Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: no-no

Kaisa Kurikka – Turun Sanomat – 04.04.2008

Kvarnströmin no-no on vieläkin yes-yes



Helsinki Dance Companyn ja Kenneth Kvarnströmin jälleenkohtaaminen on varmasti yksi kevään tanssitapauksista. No-no -teos saa ryhmästä esiin sen tasokkuuden ja taitavuuden tavalla, joka jää mieleen.

No-no aloitti Kvarnströmin menestyksekkään kauden Helsingin kaupunginteatterin tanssiryhmän johtajana 1996. Silloin teos otettiin avosylin vastaan, ja luulenpa no-non uuden tulemisen olevan vähintään yhtä suosittu.

Kvarnströmin mukaan uusi esitys on 98-prosenttisesti sama kuin kantaesitys. Silloin teoksen esitti seitsemän tanssijaa, nyt kymmenen, joten jonkin verran koreografi on tehnyt uusia askelia.

Esityksen siirtyminen Studio Elsasta pienelle näyttämölle on vaatinut tilankäytöllisiä uudistuksia. Miestanssijoiden ylävartaloihin maalatut arabiankieliset merkit on tarkistettu, että ne ovat oikein ja korrekteja. Ehkä juuri tässä näkyykin suurin ero 12 vuoden takaiseen maailmaan.

Teoksen arabi- ja muslimimaailmaan viittaavat elementit, kuten osa musiikista ja osittain vaatetuskin, vaikuttavat varmasti nykyisessä maailmantilanteessa eri tavalla kuin kantaesityksen aikaan.

Jos niin haluaa, no-no -teoksen itämaiset ja meille länsimaisille ihmisille mystiset vaikutteet voi tulkita muistutukseksi islamilaisen kulttuurin monimuotoisuudesta, sen rauhanomaisuudesta ja meditatiivisesta puolesta.

Mutta muutoin teos on oikeastaan ajaton ja paikaton, sillä se on riisuttu aikaan sidotuista viittauksista ja se toimii tanssiteoksen peruselementin varassa: liikkeen, joka on yhtä vaikuttavaa kuin aiemmin.

Salaista lumoa

Kvarnström on todella luonut no-nossa aikaa kestävän liikkeellisen vision. Teos lähtee liikkeelle hitaasti, kuin slow-motion-liikkeenä, mutta lopussa liike kiihtyy hurjaan vimmaan. Valojen sammuttua näyttämöltä kuuluu tanssijoiden puuskutus.

Alun unenomaisuutta korostaa Jyrki Sandellin äänisuunnittelu. Naislaulajan itämaiset sävelet kuuluvat kuin jostain kaukaa ja ainoastaan kumisevana helähtävä pulssimainen syke tulee läheltä.

Sandellin luoma äänimaisema on hieno, ja sen perusratkaisu eli voimakkuuden hiljattainen kasvu toimii hyvin. Koko teoksessa liike, rytmi, tempo ja ääni kiihtyvät samassa suhteessa.

Ruotsalaisen Jens Sethzmanin valaistus ja lavastus luovat näyttämölle salaperäistä lumoa. Ajoittain katosta tuleva keltainen valo värjää valkoisen tanssimaton kuin aavikon kuumaksi hiekaksi, toisissa kohtauksissa puolestaan valaistus korostaa tanssijoiden puvustuksessa toistuvaa mustavalkoisuutta.

Näyttämöä kiertää matala koroke, kuin penkki tai muuri, josta avautuu ajoittain valoikkunoita ja joka toimii myös tarpeiston säilytystilana. Valospotit tekevät takaseinälle suuren x-kirjaimen tai asettavat yksittäisen tanssijan huomionkohteeksi.

Visuaalisesti teos on harkitun niukka, pimeys ja pehmeä valo suodattuvat vuorotellen taianomaisesti.

Toimivaa tanssitanssia

No-no on tanssiteos, joka ei selitä teemojaan. Se luottaa tanssiin, joka ilmaisee itseään, itsessään.

Joitakin aiheita teoksesta voi tunnistaa. Nopeasti vilahtavat rekvisiittaesineet kuten Jenni-Elina Lehdon esiin nostama tikari tai sapeli sekä Valtteri Raekallion lyhyt askellus oinaan sarvet korvillaan vievät ajatukset uhraamisrituaaliin, uhrautumiseen, uhreihin.

Koko teos onkin yhtä suurta yhteisöllistä rituaalia, jossa liike rakentaa niin rakkaudellista kuin rujoutunutta ilmapiiriä. Loppujakson suuri ryhmäkohtaus on pelkkää kiihkoa, joka jatkuu ja jatkuu rytmin ja liikkeen ilotulituksena.

Kvarnströmin liike muuntuu pehmeästä jatkuvuudesta rytmiseen katkomiseen, se sisältää myös paljon nostoja ja heittäytymisiä.

Koreografille ominainen eri tasojen sekoittuminen on hurjaa katsottavaa.

Aina uudet tanssijat ja tanssiparit ottavat kiinni samasta askelsarjasta, joka jaksottuu ja muuntuu, kehittyy ja kestää.

Huikeaa on myös koko tanssiryhmän työskentely, joka on no-nossa parhaimmillaan. Tanssijat saavat esiin niin kiihkon kuin kivun, ja he toimivat saumattomasti ryhmänä.

Kvarnströmin itsensä mielestä no-no on hänen vanhoista teoksistaan ainoa, jonka hän halusi tehdä uudelleen. Hyvä, että halusi, sillä no-no on upea teos, varsinaista tanssitanssia, joka toimii kaikissa osa-alueissaan.