Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Missä kuljimme kerran

Ari Lahdenmäki – Kulttuurivihkot – 25.04.2008

Sota murtaa niin työläisen kuin porvarin

Kjell Westön Finlandia-palkittu suurteos Missä kuljimme kerran kertoo monen ihmisen kohtaloista. Heitä yhdistää aika, jossa he elävät, ja kaupunki jossa he elävät, kulkevat.


Westö kuvaa helsinkiläistä porvaristoa ja työväenluokkaa, jotka elävät tulevaisuuden uskossa ja kansainvälistymisen huumassa, kunnes kansalaissota julmasti katkaisee heidän haaveilunsa.
Westön romaanissa on useita teemoja, mutta hyvin tärkeä on sodan, eritoten sisällissodan, vaikutus ihmiseen. Kari Heiskanen on dramatisoinut Westön romaanin ja ohjannut tulkintansa Helsingin kaupungingeatterin suurelle näyttämölle.


Jälki on vaikuttavaa, ja lisäksi on kiitettävä Heiskasta siitä, että hän on toiminut nopeasti: romaani ilmestyi vasta 2006.


Heiskanen on kirjoittanut dialogia, lisännyt tapahtumia, poistanut jotakin, mutta hyvin uskollinen tulkinta on alkuperäisteokselle. Sekä romaani että näytelmä ovat freskomaisia; metafora teksteissä tälle on keskeisen henkilön Eccu Widingin toimiminen valokuvaajana.


Heiskanen ohjaa tarkasti, ja rytmi ja suuren näyttämön käyttö ovat moitteettomia. Työtä on helpottanut hieno ensamble: Pekka Valkeejärvi, Leena Rapola, Niko Saarela, Vuokko Hovatta, Eero Aho ¸ Ursula Salo, oikeastaan kaikki näyttelevät loistavasti. Mainitsematta ei voi jättää upeaa Pekka Huotaria todella vastenmielisenä Cedi Lilliehjelminä.


Missä kuljimme kerran on paitsi kuvausta Helsingistä ja luokkayhteiskunnasta myös tarina henkilöiden kehityksestä. Näytelmäsovituksessa koskettavimmin kuvataan kyynisen humanistin Ivar Grandellin (Valkeejärvi) ja suosiotaan menettävän näyttelijän Henriette Hultqvistin (Rapola) suhde.


Karsimalla monista aineksista vielä hieman Heiskanen olisi mielestäni voinut tuoda syvemmin esiin myös Lucie Lilliehjelmin (Hovatta) suhdetta Allu Kajanderiin (Saarela) sekä Lucie Lilliehjelmin kiehtovaa henkilöä yleensä. Nyt fokukseen pääsee Ivar Grandellin lisäksi eritoten Eccu Widing (Aho) – syystä toki, siksi koskettava hänen murtumisensa on.


Eccu Widingin rappion syvetessä näyttämöllä nähdään myös hienoin kokaiininkäyttökohtaus, mitä kuviteltavissa on.