Saavutettavuustyökalut

Kaupunginteatterin lipunmyynti on jälleen avoinna! Jatkamme vielä peruttujen esitysten lippujen siirtoa ja rahojen palautusta.
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Spring Awakening

Eija Anttila – Kymen Sanomat – 07.02.2009

Kehtaa katsoa

Spring Awakening puhuu kipeistä asioista tyylikkäästi ja väkevästi.

Tiedot kohumusikaalin rankoista aiheista ja suorasukaisesta esitystavasta virittivät ennakko-odotuksia: kuinkahan siitä nyt punastelematta selviää? Riisutaanko ja kuinka paljon? Koetellaanko katsojan sietokykyä ja hyvä maun rajoja? Masturbointia, insestiä, homoseksuaalisuutta – mitä vielä?

Kaikki konservatiivinen huoli oli turhaa. Vaatteet pysyvät päällä, eikä insestiäkään tarvitse katsoa, vaikka se onkin näyttämöllä läsnä, tahratun tytön kehossa.

Spring Awakening puhuu rankoista aiheista, mutta käsittelytavaltaan se on mitä tyylikkäintä teatteritaidetta, syvältä koskettavaa ja lopulta kyyneliin saakka liikuttavaa, jos uskaltaa samaistua henkilöiden tuskaan, epätoivoon ja lopulta toivoon.

Pelkkää synkistelyä musikaali ei ole. Omat koomisetkin kohtansa siinä on, varsinkin alkupuolella.

Herääkin kysymys, miksi on tästä musikaalista on niin paljon kohistu. Mitään ennen näkemätöntä näyttämöllä ei ole sensaatiomaisesta puhumattakaan. Lippukassalla käy kuhina – ehkä siksi kohina.

Musikaali kertoo muun muassa sukupolvien välisestä ikuisesta kuilusta, jopa sodasta, ja nuorten seksuaalisesta heräämisestä, aikuiseksi kasvamisen tuskasta tiukan moraalisessa viitekehyksessä. Alkuperäisnäytelmä on kirjoitettu jo vuonna 1891 ja 1800-luvun lopun Saksaan myös musikaalin tapahtumat sijoittuvat.

Historiallinen perspektiivi kirkastaa näytelmän teemojen ikiaikaisuutta. Vaikka yksi nykypäivän kasvattajien suosikkihokema on, että vanhemmuus on hukassa, ei se ihan hanskassa ole ollut ennenkään, jos koskaan.

Kysymys ei kuitenkaan liene vanhemmuuden hukkaamisesta vaan sukupolvien välisestä kohtaamattomuudesta. Vanhemmat eivät omien traumojensa halvaannuttamina kykene opastamaan jälkikasvuaan lapsuudesta aikuisuuteen niin, että sille kehittyisi terve itsetunto ja oikeanlainen oivallus omasta itsestä, niin henkisestä kuin fyysisestäkin arvokkuudesta.

Jos ihminen ei arvosta itseään, hän häpeää. Itseään häpeävä ihminen tuntee olevansa huono. Huono ihminen ajautuu epätoivoisiin tekoihin.

Kun ihminen kokee olevansa arvoton, hänelle saa tehdä mitä vain, vaikka tuhota. Tuhoamisen voivat tehdä muut tai sen voi tehdä itse. Niin käy itsemurhaan ajautuvalle Moritz Stiefelille (Petrus Kähkönen), joka joutuu paitsi häpeämään seksuaalisuuttaan kokee myös vanhempiensa henkisen mitätöinnin, kun koulunkäynti ei suju toivotulla tavalla.

Rakkaustarina syntyy idealistisen ja yhteiskuntakriittisen Melchior Gaborin (Jarkko Tamminen) ja kiltin perhetytön Wendla Bergmanin (Sara Melleri) välille. Teiniraskaus on perheelle suuri häpeä ja äiti järjestää tyttärelleen laittoman abortin, tämän tietämättä tietenkin.

Tänä päivänä teini-ikäiset ovat aiempia sukupolvia paljon valveutuneempia seksuaalisuuteen liittyvistä fyysisistä ja teknisistä asioista, mutta omien tunteiden käsittelyä ei mikään sukupolvi voi kirjoista oppia.


Musikaalissa tietämättömyys kasvaakin laajemmaksi kuvaksi siitä, miten mahdotonta nuoren on kasvaa aikuiseksi ilman keralla kulkevaa ja läsnä olevaa vanhempaa. Julmaksi asian tekee se, että apua ei löydy sieltä, mistä sitä nimenomaan pitäisi.

Spring Awakening on ennen kaikkea energistä teatteri-ilmaisua, jossa henkilöiden mielialoja taitavasti tulkitseva musiikki balladeista kovaan rokkiin vie vahvasti tarinaakin eteenpäin.

Musikaalisesti erittäin lahjakkaat, raikkaat, väkevät ja herkät nuoret näyttelijät (monella on vielä koulu kesken) tuntuvat olevan juuri oikeassa elementissään. Lataus näyttämöllä on alusta loppuun valtava ja taitaapa herkkä loppukohtaus saada monen näyttelijänkin itkemään.

Spring Awakening on esitys, jonka soisi monen vanhemman ja teini-ikäisen yhdessä katsovan. Saattaisi olla hyväkin keskinäisen keskustelun avaus.