ja näin mielessäni tyypin, joka katseli olohuoneesta lokakuuhun ja summasi elämäänsä, kuvailee Hatakka.



Musiikillisesti konsertti ei kumartele tyyleille ja tiukoille sovituksille, vaan biisit ja tunnelma vievät, mihin ovat viedäkseen. Ehkä musiikin voisi määritellä free popiksi. Tai Norah Jonesin suomalaisserkuksi.



Sininen viikonloppu -konsertti sisältää noin viisitoista laulua ja kestää puolitoista tuntia.



Lopuksi lyhyt tiivistelmä, kuka kukin on:



Jonna Järnefelt (laulu)
Syntynyt 1964. Teatterikorkeakoulu 1983–1988, kiinnitys Lilla Teaternissa 1988–2003 (virkavapaalla 1999–2003). Vierailuja: Helsingin kaupunginteatteri, Viirus ja Raivoisat Ruusut. Elokuva- ja tv-töitä. Musiikkiteatteria ja lauluiltoja.

Jukka Leppilampi (sävellykset, kitara, laulu)
Syntynyt 1954. Päätoiminen muusikko 1970-luvun alusta. Tabula Rasa, omia kokoonpanoja, sooloesiintymisiä ja -albumeita. Suomi-gospelin pioneereja. Tv- ja elokuvamusiikkia sekä voice poetry -performansseja.

Sami Koskela (lyömäsoittimet)
Syntynyt 1974. Sibelius-Akatemian kasvatti. Freelance-muusikko vuodesta 1996: klassista (Avanti!, RSO, Tapiola Sinfonietta), jazzia (Paroni Paakkunainen & Saxperiment, UMO), etnoa, leffa- ja teatterimusiikkia, gospelia jne.

Heimo Hatakka (sanoitukset)
Syntynyt 1965. Lehtimies vuodesta 1991, nykyisin toimituspäällikkö Markkinointi&Mainonta-lehdessä. Kielen sekatyömies: kirjaprojekteja, sanoituksia, lehtijuttuja ja sloganeita.