Arvio: The Producers
MILJOONAN TAALAN NATSIHITTI
Kriitikot ja yleisö intoutuivat yhdessä rakastamaan Mel Brooksin omasta 1960-luvun elokuvastaan tekemää musikaalia Broadwaylla 2001, Lontoossa 2004. Konsepti oli taitavasti laskettu ja miljoonilla valmisteltu.
1950-luvun kehno Broadway-tuottaja disainaa nössön kirjanpitäjänsä kanssa diilin: he tekevät historian surkeimman musikaalin, käärivät välistä rahoittajien eli lemmenkipeiden vanhojen ämmien rahat ja häipyvät huitsin nevadaan.
Umpikahelin emigranttinatsin Hitleriä palvova käsikirjoitus kääntyykin suuruudenhulluksi homoglitterhitiksi, joka jenkkisampona jauhaa mammonaa.
Mel Brooksille (s. 1926) ei mikään ole niin sanotusti pyhää, ja (vain) koska hän on paitsi taitava myös itse juutalainen, hän saa Hitlerinsä vulgaariudenkin anteeksi. On arveltu, että Lloyd-Webber-tyyliset tuskamusikaalit ovat patetiallaan syöneet katsomoista naurut: siispä Brooksin niin muodoltaan kuin musiikiltaankin täysin vanhanaikainen, kreisikoominen ja nostalginen luomus myy mainiosti.
Se, että esiintyjät saavat irrotella parodioiden kliseitä, aikakautta ja arkkityyppejä karrikoiden, musikaalin sankari- ja romantiikkaikeestä vapaina, tuottaakin aidompaa naurua katsomossa kuin aikoihin. Käsikirjoituksen alkupuolella on tosin turhaa toistoa.
Muhkeanmakean jenkkimegatuutin parhaimmat ainekset Kaupunginteatterissa ovat mainio koreografia ja naseva roolitus.
Markku Nenosen steppaava, eläväinen koreografia hyödyntää luontevasti sekä traditioita että parodiaa, ja ensemble nauttii siitä.
Hyvä diili
Päärooleissa taitoja riittää. Esko Roineen suvereenisti ketku Max Bialystok esimerkiksi irrottelee lopussa huiman vankila-laulunumeron. Nysverön Leo Bloomin roolissa Antti Timonen tanssii ja laulaa kuin Fred Astaire, tosin hänen tenorinsa on parempi. Anna-Maija Tuokko säteilee huikeasti läpi ruotsalaisen Marilyn-kloonin Ulla-namupalan laulu-, tanssi- ja hurmausnumerot.
Risto Kaskilahti osaa ottaa kaiken irti hullusta natsista, myös saksaksi. Santeri Kinnusen karismaattinen queen, homo-ohjaaja Roger laulaa synkeän komeasti Adolfina. Lari Halme on eloisana mutta hillittynä apuqueenina ruumiinkieleltään hyvin hillitön.
Suomennoksessa esimerkiksi ”Keep It Gay” on kääntynyt muotoon ”Herttilei”. Village People -kliseet naurattavat.
Elina Kolehmaisen puvut (yli 300) ovat yksityiskohdiltaan ja väreiltään herkullisia Hitlerin beessiä samettia ja Kolmatta valtakuntaa ylistäviä groteskeja valkyrialuomuksia myöten. Lavastaja Jyrki Seppä pistää peliin isot visiot.
Kaupunginteatteri juhlii tällä produktiolla edeltäjiensä alulle panemaa satavuotista historiaansa. Taitavasti laskettu.