Arvio: Next to Normal
Kun enkelistä tulee demoni
Ovatko musikaalit aina satumaista kimallusta naturalistista arkipäivää rakastavan puheteatterin vastapainoksi?
On niissä vakaviakin teemoja: West Side Story, jo klassikko, teki historiaa, koska se musikalisoi roturistiriidan.
New Yorkin on hullaannuttanut musikaaliksi intiimi teos, jonka keskiössä on hulluus, eikä se ole romanttista satukauhua, vaan sairaus, josta kärsiviä ennen nimitettiin maanis-depressiivisiksi.
Bipolaarinen oireyhtymä suistaa sairaan ajoittain selittämättömään ahdistukseen, mikä saattaa johtaa itsemurhaan.
Äidin (Jonna Järnefelt) tehtaillessa maanisessa vaiheessaan sata voileipää aviomies (Juha Junttu) ja teinitytär (Vuokko Hovatta) tietävät mitä on taas tulossa.
Psyyketohtori (Antti Timonen) lykkää Dianaan pillericocktaileja, jotka tainnuttaisivat hevosenkin, mutta sairaus jatkuu.
Lahjakas Natalie kärsii äidittömyydestä, mutta hänet löytää ja pelastaa Henry (Petrus Kähkönen), joten nuori rakkaus sentään, ehkä, orastaa.
Markus Tsokkisen neliportaikkoista lavastusta hyödynnetään rivakalla liikkeellä kohtausten lomittamisessa.
Rehellisyys maan perii
Lähes 40 kappaleen läpisävelletty Next to Normal on rock-ooppera, jonka kuusihenkisessä orkesterissa on kosketin- ja lyömäsoittimia, sello, kitara, basso ja viulu.
Vaihteleva ja dramaattinen musiikki tarjoaa näyttelijöille vaativiakin sooloja, duettoja ja moniäänisiä numeroita. Hyvin treenatut soolot ja stemmat soivat energisinä ja puhtaina. Musikaaleissa laulavat näyttelijät tietysti merkitsevät enemmän kuin näyttelevät laulajat. Tässä ensemble toimii.
Todellisuus ja kuviteltu sekoittuvat. Mahdollinen vastuu vauvan kuolemasta piinaa Dianaa. Gabe (Tuukka Leppänen) ei jätä äitiään rauhaan.
Leppäsen intensiivinen tulkinta lataa kuvioon dramatiikkaa. Jokaisella on demoninsa, joiden kanssa taistelu saattaa olla kohtalokasta.
Teksti ei juuri yksinkertaista tai alleviivaa, ja loppuratkaisu välttää sekä siirapin että synkkyyden.
Juha Juntun hämmentynyt, rakastava Dan ja Jonna Järnefeltin hauras ja rohkea Diana taistelevat rehellisinä, vakavissaan. Silmät kostuvat katsomossa, kun tavoitetaan jotakin totuudellista.
Sitä ilman ei arkipäivässä voi elää.