Arvio: High School Musical
Helsingin High School Musical pursuaa iloa, osaamista ja energiaa
Suuren suosion saavuttanut Disney Chanelin koulumaailmaan sijoittuva tv-elokuva High School Musicalon kohonnut kansainväliseksi teini-ilmiöksi. Pari vuotta vanha elokuva on ehtinyt saada jatko-osan, kolmas on tulossa ja elokuvasta on tehty konserttiversio, jääshow ja vuonna 2007 Amerikan ensi-iltansa saanut näyttämöversio.
High School Musical saapuu hurmaamaan suomen teinejä, ja miksei kaikenikäisiä, Helsingin kaupunginteatterin tuotantona ja kaiken muuan ohella musikaalien erikoismieheksi kohonneen Marco Bjurströmin energisesti ohjaamana.
Tarkasti laskettu tuote High School Musical on, sitä ei voi ohittaa, mutta se on paljon muutakin.
Musikaalin maailma on läpeensä amerikkalainen, mutta ainakin Helsingin versiossa lämpö ja riemu paistavat muovisuuden läpi. Aitoa iloa ja osaamista ei mikään formaatti latista.
Tarina on varmasti vanha ja tuttu. Gabriella saapuu loman jälkeen uutena oppilaana East Highin ja ihastuu koulun suosituimpaan poikaan, lomalla kohtaamaansa Troyhin. Mutta sehän ei sovi, sillä Gabriella on matemaattisesti lahjakas hikari ja Troy kaikkien ihailema koristähti. Kun nuoret vielä haaveilevat osallistuvansa musikaalin koelauluun on koulun rauha järkkynyt lopullisesti.
Nykypäivän Juliaa ja Romeota erottavat nuorison erilaiset jengit ja kiinnostuksen kohteet – jokainen pysyköön omassa jengissään ja käyttäytyköön asemansa mukaan! Ongelmat on kuitenkin helposti ratkaistu, kun kaikki päättävät puhaltaa yhteen hiileen. 2000-luvun joukkovoima seisoo henkilökohtaisten unelmien toteuttamisen takana. Jokainen saa olla mitä haluaa. Voisiko joku jopa olla montaa asiaa yhtä aikaa?
Kiinni Idols-ilmiössä
High School Musicalissa prosessi ja esityksen sisältö kohtaavat toisensa. Musikaali käsittelee nuoren ihmisen halua olla esillä ja löytää oma juttunsa. Sekä etnisiltä että koulutus- ja kokemustaustoiltaan monivärinen esiintyjäkaarti löytyi Suomen mittakaavassa poikkeuksellisen isojen koe-esiintymisten kautta.
Koko ensamble laulaa ja tanssii hienosti. Pääpari (ensi-illassa Yasmine Yamajako ja Jukka Nylund) laulavat taidokkaasti ja herkästi ja luovat orastavaan rakkauteen runsaasti suloista tunnetta.
Sami Parkkisen suomennos toimii lauluissa mainiosti, mutta puhekieli kuulostaa paikoin teennäiseltä. Näytteleminen on välillä kuin lukion ilmaisutaidonkerhossa, mikä johtunee osin hankalasti suuhun sopivista repliikeistä.
Bjurström ja koreografi Peter Pihlström saavat koko joukosta mahtavat tehot irti. Yhteen pelaavaa liikkeen ja laulun voimaa riittää joukkokohtauksissa ja joukosta nousee monia riemastuttavia yksilösuorituksia.
Pahimmat esteet pääparin onnelle asettavat koulun muotitietoinen showprinsessa Sharpay ja tämän uskollinen tukija Ryan (ensi-illassa riemastuttavat Jennie Storbacka ja Samuel Harjanne ). Käsikirjoituksen mukaan he ovat kaksosia, mutta Helsingin versiossa pikemminkin diiva ja tämän homo-bestis. Storbacka ja Harjanne tuovat esitykseen hillitöntä huumoria. Hauskuutta ja kokemuksen tuomaa varmuutta edustavat myöskin Antti Langin esittämä radiokuuluttaja ja Maija-Liisa Peuhun taidetta rakastava ilmaisutaidon opettaja.
Kati Lukan yksinkertaisen toimiva lavastus ja Jarkko Valteen mainio puvustus täydentävät esityksen ilmettä.
Koristyypit, hiphopparit, taidehörhöt ja nörtit erotellaan omiksi jengeikseen. Puvut tuovat koreografioihin sekä väriä että harmoniaa. Sharpayn puvuissa Valtee pääsee irrottelemaan kunnon show-meiningillä.
Esityksen lopussa aplodit ja tömistykset ovat valtavat. Esiintyjät hehkuvat vastaansanomatonta ylpeyttä ja iloa. He ovat tulleet nähdyiksi ja huomatuiksi.