Arvio: Väärennetty morsian
EI SOVI RAKASTUA ILMAN NAITTAJAA
Kiinalais-suomalaisessa yhteistyössä palataan teatteritaiteen alkulähteille.
Helsingin kaupunginteatterin johtajan Asko
Sarkolan sanoin torstai-iltana täyttyi kahdeksan
vuotta elänyt unelma, kun Väärennetty morsian sai
ensi-iltansa. Alkuperäinen ajatus kiinalaisen
koomisen tarinan saamisesta suomalaisen teatterin
lavalle yhdistelemällä kiinalaista ja suomalaista
teatteriperinnettä on tuottanut lopulta mainion
koomisen ilopillerin, joka pienoisen
alkuhämmennyksen jälkeen imee vastustamattomasti mukaansa.
Aito rakkaus
voittaa aina lopulta
Näytelmän tarina järjestetyistä avioliitoista ja
kaiken voittavasta nuorten rakkaudesta on
sinällään tuttu monistakin aiemmista näytelmistä
ja kulttuureista. Sami Keski-Vähälän
kirjoittamassa versiossa päähenkilönä ja
kertojana on nainen, naimakauppojen järjestäjä
Zhang (Risto Kaskilahti), jolle koittaa kiireiset
ajat. Hänen pitäisi junailla kaksikin eri
avioliittoa, mutta onnistuu lähinnä sotkemaan
kaikki kuviot rakastavaisten välillä. Lopulta
kaikki kääntyy tietenkin oikein päin ja oikeat rakastavaiset saavat toisensa.
Kiinalaisen perinteisen teatterin keinoja ovat
toisiinsa kietoutuneina puhe, laulu, liike ja
akrobatia. Merkittäviä keinoja ovat myös
musiikki, lavastus, puvustus ja meikit, jotka
kaikki ovat kaupunginteatterin esityksessä
ohjaaja Kong Xinyuanin maanmiesten aikaansaannoksia.
Vaikka kiinalaisilla on ollut esityksen teossa
hyvin vahva panoksensa, sitä ei kuitenkaan pidä
katsoa puhtaasti kiinalaisena esityksenä. Itse
teksti on taustastaan huolimatta enemmän
suomalaista ja näyttelijätekniikka nimenomaan
yhdistelmä kotimaista ja kiinalaista.
Esityksen tarina kerrotaan ennen kaikkea
liikekielellä, mikä on varmasti asettanut
näyttelijät kovaan testiin, sillä kaikki
näytelmän roolit ovat fyysisiä ja vaativat
toimintaa. Koreografia on tehty perinteiseen
kiinalaiseen oopperamusiikkiin ja se on
äärimmäisen pikkutarkkaa työtä käsien asentoja ja
aivan pienimpiä eleitä myöten.
Kiinalaiseen teatteri-ilmaisuun kuuluu
oleellisena osana myös tietty tarkoituksellinen
epärealistisuus, useimmat keskeiset elementit
ilmaistaan enemmän tai vähemmän liioitellusti ja
symbolisesti. Tämä aiheuttaa sen, että osa
katsojista saattaa kokea näyttelijöiden ilmaisun
jonkinasteiseksi ylinäyttelemiseksi. Näinhän ei
käytännössä ole; kyse on siis vain ikiaikaisesta
kiinalaisesta ilmaisutyylistä, johon suomalaiset
eivät kulttuurieroista johtuen ole voineet täysin
tottua. Erilaista, mutta ehdottoman viihdyttävää ja omaperäistä.
Komea
näyttelijäensemble
Kaupunginteatterin näyttelijäkaarti on ottanut
haasteen vastaan ja lähtenyt täysillä mukaan
rooleihin, jollaisia he eivät liene aiemmin
tehneetkään. Suosikkinäyttelijä Risto Kaskilahden
fanit saavat nauttia koko rahan edestä hänen
loistavasta koomisesta ilmaisusta ja tarkasta
ajoituksesta. Esitys uhkaa ajoittain mennä jopa
hiukan liikaakin Kaskilahti-showksi, sillä hänen
roolihahmolleen on kirjoitettu melkoisesti
takuuvarmasti naurattavia repliikkejä ja
kohtauksia.
Onneksi muutkin pääsevät irrottelemaan ja näyttämään kykynsä.
Kokeneet Seppo Maijala lääkäri Pinginä ja Pekka
Huotari kauppias Peina ovat ehdottoman hilpeitä
isinä, joiden jälkikasvu aiheuttaa heille
harmaita hiuksia; he kun tuppaavat rakastumaan
ihan omin päin. Nuori Hannes Suominen Pingin
poikana on kaikkien mammanpoikien esikuva. Eija
Vilpas leski Sunina sekä Eeva-Liisa Haimelin
rouva Pinginä osoittavat kuinka pirullisen
juonikkaita äidit osaavat olla, kun pyrkimyksenä
on saada lapset mahdollisen edullisiin naimisiin
heidän oikeista tunteistaan välittämättä.
Näytelmän maskit ja puvut ovat vielä lopuksi
aivan erityinen kehumisen kohde. Pukuloisto on
yksityiskohdissaan aivan silmiähivelevän upeata
ja maskit viimeistään varmistavat näyttelijöiden
käymisen liki aidoista kiinalaisista. Katsomossa
ollut Kiinan Suomen suurlähettiläs seurueineen
tuntui reaktioista päätellen pitäneen myös
esityksestä paljon, joten tältäkin kantilta
tarkasteltuna yhteistyöprojekti on ehdoton voitto kaupunginteatterille.