Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Softandhard

Kaisa Kurikka – Turun Sanomat – 27.11.2008

Pehmeästi kovaa


Helsinki Dance Companyn ensi-iltateos alkaa mahtavalla fyysisellä intensiteetillä. Kuusi tanssijaa, neljä naista ja kaksi miestä, ryntäävät näyttämölle erilaisissa ryhmittymissä vetämään sarjaansa, jossa heittäydytään maahan, riuhdotaan käsillä ja juostaan hyppäämään tai pyrähdetään täysillä.


Ranskalaisen Simon Thiérréen minimalistisessa musiikissa viulut tikuttavat ääniään, jotka toistuvat kerrostuneina. Mikki Kuntun valaistuksessa valkoinen tanssimatto saa pehmeän harmaan sävyn ja tekijälleen ominaiset valosarjat sivuilla ja takana odottavat syttymistään.


Slovakialaisen, maineikkaassa Akram Khanin ryhmässä tanssineen ja nykyisin Belgiassa asuvan Anton Lachkyn (s. 1982) Softandhard -teoksen alkuosa on vastustamaton.


Fyysisesti vaativa liike kiehuu energisenä ja aktiivisena, ja saa aikaan tuntuman, että tätä voisi katsoa vaikka kuinka pitkään.


Kiehtovat liikkeet ovat syntyneet koreografin ja tanssijoiden yhteistyössä. Lachkyn mukaan teoksen yksi keskeinen elementti on eläimenkaltaisuus, joka näkyy etenkin siinä, kun tanssijoiden liike alkaa muistuttaa villihevoslaumaa. Tanssijat laukkaavat ympyrässä ja tamppaavat käsiään kuin hevosten jalkoina.


Hevoslauma saadaan aikaan hienoilla tanssillisilla oivalluksilla. Sen kanssa ristiriitaiseen suhteeseen asettuu pitkittyvä kohtaus, jossa naiset lopulta matkivat apinoita. Se näyttää juuri siltä, kuin ihmisten apinointi näyttää: typerältä.


Mutta juuri siinä teos tekee oivaltavasti konkreettiseksi sen eron, joka on olemassa eläimen matkimisen ja tanssimalla eläimeksi tulemisen välillä.


Leikit ja kisat


Lachky haluaa myös tutkailla leikkimistä ja pelaamista teoksessaan. Useaan otteeseen tanssijat leikkivätkin niin sokkoa kuin erilaisia kisailu- ja yllytysleikkejä. Hurjan alun jälkeen pitkä leikkikohtaus saa aikaan antikliimaksin. Energia ja intensiteetti laskevat hiljalleen loppua kohden, mutta seesteisempänäkin meininki on vaikuttavaa.


Teoksen yksi hieno puoli on sen näyttämökuvassa. Näyttelijät käyvät vesipulloillaan ja hiostuneita vaatteitaan vaihtamassa valopylväiden välissä, jolloin koko tila säilyy yhteisenä katsojien kanssa eikä mitään tehdä salassa.


Kuntun valaistuksen muutokset saavat tilan näyttämään välillä kovalta, välillä pehmeältä, kuten teokseen sopii. Thiérréen musiikin toistoelementit ovat hypnoottisesti muuntuvia. Tanssijat, niin kaksi vierailijaa kuin ryhmästä tutut, ovat mahtavassa vedossa. He tavoittavat pehmeänkovan ja kovanpehmeän liikeilmaisun ihailtavalla tavalla, täysillä ottaen.