Arvio: Wicked
Lännen paha noita
Teatteri Helsingin Kaupunginteatterin uutuusmusikaali Wicked vie katsojat häikäisevään taikamaailmaan, jossa kaikki on mahdollista. Tekniikka ja tiimityö on niin hienoa ja vaivatonta, että vain mielikuvitus tuntuu olevan rajana siinä, mitä näyttämöllä nähdään: kuplalla ratsastusta, veteen sulamista, siipien kasvamista selkään. Noin alkajaisiksi.
Esitys ponkaisee liikkeelle noitakoulusta, joka tuo etsimättä mieleen Harry Potterin ja Tylypahkan. Vaikka Wicked-musikaali sai ensiesityksensä New Yorkissa vuonna 2003, tarina on paljon vanhempi. Se perustuu Gregory Maguiren romaaniin, joka jatkaa L. Frank Baumin romaania Ihmemaa Oz vuodelta 1900. Musikaaliksi sen käsikirjoitti Winnie Holzmann, sävellys ja lyriikat ovat Stephen Schwartzin käsialaa.
Musikaalin pääosissa nähdään kaksi naista, Maria Ylipää hyljeksittynä, vihreänä noitatyttönä, Elfabana, ja Anna-Maija Tuokko koulun kauneimpana tyttönä Galindana, ”bimboblondina”. He osaavat laulaa ja paljon muuta: täyttää lavan energialla ja sähäkällä läsnäolollaan.
Mistä tässä musikaalissa on oikein kysymys? Ohjaaja Hans Berndtsson tiivisti sen teatterin syysinfossa yhteen sanaan: suvaitsevaisuudesta. ”Meitä on monta, jotka emme ole kuin muut. Yhä globalisoituvassa maailmassamme suvaitsevaisuudesta tulee eloonjäämiskysymys.”
Wicked tutkii aihettaan monella tasolla. Koulumaailmassa kyse on siitä, miten vihreänä syntynyt tyttö pärjää joukossa, kun kaikki opettajia myöten kavahtavat häntä. Elfaba ja Galinda joutuvat huonetovereiksi. Molemminpuolisesta inhosta kasvaa pikkuhiljaa luja ystävyys. Se taas joutuu koetukselle, kun ystävykset rakastuvat samaan poikaan, ”aidosti itsekeskeiseen ja syvästi pinnalliseen” Fieroon (Tuukka Leppänen).
Koulukaverit huomaavat, että luuserina pidetty Elfaba onkin se, joka jaksaa rohkeasti puolustaa heikompia. Koulussa on enää yksi puhuviin eläimiin kuuluva opettaja, arvostettu tohtori Dillamond. Hänet pidätetään virasta. Eläinten katoaminen opettajakunnasta ja alistaminen häkkeihin on oire suuresta muutoksesta. Eläinten pelastamiseksi Elfaban on matkustettava Ozin velhon luo. Sillä matkalla oikeamielisestä taistelijasta tulee lännen paha noita.
Musikaali suorastaan pursuaa teemoja, jotka loppupuolella alkavat hieman lipsua käsistä: ystävyys, erilaisuuden sietäminen, ihmisenä kasvaminen, rakkauden kaipuu ja rakkaus, alistaminen ja vapaus yhteiskunnankin tasolla. Popviritteinen, svengaava musiikki kantaa jopa kysymyksen, syntyykö ihminen pahana vai tungetaanko paha häneen. Silti esitys on rento ja irtonainen ja kirvoittaa yleisöstä monet naurut. Erityisesti Anna-Maija Tuokko, mutta moni muukin näyttelijä osoittaa koomikon kykyjä.
Wicked-musikaalin voittokulku maailman näyttämöillä jatkuu. Helsingin versio on tähän mennessä ensimmäinen, jossa lavastaja, Mikael Varhelyi, ja puvustaja, Elina Kolehmainen, ovat saaneet vapaat kädet, hienoin tuloksin.