Arvio: Spring Awakening
Kevät herää kiihkeästi ja runollisesti Helsingin kaupunginteatterin uutuusmusikaalissa
Helsingin Kaupunginteatterissa nähdään jo toisen kerran vuoden sisällä onnesta ja itkusta loistavia kasvoja nuorisomusikaalin ensi-illan loppukumarruksissa. Viime syksynä High School Musicalin energinen tekijäjoukko hehkui riemua onnistuneen ensi-illan jälkeen, nyt on Spring Awakeningin vuoro. Se on laitosteatterin tiukassa puristuksessa harvinaista ja arvokasta.
Frank Wedekindin klassikkonäytelmään Kevään herääminen perustuva, palkintoja kahminut ja musikaali kantaesitettiin Yhdysvalloissa 2006. Ilmestyessään vuonna 1891 Wedekindin näytelmä nostatti pornografiasyytöksiä ja sen esittäminen kiellettiin kerta toisensa jälkeen.
Ilmestymisajankohtaansa nähden varsin suoraa puhetta seksuaalisen heräämisen niin sisäisistä kuin ulkoisista myllerryksistä näytelmä sisältääkin. Näytelmä on siirretty musikaalin muotoon ilman turhaa ja näennäistä modernisointia. Maailma on monessa toinen kuin 1800-luvun lopun porvarillisen moraalin ja kaksinaismoralismin läpitunkemassa Saksassa, mutta seksuaalisuus on edelleen kuuma peruna ja lapsuudesta aikuisuuteen siirtyminen on käsittämätöntä.
Esitys puhuttelee varmasti aikuisuuden partaalla kamppailevia nuoria, mutta erityisen suositeltava se on heidän vanhemmilleen ja kasvattajilleen.
Voi olla, että Kevään herääminen olisi vaikeata saada toimimaan puhedraamana. Musikaalimuoto etäännyttää ja estetisoi kiihkolla kyllästetyn ja (melo)dramaattisen tarinan omaan epätodellisuutensa. Nyt jää tilaa kertoa hurja tarina rohkeasti ja suoraan.
Rankemman kautta
Spring Awakeningin ei ole mikään hattarankevyt ja siirappinen musikaali-ilottelu vaan se käsittelee kasvamista rankemman kautta. Samaan aikaan kun halu herää, kasvavat paineet ja odotukset niin sisällä kuin ympäröivässä yhteisössä. Näytelmän todellisuuteen kuuluu insesti, abortti, itsemurha ja homoseksuaalisuus. Sävyt ovat pehmeämpiä kuin Wedekindin näytelmässä, mutta ei Broadway-versiossakaan ole sokerisen onnellista loppua.
Neil Hardwickin ohjaama Suomen-kantaesitys ei ole niin trendikäs ja raju kuin mainonta ja englanninkieliseksi jätetty nimi antavat ymmärtää. Parempi niin. Esitys on ennemmin kaunis, puhutteleva ja jopa runollinen. Mutta myös menoa, meininkiä, huumoria ja energiaa riittää.
Musikaali kulkee nopeiden leikkausten, simultaanisten kohtausten, näyttelijöiden muodostamien still-kuvien ja gestisten asentojen varassa. Harri Kuorenlahden koreografia lainaa onnistuneesti nykytanssin liikekieltä ja yhdistää sitä rockin ja punkin tahtiin kulkeviin tanssinumeroihin. Esityksen läpikäyvä koreografia on mukana kaikessa liikkeessä ja lavaolemisessa.
Pelottomasti ja todesti
Hardwick ja Kuorenlahti saavat paljon irti hyvin erilaisista lahjakkuuksista koostuvasta ensemblestaan. Koko joukko tanssii ja laulaa säröisiä balladeja ja kapinallisia rock-biisejä vakuuttavasti. Päätähdet näyttelevät musikaalin vaativassa tyylilajissa pelottomasti ja todesti.
Omaleimaisesti laulava ja näyttelevä Sara Melleri tekee vahvan roolin tiedonhaluisena ja kiihkeänä Wendlana, joka rakastuu kaikkitietävään mutta haavoittuvaan Jarkko Tammisen Melchioriin. Ei enää ihan murrosikäinen Tamminen tavoittaa konstailemattomalla ilmaisullaan uskottavasti nuorenmiehen kirkasotsaisuuden ja kiihkeyden.
Petrus Kähkönen piirtää riipaisevan kuvan kiihkoonsa sotkeutuvasta Moritzista. Teemu Mustosen ja Samuel Harjanteen orastavaa poikien välistä rakkautta kuvaava kohtaus on sykähdyttävin homoseksuaalisuuden kuvas aikoihin.
Auktoriteettien maailma on selkeästi erotettu nuorten todellisuudesta. Aikuisiksi riittävät monissa rooleissaan vanhempina ja opettajina tarkkaan työtä tekevät Leena Rapola ja Jari Pehkonen.
Esitystä tukee yksikertainen ja upea tilaratkaisu. Tapahtumat tiivistyvät pienelle näyttämökorokkeelle keskelle suurta lavaa. Orkesteri soittaa lavalla, ja osa ensemblesta sekä lavapaikkansa lunastaneet katsojat istuvat näyttämökorokkeen molemmin puolin. Suuri yleisö seuraa sekä esitystä että lavalla olevia katsojia.
Lavastus ei vaihdu kertaakaan, mutta tila ja tunnelma jatkuvasti. Esitystä rytmittävät Antti Rehtijärven näyttävät ja tyylikkäät valot. Kerrankin suurella näyttämöllä ei nähdä yhtään autoa eikä helikopteria.