Arvio: Ivanov
TARPEETTOMIEN IHMISTEN RIEMUNSEKAINEN KAVALKADI
Tšehovin harvinainen esikoisnäytelmä Helsingissä
Anton Tšehovin alle kolmikymppisenä kirjoittama Ivanov on ehkä vähän suottakin jäänyt hänen neljän myöhemmin valmistuneen klassikkotekstinsä varjoon. Lahden kaupunginteatterin yleisö tosin saattaa muistaa Ville Sandqvistin ohjauksen vuodelta 1997, mutta tulkintoja suomalaisteattereissa on kaikkiaan ollut vain puolenkymmentä.
Unkarilainen Tamás Asher on tuoreessa ohjauksessaan Helsingin kaupunginteatterissa siirtänyt Ivanovin tarinan onnistuneesti ja hienolla maulla lähemmäs nykyaikaa, käsiohjelman mukaan jonnekin 1960-1970 –luvulle. Suuri näyttelijäryhmä muodostaa esityksestä sujuvan, hauskan kavalkadin. Varsinkin ensimmäisellä puoliskolla nähdään niin hyvää teatteria, että katsomossa aika ja paikka unohtuu: kumpa tämä ei vielä päättyisi!
Perusteemat purevat
Ivanov valmistui vuonna 1887, kahdeksan vuotta ennen Lokin kantaesitystä. Vanja-eno valmistui 1899, Kolme sisarta 1901 ja Kirsikkapuisto 1903. Maalaisaateliston surkuhupaisa väsähtäminen, elämänhalun ja –tarkoituksen hiipuminen ovat Tšehovin teatterin ikuisia perusteemoja. Kaikki tämä on mukana jo Ivanovissa tunnistettavalla tavalla.
Nikolai Ivanov (Rauno Ahonen) on vain päälle kolmikymppinen, mutta varsinainen elämä tuntuu olevan jo takanapäin. Vaimo Anna Petrovna (Jonna Järnefelt) on kuolemansairas, ja poismenoa odottelee koko yhteisö. Ivanov on tietenkin korviaan myöten veloissa kylän nuukailevalle silmäätekevälle Zinaidalle (Leena Uotila), jonka alkoholisoitunut aviomies Paša (Pertti Sveholm) yrittää saada siirtämään perintää suotuisampaan ajankohtaan.
Ivanov ei olisi Tšehovia, elleivät suuret tunteet heittelisi suurissa kaarissa. Kyllästynyt Ivanov löytää vielä mahdollisuuden: hän tutustuu Pašan ja Zinaidan tyttäreen Šuraan (Pihla Penttinen). Toisessa näytöksessä Anna Petrovnan jo kuoltua valmistaudutaan häihin.
Traagista ja koomista
Näytelmässä on kaksi suurta joukkokohtausta. Alkupuolella järjestetään Šuran 20-vuotisjuhlat rakettien paukkeessa ja väliajan jälkeen kaikki kokoontuvat hääjuhliin.
Pelihimoinen ja –velkainen joutoväki Eppu Salminen ja Jyrki Kovaleff etunenässä ovat mainioita roolitöitä, täynnä pikku nyansseja. Jyrki Nousiainen pääsee näyttämään hienoja miimisiä taitojaan.
Matti Rasila votkapaukkuja ja kovaa teetä tarjoilevana Gavrilana on huippuhieno esimerkki Tšehovin henkilögalleriasta, jossa yleensä sivuroolitkin ovat merkityksellisiä.
Keskeisistä rooleista Puntilan isännän tyylinen juoppo rehvastelija Pertti Sveholm sekä yksinäisyydessään ja köyhyydessään riutuva Tom Wentzel (kreivi Šapelski) valloittavat näyttämön. Leena Uotila ja Riitta Havukainen (nuori leskirouva Marfutka) irrottavat makeat naurut totisimmistakin tragediakatsojista ja osaavat nauraa rehevästi myös itselleen.
Roolikavalkadissa jotenkin tasapainoisina henkilöinä erottunevat vain elinvoimainen Lari Halme Ivanovin tilanhoitaja Mišana, Pihla Penttinen Šura-neitinä ja Jari Pehkonen turvallisena vastuunkatajana lääkäri Lvovina.