Arvio: Kirje Siperiasta
SIPERIA OPETTAA
Teatterisyksyn hienoimpia esityksiä on yhden näyttelijän hiljaisesti keskittyvä Brevet från Sibirien.
Osa esityksen tunnelmaa on ensimmäistä kertaa teatterikäytössä oleva Amos Andersonin taidemuseon vintti. Harvoin tila ja tarina kohtaavat näin täydellisessä samanhenkisyydessä.
Lillanin ohjelmistoon kuuluva näytelmä on myös hyvin ajankohtainen.
Christian Sundgrenin romaanista dramatisoitu esitys vie Venäjän vallankumouksen 90 vuotta sitten aloittamaan aikaan, jota myös ihmiskokeeksi kutsutaan.
Näytelmän kertoja Elna on Neuvostoliiton kauhun ajan, Josif Stalinin kyyditysten ja vankileirien kokija ja silminnäkijä. Sattumalta säästynyt kirjemateriaali ja muut ajankohtaa kuvaavat dokumentit antavat Elnan kokemuksille todistusvoimaa.
Milja Sarkola on dramatisoinut ja ohjannut tarinan tilaan, jonka paljaat tiiliseinät edustavat vankiloiden sellejä. Yksi ihmiskohtalo antaa äänen miljoonille.
Matkat leiriltä toiselle, kuukausia kestävät junaetapit ja Siperian kylmyys, epätietoisuus läheisten kohtalosta ja omasta tulevaisuudesta on tiivistetty matkakertomukseksi helvettiin.
Lilga Kovanko ilmaisee suuren tragedian ahdistavat tunteet pienin yksityiskohdin. Hän ei jää kertaakaan makaamaan kurjuuteen, kuten ei tee Elnan tarinakaan. Suurinta sankaruutta on hiljainen taistelu ja pystypäisyys.
Vaikeimmissakaan olosuhteissa Elna ei anna periksi. Kovanko esittää sitä karsitummin mitä ankarammin päähenkilö kärsii. Vaikuttavaa.
Olemme kuulleet, lukeneet ja nähneet paljon Siperiaan kyydittyjen kohtaloita, mutta Elnan kertomus on niiden joukossa arvokas. Se on henkilökohtainen ja tarkka.