Arvio: Kielletyt laulut
Kielletyt laulut kulkivat Neuvostoliitossa kädestä käteen
LAULUJA ISÄ AURINKOISEN VARJOSSA
Helsingin Kaupunginteatterin studio Elsassa ensi-iltansa saanut Kielletyt laulut on sikermä neuvostoaikana salaa esitetyistä ja kuunnelluista lauluista, jotka arvostelivat vallanpitäjiä tai kertoivat alamaailman omalla slangilla kulissien takaisesta todellisuudesta. Esityksessä lauletaan niin ikään Tšetšenian sodasta ja toimittajien murhista. Kielletyt laulut on dramatisoinut ja ohjannut Pirkko Saisio, joka on myös suomentanut useimmat lauluista. Pirkko Saision rinnalla niitä tulkitsevat Jonna Järnefelt ja Janne Marja-aho.
Vaarallinen runous
Esityksessä todetaan sarkastisesti, että vain Neuvostoliitossa runoutta osattiin todella arvostaa, sillä runoilija saattoi päätyä sanojensa takia vankileirille ja kuolemaan. Sikermässä kuultavan Toveri Stalin laulun kirjoittaja runoilija Juz Aleškovski passitettiin pariksi vuodeksi vankileirille 1950-luvun alussa, jossa hän oppi alamaailman slangin. Hän muistuttaa laulussa Stalinia siitä yhteensattumasta, että myös toveri Stalin karkotettiin ennen valtaan nousuaan Siperian soille, jonne tämä sittemmin passitti poliittiset vihollisensa.
Aleškovskinin laulut Toveri Stalin ja Lesbohäät olivat koko maan tuntemia, mutta tekijä uskalsi ottaa ne nimiinsä vasta parikymmentä vuotta myöhemmin. Kiellettyjä lauluja kierrätettiin magnetofoninauhoina kädestä käteen. Arkadi Severnyin laulut kuunneltiin rahisevina kotiäänityksinä kaikkialla maassa, mutta häneltä ilmestyi vain yksi levy, sekin Turkissa.
Neuvostoaikana alamaailman lauluihin kehittyi oma poetiikkansa ja slanginsa. Esimerkiksi sanonta ”kirjoittaa suomalaisella kynällä” tarkoitti puukottamista (finka tarkoittaa myös puukkoa). Lauluissa kerrottiin aiheista, jotka eivät viralliseen Neuvostotodellisuuteen mahtuneet kuten prostituoiduista, vankilaelämästä, kulkureista ja alamaailman yhteenotoista. Rakkaus on laulussa merkillinen maa, jolle ei voi sanoa ei.
Vapauden kaiho
Neuvostoliiton tunnetuimpien runoilijoiden ja artistien joukkoon kuuluva Vladimir Vysotski oli niin ikään elinaikanaan ”kielletty artisti” ja hänenkin nauhoituksensa on tehty alkeellisilla välineillä. Jukka Malinen kirjoittaa esityksen käsiohjelmassa, että runoilija Vysotkissa näkee mikä älymystöä viehätti alamaailman lauluissa: vapauden kaiho. Vysotski esiintyi toisinaan itsekin alamaailman kasvattina vaikka tosiasiassa runoilija oli lähtöisin neuvostoliittolaisesta keskiluokasta. Vysotski kuoli 42-vuotiaana sydämenpysähdykseen, joka oli seurausta alkoholin ja morfiinin käytöstä.
Nyky-Venäjällä alamaailman laulujen merkitys on Malisen mukaan sen sijaan muuttunut päinvastaiseksi. Älymystö vastustaa niitä osoituksena ryövärikapitalismista ja uuden venäjän julmasta hengestä. Presidentti Putin on niin ikään hyödyntänyt alamaailman sanontatapoja kampanjoissaan.
Kielletyt laulut nyt
Esityksen vaikuttavimmat tulkinnat tekee näyttelijä Jonna Järnefelt. Hänen versionsa prostituoiduksi Odessaan päätyneestä nuoresta tytöstä (Institutka) on vangitsevan intensiivinen. Satamakaupunki Odessa tunnettiin Malisen mukaan pelimiehistä, taskuvarkaista, salakuljetuksesta ja bordelleista.
Paikoin esitys kuitenkin kadottaa jännitteensä, sillä eräät laulut eivät avaudu katsojalle sellaisinaan ja ne jäävät näyttämölläkin kontekstia vaille. Pirkko Saision Danil Harmisin tekstin pohjalta sanoittamassa ja Jussi Tuurnan säveltämän Emme rehabilitoi -laulun ironia on osuvaa. Lauluissa viitataan tiuhaan Anna Politkovskajan ja muiden toimittajien murhiin sekä Tšetšenian sotaan.
Kielletyt laulut saivat alkunsa vankileireiltä ja kaikuvat yhä 2000-luvun Venäjällä. Esitys sitoo laulut nyky-Venäjään ja kysyy, onko mikään sittenkään muuttunut.