Arvio: Väärennetty morsian
AITOAKIN AIDOMPI KOMEDIA
Helsingin kaupunginteatterin kiinalainen uutuus, Väärennetty morsian, on Asko Sarkolan monivuotisten haaveiden täyttymys ja ehdoton kulttuuriteko. Paitsi hauskana komediana esitystä voi seurata elämyksellisenä teatterikomiikan oppituntina, sillä kiinalaisen eksotiikan lisäksi esityksessä hehkuvat myös länsimaisen teatteritradition parhaat koomiset perinteet eri vuosisadoilta.
Ohjaaja Kong Xinyuan on rakentanut Sami Keski-Vähälän suomalaiseksi puhedraamaksi dramatisoimasta Väärennetystä morsiamesta riemastuttavan itsevarman paketin, jossa tehdään iloisesti pilaa myös kiinalaisen teatterin kustannuksella. Esimerkiksi henkilöhahmojen vuorovaikutusta hallitseva mutkikas ja tarkoin määritelty etiketti sekä näyttelijöiden liioitteleva äänenkäyttö tarjoavat loputtomasti aineksia ohjaajalle, jolla on selvästi hyvin laaja teatterillinen rekisteri ja erinomainen komiikan taju.
Henkilöohjauksessa kiinalainen traditio toimii lähinnä ilmaisun suuntaa ohjaavana metodina, ei totisen jäljittelyn kohteena. Visualisointi sen sijaan on puhtaasti kiinalainen juttu: minimalistinen lavastus, loistelias puvustus ja voimakas roolityyppimaskeeraus suorastaan vilisevät mielikuvitusta kutittavaa symboliikkaa samalla kun ne tarjoavat näyttelijöille lisää ilmaisullisia ulottuvuuksia.
Vuosisatoja vanha tarina kolmen perheen naimasotkuista on perusmuodoltaan yllättävänkin tuttu ja selkeä. Lineaarinen tarina kerrotaan kuitenkin paljon moniäänisemmin kuin mihin meillä on totuttu: puhekohtausten lomaan mahtuu myös niitä kommentoivaa ja niiden teemoja herkullisesti paisuttelevaa ainesta.
Kokonaisuutta pitelee käsissään kertoja, jonka kaikkitietävässä hahmossa ei voi olla näkemättä vilahdusta commedia dell?arten harlekiinista tai shakespearilaisen komedian hyväntahtoisesta narrista. Tällä kertaa veijarihahmo on kuitenkin nainen – ovela ja juonikas naittajaeukko, joka ei tyydy vain kertomaan tapahtumista vaan toimii itse niiden käynnistäjänä ja hämmentäjänä, lopulta yhtenä päähahmoista. Koomista ulottuvuutta syventää se, että viehkona juonittarena nähdään miesnäyttelijä, illan hulppeimman roolityön tekevä Risto Kaskilahti.
Tarinan päätepisteessä katsojia odottaa deus ex machina potenssiin sata -tyyppinen yllätys. Romanttisen imelä finaali saa jatkokseen fantastisen, lähes klovneriaan kallellaan olevan loppunäytöksen, jossa lavalle astuu kiinalaisessa kansanperinteessä oikeamielisenä tunnettu tuomari Qiao. Jyrki Nousiaisen odottamaton, ällistyttävä ja rohkeasti liioiteltu soolo kruunaa totisesti sekä esityksen että tarinan.
Vieraaseen kulttuuriin sukeltaminen on vaatinut näyttelijöiltä reipasta asennetta ja heittäytyvää halua uuden oppimiseen. Ohjaaja Kong Xinyuan on tehnyt pulahduksesta ilmeisen nautinnollisen kokemuksen, sillä näyttelijöiden kasvoilta voi lukea suorastaan lapsekasta innostusta ja se on kyllä näillä lakeuksilla käsittämättömän harvinaista. Ja katoavaa, kuten teatteri aina. Ainakin Risto Kaskilahden rytmitaju, Jyrki Nousiaisen häpeämätön uskallus, Reetta Honkakosken ja Sanna Majurin ilmeikkyys, Tuukka Leppäsen flirttaileva keimailu ja Pekka Huotarin tarkasti koreografioitu raivo pitäisikin nyt purkittaa hetimiten tulevia tarpeita varten.