Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Rebecca

Marja Kuparinen – Kirkko ja kaupunki – 03.09.2008

Rakkaus kaiken voittaa

Muistissa on vielä Alfred Hitchcockin Rebecca-elokuvan (1940) alku: palaneen Manderleyn kartanon rauniot ja sumu, joka peitti kaiken menneen kärsimyksen ja syyllisyyden.


Samoin alkaa Michael Kunzen käsikirjoittama Rebecca-musikaali, mutta sen jälkeen katsoja saa nauttia modernista tekniikasta, uhkeasta lavastuksesta ja tarttuvista melodioista.


Rebecca-musikaali on ilo silmälle ja korvalle sekä rakenteeltaan napakka. Siinä ei ole kuollutta kohtaa, kuoron laulutkin vievät kokonaisuutta notkeasti eteenpäin.


Itse tarina on riittävän monipohjainen synnyttääkseen hyviä jälkimakuja. Luulenpa, että myös Hitchcock ja Rebekka-kirjan (1938) kirjoittaja Daphne du Maurier olisivat tyytyväisiä musikaalin rouva Danversiin: Sari Ann Moilanen laulaa uljaasti. Hänen roolinsa on myös tarinan jännittävin: Miksi kartanon taloudenhoitajan kiihkeä palvonta ja omistushalu ei irtoa kuolleesta Rebecca de Winteristä?


Moilasen Danversissa on Rebeccan kuolemassa tyhjän päälle jääneen ihmisen surua ja viettelevää pahuutta, kun hän yllyttää nuorta rouva de Winteriä itsemurhaan. Hänessä on myös kiihkeää rakkautta (ehkäpä myös eroottista), kun hän laulullaan manaa kuollutta Rebeccaa henkiin.


Kari Arffman vetää hyvin roolinsa tavoiteltuna leskimiehenä ja sivistyneenä kartanonisäntänä. Kiinnostavaksi arvoitukseksi hänen kohdallaan jää, miksi Maxim de Winter aikoinaan suostui rakkaudettomaan avioliittoonsa. Miksi perhekunnia oli kaiken mitta?


Kolmiodraamaan kuuluu myös Sanna Majurin nuori rouva de Winter: alkuun seuraneitinä alistettu mutta totuuksien paljastuessa selkänsä suoristava, rakastava ja rakkauden voimaan uskova nainen. Majuri laulaa herkästi, ja hänet on helppo uskoa tarinan pelastavaksi enkeliksi.


Riitta Havukainen irrottelee jenkkinousukkaana kerrassaan hauskasti. Hän on hyvä sekoitus omahyväisyyttä, itseironiaa ja juonittelua (naisen on syytä ottaa tilaisuudesta aina vaari). Antti Timonen Rebeccan serkkuna ja rakastajana on hyvä liero, mutta rooli jättää miehen kuitenkin yksitasoiseksi pahikseksi.


Erityiskiitos kuuluu musikaalin lavastukselle, josta on vastannut Katariina Kirjavainen. Kun metrien korkuiset punaiset orkideankukat putoavat kankaina katosta, jokainen ymmärtää, että intohimosta on kysymys.