Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Paavo 1,5

Maria Säkö – Skenet – 27.11.2008

Hämäävän helppoa

Paavo 1,5 ei ole huikean omaperäinen valinta Studio Pasilaan. Helposti lähestyttävä ja hurmaavasti näytelty se kuitenkin on. Nuori yleisö pääsee sen maailmaan mukaan. Leppoisa rytmi pitää huolen siitä, etteivät vanhemmatkaan putoa kärryiltä.

Michael Druknerin Paavo 1,5 on kirjoitettu jo kymmenen vuotta sitten. Komediaa on esitetty jo useammissa teattereissa, ja sen suosio on helppo ymmärtää. Homoseksuaalien adoptio-oikeus herättää edelleen intohimoja puolesta ja vastaan. Druknerin näytelmässä tavallinen keski-ikäinen homopari Jari ja Martti (Jaakko Saariluoma ja Tommi Auvinen) luulee adoptoineensa 1,5 -vuotiaan Paavon, mutta paikalle tupsahtaakin pilkkuvirheen vuoksi 15-vuotias, rikollistaustan omistava ja homokammoinen korsto (Petja Lähde).

Tv:n komediasarjoihin viittaavalla olohuonelavastuksella ja kirkkailla valoilla luotu realismi lienee ainoa mahdollinen miljöö Paavo 1,5:lle. Esitys myös annostellaan nuorisoystävällisesti. Noin puolitoistatuntiseen esitykseen on ympätty väliaika. Huomio keskittyy vain ja ainoastaan näyttelijöihin.

Komedia liikkuu pintatasolla henkilöiden törmäilyissä. Homopari ei ole millään muotoa pelkästään esimerkillinen. Mutta heidän suhteensa vaikuttaa aidolta. Hömpähtävä Jari (Jaakko Saariluoma) viettää päivät enemmän ja vähemmän turhia keksintöjä tehden. Sosiaalityöntekijä Martti, kyynisempi ja viinaanmenevämpi, selvästi suhteen ”mies”, ei ole yksityiselämässään ollenkaan yhtä suvaitsevainen kuin työssään ihmisiä auttaessaan.

Jaakko Saariluoma ja Eero Saarista Martin roolissa paikannut Tommi Auvinen ovat jo virtuooseja yleisön mielenkiinnon naulitsemisessa itseensä. Stand up -koomikkona tunnettu Saariluoma saa onneksi tehdä roolin, jossa on aitoa arvokkuutta. Hänen Jarinsa höpsöyteen piiloutuva suloisuus antaa miesparin suhteeseen syvyyttä.

Petja Lähde kuljettaa liikuttavasti 15-vuotiaan Paavon haahuilua. Hänen tulkintansa ei hae ääripäitä, kuten voisi olettaa. Tulkinta on stereotyyppistä nuorisoangsti-ilmaisua monimuotoisempaa, herkempää ja samalla hetkessä elävän rentoa. Nykivät eleet, huumori ja kuoren alta pilkahtava pikkupoikamainen vilpittömyys rakentavat Paavosta persoonan. Paavo toimii myös Jarin ja Martin suhteen paljastajana.

Homoparin oikeuksista sinänsä esitys ei tänä päivänä sano mitään uutta. Sen sijaan adoptiosta puhuminen tuntuu edelleen raikkaalta, ajankohtaiselta ja varsin vaietulta asialta. Kuuluuko rakkaus vain suloisille taaperoille? Eikö murrosikäinen ristiriitoineen olekaan enää hellyyden arvoinen?

Tommi Auvisella on kyky ohjata komedioita, joissa on hellää ironiaa erilaisuutta kohtaan. Hänen muutaman vuoden takainen ohjauksensa, niin ikään Studio Pasilassa esitetty, loistava Elling lähestyi varsin samantapaista aihetta. Paavo 1,5 tarttuu kuitenkin erilaisuuden sijaan suvaitsevaisuuteen. Vaikka sana on kärsinyt inflaation, sopii se varsin hyvin kuvaamaan Studio Pasilan esityksen esiin tuovia ongelmia.

Homopari joutuu kestämään ennakkoluuloja, mutta nuorisorikollinen (tai sellaiseksi leimattu) joutuu kohtaamaan koko maailman rakkaudettomuuden. Homopari haluaa suvaitsevaisuutta, mutta nuori kaipaa rakkautta. Ja rakkautta on paljon vaikeampaa saada kuin kylmää suvaitsevaisuutta. Jari, Martti ja Paavo katsovat toisiaan, eikä kukaan heistä ole sen jälkeen entisensä.