Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Geneve

Arja-Anneli Tuominen – Kansan Uutiset – 11.09.2007

Geneve on upeasti näytelty murhweellinen ajankuva

RAHA SYÖ IHMISTÄ

Geneve on komeaa teatteria, nimen omaan teatteria. Geneve on teksti, joka
puhkeaa elämään vasta näyttelijöiden tulkitsemana. Ja nämä näyttelijät
elävät tekstin. Selvästi näkee, että kaikki nauttivat työstään.

Pasi Lampelan kirjoittama ja ohjaama Geneve on tarina kasinotalouden niin
sanotuista voittajista. Henrik ja Anna Rotko (Merja Larivaara ja
Carl-Kristian Rundman) ovat lähteneet Suomesta rikosepäilyjä pakoon
Geneveen.

Vuosien jälkeen Henrik vapautetaan näytön puutteessa syytteistä. Mutta
kaikki toki tietävät, että petoksia on tehty ja rahoja on veroparatiiseissa.

Henrik järjestää juhlat oikeuden päätöksen kunniaksi, mutta äkkiä ilmestyy
mies menneisyydestä (Pekka Laiho) vaatimaan jotakin.

Geneven päällimmäinen juoni rakentuu ihmissuhdeongelmista. Henrikin ja Annan
avioliitto on yhtä hengetön kuin herrasväen pleksilasinen sisustus. Eikä
menneisyyden miehen paluu mitenkään asiaa auta.

Huonosti menee myös Tiinalla ja Pekalla (Ursula Salo, Eppu Salminen), liitto
on lähes levällään.

Näytelmän syvemmät virrat kulkevat maailmantalouden uusjärjestelyissä.
Ihmiset tuntuvat olevan rahan pyöritettävissä. Kukaan ei enää hallitse
pääomien liikkeitä, mutta tärkeätä on kuluttaa, jotta tuotanto pyörittäisi
yhä enemmän rahaa.

Raha kasautuu harvoille, pahoinvointi, köyhyys ja eriarvoisuus kasvavat koko
maailman mitassa.

Lampela kysyy, onko peli jo mahtavimmillekin liian kova? Onko voitto
tällaisessa maailmassa enää hintansa arvoinen? Tietääkö kukaan enää, mitä
todella tapahtuu maapallolle ja ihmisille?

Totuus on
vaikea kohdata
´

Rotkot ovat eläneet 17 vuotta Genevessä kotimaan oikeuskäsittelyä paossa.
Heillä on kehitysvammainen lapsi, he elävät kummallista varjoelämää, mutta
heillä on rahaa.

Henrikin alainen, Pekka Männistö, joka tekee rahaa katastrofeilla, tuntee,
että menettää kohta ihmisyytensä. Hän haluaa pois, hänen alkoholiin uppoava
vaimonsa ei enää tiedä missä mennään.

Vanha taloustieteilijä, melkein nobelin voittaja, on jo menettänyt rahansa
ja terveytensäkin. Hän tuli Rotkojen luo etsimään jotakin, mutta totuuden
kohtaaminen on vaikeata.

Pekka Laiho sen kuin paranee vanhetessaan. Carl-Kristian Rundman joutuu aina
esittämään kieroutuneita juppeja, mutta Henrik ei ole pelkkä ketku, hän on
syvästi onneton ihminen. Onneton on myös Merja Larivaaran esittämä Anna,
mutta hänessä elää muutoksen siemen. Anna on koko tarinan keskus.

Näytelmässä
kaikki kohdallaan


Ursula Salo alkoholisoituneena nuorena vaimona on erinomainen. Hän on
entinen luokan priimus, joka nyt vieraassa maassa ilman omaa uraa ja
mahdollisuuksia, ei jaksa kuin hankkiutua irtonaisiin seksisuhteisiin ja
litkiä vodkaa. Aviomies Eppu Salminen alkaa vähitellen nähdä heidän elämänsä
tarkoituksettomuuden.

Pihla Penttilä esittää suorastaan itkettävästi Rotkojen kehitysvammaista
tytärtä.

Geneve on tähän mennessä syksyn tärkein näytelmä. Siinä näytellään
loistokkaasti, se muistuttaa hiukan amerikkalaisten draamantekijöiden Edward
Albeen
tai Eugene O´Neillin tarinoita, mutta siinä on oma yhteiskunnallinen
sanomansa, joka iskee juuri tähän hetkeen.

Kaiken lisäksi Pasi Lampelan teksti on täynnä mustaa huumoria, sen Lampela
osaa.

Lavastus on mainio, se esittelee niukan, sisustusarkkitehdin suunnitteleman
kylmän kodin. Avara näyttämö antaa näyttelijöille tilaa.

Lampela ei ole pitkittänyt esitystä, koko tarina viedään läpi vajaassa
kahdessa tunnissa, mitään ei ole liikaa, kaikki tarvittava sanotaan.