Saavutettavuustyökalut

Arvio: Koljatti

Päivi Loponen-Kyrönseppä – Ilkka – 5.10.2010

Jari Tervon Koljatti-romaani ei taivu näytelmäksi sanan perinteisessä merkityksessä. Helsingin kaupunginteatterin esityksessä draamaa ei ole nimeksikään, sen sijaan Koljatissa on hassuja ihmistyyppejä ja puhetta, paljon puhetta.

Tervon Koljatti on karikatyyri Suomen entisestä pääministeristä Matti Vanhasesta. Kirjassa ja teatterilavalla häntä kutsutaan Pekka Lahnaseksi, ja rooliin on täysillä paneutunut näyttelijä Antti Virmavirta.

Lahnanen kuvataan esityksessä mökkiytyneenä kylähulluna, joka on uppoutunut omiin maailmoihinsa. Sairausdiagnoosiksi ei taida enää riittää pelkkä työuupumus.

Lahnasen poliittiset avustajat Kirsikka Tanner (Sanna-June Hyde) ja Haukinen (Jari Pehkonen) yrittävät parhaansa mukaan auttaa Lahnasta pysymään tolpillaan, mutta miehen syöksykierre on jo alkanut. Hän näyttää räjähtäneeltä, toimii holtittomasti ja suusta pääsee vain sammakoita.

Esitys seuraa koko lailla uskollisesti kirjan tapahtumia, ja useat kirjalliset sutkaukset toimivat hyvin myös teatterilavalla.

Teatterillisuutta esitykseen tuovat lähinnä Venäjän pääministeri Putiniin liittyvät kohtaukset. Erityisesti Putinin lapsuuden kuvailu kirvoitti hersyvät naurut yleisöstä. Pertti Koivulan pikkuvauva-Putin on napakymppi.

Poliittisena satiirina esitys on parhaimmillaan silloin, kun Lahnanen ruotii Suomen ja Venäjän suhteita. Alussa sen sijasta puhutaan paljon lehdistön ja poliitikkojen suhteista sekä kotimaisten poliitikkojen erityispiirteistä. Kun liikutaan henkilötasolla, satiiri kutistuu herjan heitoksi.

Antti Virmavirta tekee Lahnasensa täysillä ollen hauska, hirveä, säälittävä ja sympaattinen. Esityksen nautittavinta antia on seurata kahden huippukoomikon, Jari Pehkosen ja Pertti Koivulan työtä: Pehkonen loistaa erityisesti Haukisen roolissa sekä kontulalaisena baarinpitäjä-homppelina, Koivula revittelee täysillä niin kontulalaisena Veksi Jurmuna, Vladimir Putinina kuin petomaanina.

Sami Keski-Vähälän tehtävä romaanin dramatisoijana ei ole ollut kadehdittava, mutta Raila Leppäkoski työryhmineen on onnistunut tärkeimmässä: ristiriitaisuudestaan huolimatta Koljatti on viihdyttävä esitys.