Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Enron

Eeva Kemppi – Turun Sanomat – 08.11.2010

Tuhokapitalismin lainalaisuudet näkyviin

Brittiläisen nuoren polven näytelmäkirjailijan Lucy Prebblenin Enron on tärkeä näytelmä. Hienoa, että Helsingin kaupunginteatteri on ottanut sen tuoreeltaan ohjelmistoonsa, ja vieläpä suurelle näyttämölle, jossa ei olla totuttu näkemään tuhokapitalismista kertovia, opettavaisia, kriittisiä ja provokatiivisia esityksiä.

Esitys näyttää texasilaisen Enron energiayhtiön nousun ja tuhon 1990-luvun päätä huimaavasta kasvusta 2000-luvun totaaliseen romahdukseen ja oikeudenkäyntiin saakka sekoittaen tiukkaan faktaan fiktiota, karnevalismia ja absurdia huumoria. Konttorirotat laulavat ja tanssivat, raptori-dinosaurukset syövät yhtiön velat ja huijauksen jälkiä peittelevä Artur Andersen tilintarkastustoimisto puhuu nuken ja Rauno Ahosen päällä.

Ei menestystä Amerikassa

Enron sai kantaesityksensä vuonna 2009 Englannissa, ja viime keväänä se nähtiin Broadwaylla. Lontoossa esitys on ollut menestys, mutta New Yorkissa sen tie loppui lyhyeen katsojien puutteessa. Enron kuvaa amerikkalaisen talouselämän raakoja lainalaisuuksia ja paljastaa viimeisimpäänkin talouskriisiin johtaneita mekanismeja. Ehkä Euroopassa sitä on helpompi katsoa etäännytettynä, mutta samoilla pelisäännöillä ja niiden kiertämisellä pelataan täälläkin.

Maailman innovatiivisimmaksi yhtiöksi tituleeratun Enronin osakkeen arvo nousi1990-luvun lopussa huimiin lukemiin, kun yhtiö luopui kouriintuntuvasta ja siirtyi kauppaamaan aineettomuutta ja katteettomia lupauksia. Kirjanpitorikoksilla kaikki saatiin näyttämään kasvulta ja velat piilotettiin varjoyhtiöihin. Tase oli kunnossa ja osakekurssi nousussa. Vuonna 2001 huijaus paljastui – 20 000 työntekijää menetti kaiken, pomot kahmivat rahat ja vain osa joutui vastuuseen.

Kari Heiskasen kokonaisvaltainen ja tarkka ohjaus tykittää asiaa, on suoraan yhteiskunnallinen ja samalla viihdyttävä. Mukana pysyy vaikka talousuutisten lukeminen olisi jäänyt vähemmälle. Enronin tarina kulkee kuin kuin särmikkäin draama ja klassinen tragedia. Nousukiidon hybriksen imu on vetävä ja melkein itkettää, kun George W. Bush nostetaan presidentiksi Enronin tuella ja keinolla millä hyvänsä.

Järjestelmän ongelma

Kyse on kapitalismista ja markkinoiden laeista, mutta tarina kerrotaan yksilöiden kautta. Valokeilassa on Eero Ahon voimalla ja ihailtavalla luontevuudella esittämä uuden aallon toimitusjohtaja, darwinismilla bisnestä pyörittävä Jeffrey Skilling, joka antaa kasvot ensin kylmäveriselle ahneudelle ja lopussa konkurssille ja rikokselle.

Seppo Maijalan pääjohtaja Kenneth Lay, yhtiön julkisivu, taipuu mutkalle politiikan ja markkinoiden vaatimusten mukaan. Rahoitusjohtajaksi nouseva Andy Fastow (Iikka Forss ) hoitaa likaisen työn, kahmii voittoja ja luikertelee parhaiten vastuusta.

Esitys paljastaa tarpeen löytää syntipukkeja, kutistaa ahneus yksittäisten ihmisten ominaisuudeksi ja jatkaa entiseen malliin. Ongelma ei kuitenkaan ole yksilön häikäilemättömyys ja rahanhimo vaan järjestelmä, joka mahdollistaa rikollisen ja piittaamattoman bisneksen.

Esityksen visuaalinen maailma on komea ja puhutteleva. Rahaa tehdään kuplassa, suuressa valkoisessa laatikossa, johon todellisuus ja pienen ihmisen kärsimys tunkeutuu luukuista, ovista ja seinien läpi. Maailma on pelkistetty ja trendikkyys ja glamour on on riisuttu pois.