Arvio: Ihmisen osa
Tähtikoomikko tihkuu murheita
Ritva Valkama kuljettaa Salme Malmikunnaksen elämäntarinaa pitkillä monologeilla, vähillä liikkeillä ja lyhyillä vanhan ihmisen askelilla.
Tähtinäyttelijä on tähtinäyttelijä. Ritva Valkama loistaa Helsingin kaupunginteatterin Ihmisen osassa. Hän antaa hengen, sielun ja hahmon Salme Malmikunnakselle, Kari Hotakaisen menestysromaanista dramatisoidun näytelmän päähenkilölle.
Valkama, 78, kannattelee Suomen suosituimpiin kuuluvan koomikon mainetta. On Salmessakin komiikkaa: hän on väärässä ajassa elävä oikea ihminen. Salmen yksitotiset huomautukset totuudesta, valheesta, kirjallisuudesta ja milloin mistäkin kirvoittavat monet hyvät naurut. Silti suruja tihkuva entinen lankakauppias on ennemmin traaginen hahmo, eikä hänessä ole häivähdystäkään show’n pyörittäjää.
Salme Malmikunnas lupautuu kertomaan kirjailijalle elämäntarinansa. Raila Leppäkosken rakentamassa esityksessä se tarkoittaa sitä, että Valkama kuljettaa historiaa pitkillä monologeilla, vähillä liikkeillä ja lyhyillä vanhan ihmisen askelilla. Tapahtuu näyttämöllä muutakin, välillä muut henkilöt näyttävät ristivaloa.
Esitys nostaa esiin ihmisen yksinäisyyden teeman. Salme ei tiedä, mitä hänen lapsilleen kuuluu. Totuuden vaatija uskoo tässä asiassa valheellisiin käsityksiinsä. Mies lakkaa puhumasta. Ihmiset työskentelevät yksin, ja jos jollakulla sattuukin olemaan kollegoita, mitään yhteisöä tai toveruutta ei ole.
Näyttämöllä vastausrepliikin saa usein vasta seuraavassa kohtauksessa, kun ensimmäisen sanoja on jo syrjässä.
Antti Mattilan lavastus toistaa autiutta. Joku teippaa persoonattomien paikkojen paljaille seinille sanat ”leipä” ja ”rahaa”. Hiukan alleviivaten ne viittaavat maailmaan, jossa hyvä jakautuu kuin arpapelissä.
Kaikkein hulvattomin on syvältä satuttavaa. Perulaisen katusoittajan viitasta kuoriutuu ensin Pekka ja Pekan vaatteista alaston, arka mies, jonka pitää leikkiä kukkoa. Se on vastaus yksinäisyyden ja turhan rahan kurjuudessa elävän Mirjamin toiveeseen. Jaakko Saariluoman ja Leena Uotilan kohtaus pistää miettimään, kuka on kaikkein nöyryytetyin.
Rooleja on paljon, ja enimmillään näyttelijä vaihtaa ylleen kymmenen hahmon vaatteet. Voi miettiä, ovatko ihan kaikki henkilöt ja juonenmutkat tarpeen. Minun mielestäni eivät.
Roolin sisällä tapahtuvista muutoksista suurin on Sanna-Kaisa Palon Helenalla. Menestynyt, turhautunut bisnesnainen väläyttää monia puolia itsestään. Kun Helenaa kohtaa se karmein, Paloa on vaikea tunnistaa samaksi näyttelijäksi kuin hetkeä ennen.
Ihmisen osa on moniviitteinen näytelmä, absurdi ja todellisuutta peilaava, välillä hervottoman hauska ja sitten pakahduttava – ja toivon henkiin jättävä.