Arvio: Softandhard
SOFTANDHARD (Lachky), Helsinki Dance Company 2008
On paljon peräkkäisiä sanoja ja lauserakennelmia, joilla voi kuvata ja analysoida tanssiesitystä. Mutta silloin kun näkee tanssiesityksen, jonka kuvaamiseen sanat tuntuvat harhaanjohtavilta ja tyhjiltä, olemme jossakin määrin liki tanssin perustavinta olemusta. Kun kehollinen ilmaisu on niin täydentävää, tuntuu sen verbaalinen selittäminen ja avaaminen laimealta.
Näin kävi minulle nähdessäni Helsinki Dance Companyn uuden tuotannon Softandhard, johon koreografian on tehnyt Anton Lachky.
Nähtyäni Softandhardin voin samastua penkkiurheilijan kokemusmaailmaan. Kun jokin on niin huomion vangitsevaa, jännittävää ja mukaansatempaavaa, on vaikea pysyä penkissään. Oma pää pyörii tanssijoiden pyöriessä lattialla, katsomon penkin selkänojaan ei malta nojata, ja katse liikkuu oikealta vasemmalle, ja taas vasemmalta oikealle. Katsojat sidottiin esitykseen heti alussa. Musiikki alkoi ja tanssijat olivat jo näkyvillä, mutta katsojalle annettiin aika jännittää, orientoitua, odottaa ja pohtia odotuksiaan.
Lachky pelasi teoksessa komposition perusrakenteilla, ja hyödynsi tehokkaasti muun muassa ajoitusta. Kuten edellä mainittiin, teoksen alku oli tarkkaan ajoituksellisesti harkittu. Tanssijoiden yhteistyön työkaluna käytettiin myös ajoitusta. He etsivät yhteistä aloitusta, kuuntelivat toisten valmiutta jatkaa, ja löysivät yhteisen hetken liikkeen lopettamiseen. Lachky oli onnistunut tarkoituksessaan yhdistää harkittuun kompositiorakenteeseen mahdollisuus rönsyilyyn ja vapauteen. Kompositio mahdollisti ehjän kokonaisuuden, ja sujuvat siirtymät kohtauksesta toiseen ja soolosta duoon, mutta tanssijoiden vapaus keskittyä pelkästään toistensa kuuntelemiseen ja toimiminen ainoastaan hetkessä antoivat teokselle tilaa hengittää. Alun kaltaisesti loppu oli teoksessa rakennettu niin, että katsojan oli mahdollista rauhassa lipua pois esityksen tunnelmasta, ja siirtyä käsittelemään näkemäänsä ja odotusten täyttymistä.
Jos itseltä kysyttäisiin näkemystä tanssin olemuksesta ja omakohtaista käsitystä tanssista, se lähentelisi sitä, mitä näki Softandhardissa. Lachkylla on ollut taito tuoda esiin se, mikä tekee tanssista ainutlaatuisen ja tanssijasta erityislaatuisen. Tanssissa toimitaan periaatteessa yksinkertaisten painovoima, liikelakien, suuntien ja nopeusvaihteluiden avulla, mutta kyetään luomaan vaikuttavia esteettis-emotionaalisia kokemuksia. Tanssijoiden erityislaatuisuus on siinä, että he pystyvät kaiken edellä mainitun toteuttamaan, ja kykenevät ilmaisemaan kaiken omalla kehollaan, ruumiinkielellään. Ideoiden kehollistamisessa Inka Tiitinen oli aivan valloittava mimiikkamaisessa soolokohtauksessaan. Kiehtovaa oli myös, että Softandhardin koreografia oli niin fyysistä. Se on minusta jollain lailla tanssia ja tanssijoiden kykyjä arvostavaa. Koreografian ei tarvitse olla täynnä mahtavia temppuja ja fyysisiä taidonnäytteitä, mutta miksi ei myöskään näytettäisi sitä, mitä tanssijat osaavat. Lachky oli haastanut tanssijat liikelaadulliseen, liike- energia- ja kestävyyskokeiluun.
Enempää ei tee mieli verbalisoida Softandhardia, ettei kokemus latistuisi, mikä on sanattomalla, liikeilmaisulla luotu ja kinesteettisen aistin kautta itseensä saatu.