Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Manillaköysi

Anneli Forss – Tiedonantaja – 16.03.2007

VETOOMUS SODAN MIELETTÖMYYTTÄ VASTAAN

Kaupunginteatterin Manillaköysi on vaikuttava esitys. Se on hauska ja viihdyttävä, mutta myös syvä vetoomus sodan mielettömyyttä vastaan. Sankareita tässä näytelmässä ei ole, rakkautta ja myötäelämistä kyllä.


Lauri Sipari on dramatisoinut näytelmän pääosin Veijo Meren Manillaköysi-romaanin ja sen kirjoittamisesta kertovien tekstien pohjalta. Kehyskertomuksen sisään mahtuu monta tarinaa, myös katkelmia kirjailijan omasta elämästä runsaat 50 vuotta sitten. Läsnä ovat rintamalta palaavan anti-sankarin ahdistus, sodan mielettömyys ja kaikesta huolimatta – valtava elämänhalu.


Petteri Sallisen ohjaama Manillaköysi on karnevalistinen, ajassa ja tilassa vapaasti liikkuva teos. Se vastaa Tuomas Anhavan 50 vuotta sitten romaanille antamaa määrettä: karmean groteskin humoristinen sotajuttujen sikermä.


Näytelmässä on rinnakkain, sisäkkäin ja limittäin erilaisia kerroksia. Välillä tuntuu, että katsojia härnätään: huomaakohan kukaan tämän?
Kirjailija piipahtaa kulisseista parrasvaloihin tuon tuosta, useimmiten ystävänsä, kustannustoimittajansa Tuomas Anhavan kanssa. Meri haluaa kuvata sotilaitaan omalla tavallaan, ilman isänmaallista paatosta ja sankaruutta. Varovaisen pilkan kohteeksi joutuu muiden muassa Linnan Tuntematon sotilas.


Manillaköysi on miehitetty hienoilla näyttelijöillä. Miehistä näyttelijäjoukkoa kaunistaa Sanna Majuri, joka muuntautuu moniin rooleihin, yhtä hyvin Joose Keppilän Elviira-vaimoksi kuin nuoreksi sotilaaksikin. Jotenkin suomalainen naissotilas tuntuu aivan luonnolliselta valinnalta tässä tulkinnassa, vaikka se romaanin kirjoittamisen aikaan olisikin ollut mahdoton ajatus.


Sami Hokkanen, Pekka Huotari, Teemu Mustonen, Jyrki Nousiainen, Jari Pehkonen, Matti Rasila, Aarne Sulkanen ja Hannes Suominen tekevät kaikki hienoa työtä näyttämöllä. Laulu ja tanssi sujuvat ja jutunkerronta luistaa, saumattomasti siirrytään vakavasta kevyeen. Erityisesti Jari Pehkonen tekee vaikutuksen muuntautuessaan useisiin rooleihin. Pekka Huotari on vaikuttava Joose Keppilänä, vaikka romaanin sankari joutuukin näyttämöllä siirtymään pääroolista sivuosaan.


Hannu Lindholmin lavastus on pelkistetty, linjakas ja tarinoille tilaa antava. Veijo Meri on kirjoittanut hienon esseen näytelmän käsiohjelmaan. Jo senkin takia Manillaköysi kannattaa mennä katsomaan.


Veijo Meren Manillaköysi on käännetty 22 kielelle, siitä on tehty elokuva, kymmeniä opinnäytetöitä ja väitöskirjakin. Teos jaksaa kiinnostaa sukupolvesta toiseen sekä lukijoita että tutkijoita. Teoksen sovittamien näyttämölle on kulttuuriteko, ja sääli on, että se tapahtuu vasta nyt, 50 vuotta teoksen valmistumisen jälkeen.