Arvio: Kolme iloista rosvoa
Kuinka rosvot kesytetään?
Pieniä lapsia miellyttänee Kardemumman kaupungin perussääntö: ”Täytyy olla kiltti, muita kiusata ei saa, muuten sopii tehdä mitä huvittaa.”
Thorbjørn Egnerin lastenkirja Kasper, Jesper ja Joonatan: Kolme iloista rosvoa on saanut uusimman tulkintansa Kaupunginteatterin suurelle näyttämölle. Egner oli muuten melkoinen tekijä: lastenkirjaansa hän teki tarinan, piirsi kuvat ja sävelsi laulut.
Musiikki onkin suurella näyttämöllä olennainen osa esitystä. Eeva Kontun bändi istuu näyttämön sivussa ja pistää vauhtia niin ihmisten kuin hevostenkin kinttuihin.
Egnerin rosvoista ei löydy suuria luonteita ja syviä elämänongelmia. Niinpä Milko Lehdon ohjauksessa onkin pantu iloisesti sirkukseksi. Itse tarinahan on monessa perheessä jo koirankorville luettu.
Kardemumman kaupunki on ristiriidaton onnela, jossa poliisikin on hyvin pehmeä, ellei peräti nössö. Ainut ongelmaihminen on Sohvi-neiti, joka ankarana periaatteen ihmisenä pitää kuria iltajuhliin haluavalle Camomilla-tytölle.
Kaupungissa on ongelma. Öisin makkaramestarin kaupasta katoaa makkaroita ja leipurilta leipää. Asialla on kolme rosvoa, jotka itse asiassa haikailevat muutosta säädyllisiksi kansalaisiksi ja ehkä sitäkin enemmän naisihmistä kantamaan ruokaa pöytään. Rosvot keksivät kuningasidean: ryöstetään yöllä sikeästi nukkuva Sohvi-neiti.
Tästä alkaakin hulvaton leikki komentelevan Sohvin ja rosvojen välillä. Vankila saa uusia asukkaita ja kardemummalaisten kyky ottaa vastaan muukalaisia sivistää näistä parissa päivässä kunnon kansalaisia. Loppussa voidaan laulaa täydestä sydämestä, ettei rosvoja enää olekaan.
Näytelmä on paljolti tavattoman täyteläisen ja hienon lavastuksen, pukujen, tanssien ja taitavan maskeerauksen voitto. Torni tulipaloineen, aasi, kameli, villakoirat, hevoset ja papukaija ovat mainioita.
Jännitystä on ilmassa sopivasti, muttei liikaa. Kun hurja ja notkea leijona ilmaantuu, takarivistä kuuluu kirkas lapsen ääni: ”Eihän tuo leijona ole oikea vaan ihminen?”
Egnerin laulut ovat yhä vetäviä ja tarttuvia. Itsekin muistan parinkymmenen vuoden takaa tarttuvan rosvolaulun: ”Näin hiljaa, hiljaa hiivitään nyt Kardemumman yössä. On kaikki kansa pötköllään, vain rosvot raataa työssä…”
Rosvot olivat tässä esityksessä oppineet myös räppäämään.
Rauno Ahonen, Paavo Kerosuo ja Eppu Salminen pärjäävät hyvin Kasperin, Jesperin ja Joonatanin rooleissa. Sami Uotila kiehnää leijonana, Pertti Koivula pitää järjestystä humaanina poliisimestarina ja Ursula Salo (sekä Leenamari Unho) julmistelevat Sohvi-neidin roolissa.
Kolme iloista rosvoa on täytetäistä lasten musikaalia, sopivinta ehkä sen ikäisille, jotka jaksavat kuunnella kirjankin luettuna. Jos juoni on etukäteen tuttu, pieni katsoja voi keskittyä nauttimaan vaikka hevosten ja koirien tanssista ja taitavista äänitehosteista.
Näistä rosvoista jää aikuiskatsojallekin hyvä mieli.