Arvio: Sotta Pyttynen
Sotta Pyttynen
Teatterin tekeminen lapsille on kuta kuinkin vaikein haaste jonka teatteriryhmä voi ottaa. Tarvitaan kunnollinen käsikirjoitus, täydellä sydämellä tehty ohjaus ja sisäistetyt näyttelijäntyöt. Lapsia ei voi huijata yleisönä.
Helsingin Kaupunginteatterissa esitettävä Sotta Pyttynen täyttää nämä vaatimukset. Katja Krohn on tehnyt kepeän anarkistisen ja samalla hauskan ja dramaattisen näytelmän ukista joka vain roskaa ja tyttärenpojasta jonka on kasvattanut kaikkea muuta kuin sotkuinen äiti.
Sotta Pyttystä esittää Jyrki Nousiainen ja Iiro Pyttystä Panu Vauhkonen. Molemmat tekevät hienoa työtä. Kun keskustelut käydään osittain riimitettyinä ja teksti on räiskyvää, se ei olekaan mikään yksinkertainen juttu saada se välitettyä niin nuorelle yleisölle. Esitys toimii hyvin, sillä kunnon maalattuihin kulisseihin , valo- ja äänitehosteisiin sekä loppuunvietyyn ohjaukseen on panostettu.
Esityksen dramatiikka kasvaa siitä selkeästä tietoisuudesta, että hellyys ja rakkaus selvittävät lähes kaiken. Sillä mitä muuta sotku ja sekamelska on, kuin erilaista järjestystä. Siinä repliikki joka kiteyttää esityksen sanoman
Hufvudstadsbladet 19.3.2003 Karmela Belinki
suomentanut Katja Krohn.