Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Maija Poppanen

Annina Karhu – Turun Sanomat – 15.08.2009

Kaikki on mahdollista

P.L. Traversin (1899-1996) Maija Poppanen -romaaneihin perustuva musikaali lienee parhaiten kaivertunut suuren yleisön muistiin Disneyn animaatiokohtauksilla höystettynä elokuvana (1964), jota tähdittävät Julie Andrews ja Dick van Dyke. Kyseisen elokuvan vankkumattomana fanina odotin jännittyneenä Helsingin kaupunginteatterin suomenkielistä kantaesitystä.

En pettynyt. Hans Berndtsson on ohjannut suurelle näyttämölle perinteisen, mutta mitä ihastuttavimman, lämminhenkisimmän ja mukaansatempaavimman koko perheen musikaalin.

Richard M. ja Robert B. Shermanin alkuperäinen musiikki sekä George Stilesin ja Anthony Drewen uudet laulut ja musiikki kuljettavat kuulijaa tunnelmasta toiseen. Välillä musiikki saa naurun kuplimaan vatsassa, välillä se nostaa liikutuksen kyyneleet silmiin. Tuttuja, tarttuvia melodioita on ilo kuunnella kovatasoisen orkesterin soittamana.

Siinä missä Traversin kirjojen Maija Poppanen on varsin kulmikas ja omahyväinen hahmo, Disneyn versiossa napakka superlastenhoitaja on pehmentynyt ja makeutunut. Joka tapauksessa salaperäisen sateenvarjolla tuulten mukana lentävän ja taikoja tekevän lastenhoitajan voi nähdä eräänlaisena henkisenä opettajana.

Poppasen viesti kuuluu, että ihmeitä on kyllä olemassa, kunhan ihminen ei asetu niiden tielle, vaan sallii niiden löytyä. Ihme löytyy joka hetkestä, läsnäolosta. Laulun sanoin: ”Kaikki on mahdollista.” Aina kaikki ei kuitenkaan tapahdu juuri silloin kun haluaa: ”Maltti, maltti”. Ja jos tuntuu, että elämä saa ymmälleen, voi tuumata: ”Superylipoppelistikexirallinmoista”.

Visuaalinen ilme hivelee silmiä

Skenografia noudattaa uskollisesti Disney-elokuvan tyyliä. Katariina Kirjavaisen, joiden avulla näyttämölle rakentuu lukuisia näyttämökuvia.

Lavastuksen kannalta erityisen onnistunut on hulvaton kakkukuorrutteentekokohtaus, jossa siistiin keittiöön syntyy muutamassa minuutissa täydellinen kaaos. Astiahyllyt romahtavat, puuhella syöksee liekkejä ja käki kukkuu.

Sari Salmelan puvustus pääsee oikeuksiinsa erityisesti joukkokohtauksissa, joissa värien ja materiaalien runsaus räjähtää katsojan verkkokalvolle. Mainio esimerkki tästä on painajaistunnelmainen oikeussalikohtaus, jossa groteskit lelut tunkeutuvat esiin lastenhuoneen huokosista.

Taidokas laulu- ja tanssiensemble visualisoi oivaltavasti tapahtumia ja tunnelmia. Hykerryttävää hillittömyyttä on esimerkiksi pankkikohtauksessa, jossa mustiin puetut pankin työntekijät rullaavat vauhdikkaasti konttorituoleilla ja luistimilla.

Laadukas kokonaisuus

Roolit on onnistuneesti miehitetty musiikkiteatterin ammattilaisilla. Emmi Kangas Maija Poppasena ihastuttaa lempeässä taianomaisuudessaan ja säteilevässä energisyydessään. Kangas ja Tuukka Leppänen Pertun osassa muodostavat sopusuhtaisen parin, jota yhdistää salaperäinen yhteys sadun valtakuntaan.

Kontrastina sadulle ja ihmeelle Eero Saarisen Yrjö Pankki ja Tove Wingrenin Vilma Pankki puolestaan ilmentävät mainiosti arkisia vanhempia. Taloushuolet painavat, työttömyys uhkaa, parisuhteesta uupuu läheisyys, lapset ovat rasittavia. Läsnäolo ja rakkaus mahdollistuvat vasta kun menneisyyden peikot on kohdattu.

Lapsirooleissa Anna Pankkina ja Mikko Pankkina on nelosmiehitys. Ensi-illassa näyttämölle kipuavat Nelli Matula ja Akseli Ferrand, jotka suoriutuvat vaativista rooleistaan luontevasti ja tarkasti.

Yleisön reaktioista päätellen yksi suosikeista on Antti Langin hölmö palvelija Ropponen. Oiva taidonnäyte Ropposen koomikontaidoista on tikapuukohtaus, jota seuraisi pitempäänkin.

Niin ikään yleisöä riemastutti Riitta Havukaisen lastenhoitaja Neiti Anttonen, jonka hahmossa on sopivassa suhteessa huumoria ja kenties pienimpiä katsojia pelottavaa noita-akkamaisuutta.

Kokonaisuudessa on toimiva tempo ja laadukas ilme. Perinteisen musiikkiteatterin keinoja on onnistuneesti maustettu ripauksella taikatemppuja.

Esitys toimii myös lämminhenkisenä puheenvuorona sadun, ihmeen, ikuisuuden ja rakkauden puolesta.