Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Salaa rakas

Anni-Helena Leppälä – Kansan Uutiset – 18.09.2009

Herkullista kiemurtelua

Helsingin Kaupunginteatteri, Suuri näyttämö. Arnold & Bach: Salaa rakas. Ohjaus: Pentti Kotkaniemi. Lavastus: Katariina Kirjavainen. Valosuunnittelu: Markku Penttilä. Puvut: Irmeli Toivanen. Rooleissa: Santeri Kinnunen, Heidi Herala, Asko Sarkola, Sanna-June Hyde, Vuokko Hovatta, Sampo Sarkola, Petri Palo, Vappu Nalbantoglu, Pia Runnakko, Eppu Salminen, Pia Andersson (TeaK).

Helsingin Kaupunginteatterin Salaa rakas on 1920-luvun Saksaan sijoittuvat hersyvä komedia.

Makkara- ja sinappitehtailija Julius Seibold (Asko Sarkola) on päättänyt naittaa liikekumppaninsa Max Stieglitzin (Santeri Kinnunen) tyttärelleen. Ongelmaksi kuitenkin muodostuu se, että Max ei ole erityisen edustuskelpoinen. Hänellä ei ole käytöstapoja, ulkonäkö on huolittelematon eikä aikaisemmilla naissuhteillakaan pääse kehumaan. Yksinkertaisesti Max ei ole kiinnostava.

Hätähän ei ole tämän näköinen: käytöstavat voi oppia, ulkonäköä kohentaa ja menneisyyden keksiä. Makkara- ja sinappitehtailija hoitaa. Asko Sarkola on elementissään luodessaan unelma vävyä, ja peitellessään syrjähyppyjään vaimoltaan – sangen heikoin tuloksin tosin.

Heidi Heralan esittämä vaimo, Regine ei kylläkään jää irstailussa toiseksi. Talossa liikkuvat nuoret miehet eivät ole tältä rouvalta turvassa. Herala tekee roolin, joka saa katsojat kiemurtelemaan monesta syystä. Regine on hykerryttävän kamala nainen ja Herala ottaa roolistaan kaiken irti.

Seiboldien tytär Gerty (Sanna-June Hyde) on varsin pinnallinen 19-vuotias, joka pitää miehen tärkeimpänä ominaisuutena sitä, että muutkin naiset haluavat tämän. Pian Maxin menneisyydestä ”paljastuu” suhde kuuluisaan näyttelijättäreen. Kuin taikaiskusta tulee miehestä vähintäänkin kiinnostava – koko kaupungin silmissä. Santeri Kinnunen luovii mainiosti roolihahmonsa kahtiajakautuneisuuden kanssa. Maxin epävarmuus on aivan käsin kosketeltavaa ja jokaisessa varmuuden hetkessäkin on pohjavireenä totaalinen hukassa olo. Kinnunen on ehdottoman hauska, usein miimisestikin. Inhimillinen herkkyys näytelmään tulee nimenomaan Kinnusen myötä.

Valheella on lyhyet jäljet, joten lienee selvää, että lopulta näyttelijätärkin, Ria Ray (Vuokko Hovatta), astuu kuvaan. Jotta liemi saataisiin suurustettua sotketaan samaan keitokseen vielä Rian sulhanenkin, jota esittää Eppu Salminen. Salmisen roolihahmon yliteatraalinen käyttäytyminen ja ylipuhkuminen saavat yleisön suorastaan ulvahtelemaan naurusta.

Oman osuutensa ilakointiin tarjoaa myös Sampo Sarkola, joka tekee Heinz Fellneristä ensimmäisen luokan keikarin.

Kaiken kaikkiaan voi siis todeta, että Pentti Kotkaniemen ohjaus toimii ja pitää katsojat otteessaan. Edes ensi-illassa ei ollut havaittavissa tyhjäkäyntiä, vaan näytelmä kulki täydellä tempolla alusta loppuun.

Erityisen syvällistä sanomaa Salaa rakkaasta ei kannata lähteä tikulla tonkimaan, mutta pimenevien syysiltojen valona se on oivallinen.

Katariina Kirjavaisen lavastus ja Markku Penttilän valaistus luovat ylelliset puitteet tapahtumille.