Arvio: Enron
Tyhjän päälle rakennettu Enron
Loistava näytelmä markkinatalouden kuvioista
Helsingin Kaupunginteatterin näyttämöllä nähdään pitkästä aikaa sellaista draamaa, joka kommentoi terävästi vinoa maailmaa, jossa elämme.
Vasta vuonna 2009 kantaesityksensä saanut Lucy Prebblen näytelmä Enronin noususta ja tuhosta on saapunut pikavauhtia Suomeen.
Kari Heiskasen ohjaama esitys on puhdaslinjainen ja tyylikäs. Se liikuttaa näyttämön ihmisiä harkitusti, silloinkin, kun päällä on kaaos. Päähenkilöiden rinnalla toimii kuoron tavoin joukko enronilaisia, joka puhuu, laulaa, tanssii ja kertoo symbolisesti elekielellä markkinoiden mielialoista.
Valkoinen ja paljas näyttämö täplittyy tyhjän päälle rakennetuilla markkinoilla. Enronin osakkeet syöksyvät raketin lailla ensin ylös, ja kuplan paljastuttua huimaa vauhtia alas.
Välillä esityksen meno on kuin uskonnollisessa hurmosliikkeessä. Rahantekopaikkoja tuntuu löytyvän kaikkialta ja niin Enronin sisällä kuin sen kanssa samaan tanssiin pyrkivillä ulkopuolisillakin on maaninen kiilto silmissä.
Toisaalta ote on analyyttinen ja katsojille faktoja paukuttava. Esitys on raju annos markkinataloustietoutta.
Todesta rakennetun tragedian jäljiltä jää iso joukko tuhoon syöksyviä, omaisuutensa menettäneitä ihmisiä sekä ryvettyneet markkinat.
Musiikkia näytelmässä käytetään taitavasti – niin aiemmin tehtyä kuin Jukka Hakokönkään näyttämöllä luomaakin.
Tyhjän näyttämön tiheä tunnelma
Energiajätti Enronin tarina on vertaansa vailla. Se pystyi huijaamaan talousmaailmaa tempulla, jonka häikäilemättömyyttä kukaan ei uskaltanut edes aavistella.
Temppujen tekijöitä näyttelevät Eero Aho, Seppo Maijala ja Iikka Forss. Kukin tekee hybriksen vallassa toimivasta hahmostaan erinomaisen kuvan.
Ahon esittämä Jeffrey Skilling keksii, että tulevaisuuden voitot voidaan merkata jo tänään, riippumatta siitä, toteutuvatko ne.
Forssin rahoitusjohtaja, Andy Fastow innovoi nerokkaat piilopaikat veloille. Maanisesti työskentelevä Andy rakentaa laatikkomallejaan ja velkapapereita ahmivia raptoreita, hirmuliskoja.
Maijala on hallituksen puheenjohtajana kohteliaan liukas ja pitää kaikkialle suhteita yllä.
Miesten tyhjäkauppaa vastustaa vain yksi nainen, Milka Ahlrothin mainiosti esittämä Claudia Roe. Hän joutuu antamaan paikkansa Jeffreylle yrityksen johdossa.
Kolean hallin sisällä juonitellaan, unelmoidaan voitoista, leikitään värikuulasotaa ja rakastellaan. Mielenkiintoisin screeninäkymä näyttämön ihmisille on kurssikäyrän piirtyminen.
Kun kaikki on ohi ja vanha työntekijä penää Enronin johdolta menetettyjä rahojaan sanomalla ”te teitte väärin”, vastaa johto ”niin, entäs sitten”.
Näytelmä imaisee mukaansa ja selittää kiehtovalla tavalla markkinatalouden mekanismia. Se ei ole hetkeäkään tylsä, vaikka ihmissuhteiden dramatiikka onkin sivussa. Näyttämöllä on toinen näyttämö, joka on viiltävän totta.