Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Wicked

Olli Seppälä – Kotimaa – 2010/35

Wicked pohtii erilaisuutta ja pahan syntyä

Musikaalit ovat näyttäviä, viihdyttäviä – ja usein aika tyhjänpäiväisiä. Helsingin kaupunginteatterin Wicked on toista maata. Ensi-illassa katsojat osoittivat suosiotaan seisaaltaan.

Tarina liittyy Yhdysvaltojen omaan satumytologiaan, Ozin maahan. Se sai alkunsa vuonna 1900 L. Frank Baumin kirjasta Ozin velho (suomennettu myös nimillä Ozin maa ja Oz-maan taikuri). Kirjasta kasvoi 15-osainen Oz-kirjojen sarja. Victor Flemingin 1939 ohjaama elokuvamusikaali Ihmemaa Oz levitti laajasti Ozin tarua amerikkalaissukupolvien tietoisuuteen.

Stephen Schwartzin ja Winnie Holzmanin käsialaa oleva huippusuosittu Broadway-musikaali Wicked (2003) on teemoiltaan monisyinen erialisuuden hyväksymisen sekä hyvän ja pahan synnyn tarkastelu. Musikaali perustuu Gregory Maguiren nuortenromaaniin Noita: Lännen ilkeän noidan elämä ja teot (1995).
Wickedissä vastavoimina ovat itseään täynnä oleva blondi Glinda (aivan loistava komedienne Anna-Maija Tuokko) ja vihreäihoisena syntynyt Elphaba (Maria Ylipää), jotka joutuvat koulun asuntolassa huonekavereiksi.

Vihreän noidan synty

Ozin maassa eläimet ovat osanneet ja saaneet puhua, mutta ajat muuttuvat. Eläimiltä viedään puhekyky ja niitä suljetaan häkkeihin. Elphaba nousee vastustamaan kehitystä ja hänestä tulee Velhon juonen ansiosta pahuuden edustaja, vihreä noita, jota kaikki pelkäävät.

Musikaali tuntuu väittävän, tällainen on maailma nyt: paha on hyvä ja hyvän edustaja on, jos ei nyt täysin paha, ainakin itsekäs. Maailmassa mustan ja valkoisen väliin mahtuu paljon harmaata.

Wickedin ehkä traagisin hahmo on vuohi, opettaja Dillamond (Heikki Sankari). Häneltä viedään virka ja ihmispuhe. Opettajaa kohdellaan kuin juutalaista natsi-Saksassa.

Rakkauden hinta

Musikaalin juoni on rönsyilevä ja moninainen. Monien mutkien jälkeen lopussa rakkaus voittaa, kuten kuuluukin, mutta sen hinta on unohdus. Rakastavaiset, Elphaba ja variksenpelätiksi muuttunut Fiyero (Tukka Leppänen) joutuvat pakenemaan yhteisöstä. Raskain taakka jää niille jotka tietävät miten heille kävi, mutta eivät voi kertoa totuutta. Yhteisö siis elää aina jonkinlaisessa valheessa.

Saduissakin voi olla kitkerä sivumaku. Varsinkin hyvissä saduissa, jollainen Wicked on. Hans Berndtsonin ohjauksessa ja Helsingin kaupunginteatterin osaavan musikaalikoneiston käsittelyssä esityskin on hyvä, ellei erinomainen.