Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Myyrä

Pirjo Puukko – Hämeen Sanomat – 18.11.2008

MYYRÄ KUVAA SUOMEN HISTORIAA KARNEVALISTISESTI


Jari Tervo ei päässyt Finlandia -ehdokkaaksi, mutta sai Helsingin Kaupunginteatteriin Myyrä -teoksensa näytelmäversion ensi-iltaan.

Esitys linjaa Suomen ja Neuvostoliiton välejä suomettumisfiltterin läpi, kaihtamatta groteskejakaan värejä. Peli on niin kovaa, että muutaman nappulan kaatumisella ei ole väliä.

Sami Keski-Vähälä dramatisointi keskittyy Kekkosen viimeiseen vuosikymmeneen, johon menneisyys lyö kiilojaan vanhan miehen harhojen kautta. Kekkonen on muistelmiaan kirjoittava keskus, mutta sivujuonteena kulkee kommunistisuvun mustan lampaan, suojelupoliisin etsivä Jura Karhun toiminta.

Jo näytelmän alussa ilmaistaan tapa, jolla kaikkeen tulee suhtautua, kun pallogrilli-sputnik törmää valtavaan Misha-nalleen. Rekvisiitalla ohjataan tulkintaa usein tuohon suuntaan: valtavia prenikoitaan kantavat lampaankarvalakkiset kosmonautit ja hokkareillaan kompuroiva jääkiekkoilija.

Punaisena lankana pitäisi kulkea vakoojan, myyrän etsintä. Yksi oletus on, että myyrä on Kekkonen. Punainen lanka vääntyy esityksen kuluessa kuitenkin monelle mutkalle.

Herkullisia roolisuorituksia

Tanssia, viinaa ja naisia riittää huippupolitiikan rankkuutta pehmentämään. Urkintaa ja juonittelua on niin runsaasti, että kulman takaa ilmestyy alati uusia yllätyksiä.

Milko Lehdon ohjaama esitys yrittää muutaman kerran kysyä niin yksittäisen murhan kuin joukkomurhienkin oikeutusta, mutta kysymys hukkuu karnevalismiin, joka kääntää normit ylösalaisin.

Ohjaus ristivalottaa aikojen, paikkojen ja mielentilojen tasoja, mutta päällimmäiseksi jää kuva vanhasta, järkälemäisestä, Antti Litjan erinomaisesti näyttelemästä Kekkosesta, joka kuoleekin silmää iskien.

Nuorempia Kekkosia esittävät Hannes Suominen ja Matti Olavi Ranin.

Rauno Ahosen etsivä Karhu liukastelee politiikan kiemuroissa hämmentyneenä.

Pertti Koivulan Stalin mylvii verisessä teurastajanvaatteessa, otattaa propagandakuvia itsestään työläisten rinnalla ja pyöräyttää Kekkosen valssiin. Koivula vie rooliaan mehukkaasti.

Naiset naurattivat ensi-iltayleisöä

Näyttämöllä juoksutetaan yli viittäkymmentä roolia, joten tapahtumien kirjo on valtava. Aivan kitkatta sirpaleinen esitys ei liimaudu kokonaisuudeksi vaan hukuttaa kysymykset paljouteensa.

Markus Tsokkisen lavastus on monitasoinen maailma, joka taipuu maalaiskylästä suurkaupunkiin.
Kiskoja pitkin näyttämölle tuodaan uusia maailmoja. Lisäksi hyödynnetään videotekniikkaa paljastamalla screenin kautta muuten näkymättömissä olevia asioita.

Koomista tarjoillaan kautta linjan, mutta yleisö hullaantui ensi-illassa täysin Tiina Pirhosen viittoessa saksalaisille Kekkosen puhetta.

Aino Sepon mainion ponteva maatuskatulkki saa kääntää ystävyys, rauha, plaa plaa plaa -puheita Kremlin tapaamisessa, jossa kummankin maan päämies huitelee jo omissa maailmoissaan.

Liki kolmetuntinen esitys tarjoaa mainioita roolisuorituksia, joita on maalattu pääosin ronskilla kädellä.