Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: The Producers

Raimo Hautanen – Pohjalainen – 12.11.2007

The Producers on hävyttömän hauska

Tabujen täyttämässä ja ylikorrektissa maailmassa on rentouttavaa hetken ajan nauraa kaikille mahdollisille asioille. Yksi teatterin tehtävistä on tuottaa katsojalle räävittömän hauska ja puhdistava tunne.

Helsingin kaupunginteatteri toi Suomeen Mel Brooksin lähes 40 vuotta sitten kantaesitetyn The Producers– musikaalin. Ohjaaja Neil Hardwick näki The Producersin New Yorkissa ja kertoo nauraneensa koko esityksen ajan. Hän ilmoittautui suomalaisen kantaesityksen ohjaajaksi siltä istumalta.

Helsingin kaupunginteatterin The Producers on visuaalinen ilotulitus. Jyrki Sepän lavastus on huikea. Elina Kolehmainen lumoaa mielikuvituksellisella puvustuksellaan yleisön. Koreografi Markku Nenonen repii taitavasta tanssiryhmästä kaiken irti. Lähes parinkymmenen hengen orkesteri soittaa jumalaisesti. Kapellimestareina vuorottelevat Nick Davies ja Henrik Wikström.

Lähes kolmetuntisessa musikaalissa ei ole kuolleita hetkiä. Ainoa junnaava tilanne syntyy alkuosan tarinoinnista, jolla kylläkin pohjustetaan tulevia tapahtumia. Sen jälkeen ei enää selitellä, vaan meno jatkuu täysillä.
Neil Hardwickin ohjaus on jämäkkä kokonaistaideteos. Ohjaaja pitää lankoja käsissään, mutta antaa sopivasti tilaa lahjakkaiden näyttelijöiden temmeltää.

Flopista menestys

Brooksin kirjoittama tarina saattelee katsojat Broadwaylle vuonna 1959. Maailmansodasta ei ole pitkä aika, ja kylmän sodan puhurit tunkeutuvat teatteriinkin. Tuottajat Max Bialystock ja Leo Bloom päättävät tuottaa huonon musikaalin ja pummata sijoittajien rahat liiveihinsä.

Tekstiksi löydetään natsi Franz Liebkindin kirjoittama yltiötyperä Kevät koittaa Hitlerille. Ohjaajaksi haetaan epäkäytännöllinen Roger de Bris, joka sipsuttaa homoesikuntineen tuottajien palvelukseen. Bimbo ruotsalaisblondi Ulla pestataan naistähdeksi. Harmi vaan, että flopiksi tarkoitetusta sekoilusta tuleekin kassamenestys.

Veteraani Esko Roine on nautittavan karhea elähtäneen Maxin roolissa. Herkkä ja vivahteikas Antti Timonen on hänen ihastuttava tuottajakumppaninsa. Anna-Maija Tuokko hurmaa molempien miesten lisäksi yleisön hemaisevan Ullan osassa. Tuokon roolityö on tuore ja raikas.

Santeri Kinnusen sössäävä homo-ohjaaja on hulvaton. Lari Halme keikistelee hänen kumppaninaan ja saa katsomon ulvomaan naurusta. Risto Kaskilahden natsi on hulluudessaan samaa sarjaa. Ammattilaisena Kaskilahti ei sorru ylilyönteihin, vaikka siihen olisi tilaisuuksia.

Mummot ja
natsit


Mel Brooks mollaa musikaalissaan siis homot, juutalaiset ja natsit. Saman kohtalon saavat vielä kirjanpitäjät ja ruotsalaiset. Yksi Manne-tv:n mustalaisistakin on päässyt Broadwaylle koelauluun.

Rikkaat ja eroottisesti virkeät mummot ovat oma lukunsa. Tuottaja Bialystock kellistelee mummoja sohvalleen ja vie heiltä sponsorirahat. Hurjimmillaan lava täyttyy pinkkeihin jakkupukuihin sonnustautuneista mummoista, jotka tanssivat rollaattoreineen.

Toinen hulluudessaan hauska näyttämökuva syntyy silkkipaidoissaan tanssivista natseista. Taustalla välkkyvät kimallekankaasta tehdyt hakaristiliput. Niukka-asuiset tanssitytöt kuvaavat päähineillään Kolmannen valtakunnan materiaalisia saavutuksia. Yhdellä on volkkareita hatussaan.

The Producers on parhaita musikaaleja, mitä olen koskaan nähnyt. Mel Brooksin nokkelan tekstin rohkeus ja hervottomuus löysivät Helsingin kaupunginteatterista oivalliset tulkitsijat.