Saavutettavuustyökalut

Tervetuloa teatteriin – turvallisesti! Käytössämme on koronapassi. Tutustuthan huolella ohjeistuksiimme Turvallisesti teatteriin -sivustollamme!
Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Meidän poika

Tommi Aitio – Kauppalehti – 07.09.2011

Mieluummin hallitsijana helvetissä kuin palvelijana taivaassa

Pasi Lampelan uutuusnäytelmässä tutkitaan koulukiusaamista ja kiusatun pojan päätymistä äärimmäisiin tekoihin.

Tavallisen äidin tavallinen poika. Sellainen on Pasi Lampelan uuden näytelmän lukiota käyvä Ville (Hannes Suominen), joka asuu kahdestaan äitinsä (Merja Larivaara) kanssa ja jonka elämään ei kuulu kavereita.

Kuuluu sen sijaan Stalinin elämäkertaa, Hitlerin Mein Kampfia ja epäilemättä tanakka pino Nietzscheäkin. Villessä henkilöityy klassinen koulukiusattu syrjäänvetäytyjä, joka hautoo kostoa kiusaajilleen hakemalla pontta ajatuksilleen maailmankuuluista übermencsh-harhoista.

Draaman ulkoisten tapahtumien malli on otettu kauppakeskus Myyrmannin pommi-iskusta ja sen jälkeisistä koulusurmista. Villen sisäinen ääni seuraa koulusurmaajien tunnettuja kostofantasioita, ja näytelmän ulkoiset puitteet muistuttavat monista Lampelan aikaisemmista teksteistä.

Jonkinlaisesta keskiluokkaisen elämäntavan rakenteellisesta tyhjyydestä ja kulissien romahtamisesta Meidän pojassakin on kysymys. Se on Pasi Lampelan ominaisaihe, jota hän on menestyksekkäästi tutkinut läpi draamakirjallisen tuotantonsa. Meidän poika täydentää johdonmukaisesti, kauniisti ja surullisesti Lampelan projektia kuin täydennysosana näytelmiin Westend ja Geneve ja miksei Kuiluunkin. Silti se on tyyten itsellinen teoksensa, taideluoma teatterisyksyn ehdottomalla huipulla.

Meidän pojan rakenteen uutuus on kronologian rikkova kertoja, Villen tapausta tutkiva poliisi (Rauno Ahonen). Hän pohdiskelee syitä kiusatun pojan päätymiseen äärimmäisiin tekoihin. Miksi kiltti ja koulussa pärjännyt kaveri yhtäkkiä kävelee hullujen ostospäivien ruuhkauttamaan kauppakeskukseen koulureppu täynnä räjähteitä? Lopullista vastausta elämänviisas poliisimies ei keksi, mutta näkee Villessä kappaleen omaa harhailevaa nuoruuttaan.

Yksi onnistui suitsemaan sisällään vellovan nuoren vihan, toinen generoi sen tuhoisaksi terrori-iskuksi.
Pasi Lampela on liian fiksu kirjailija antaakseen pelkän koulukiusaamisen selitykseksi Villen äärimmäisille teoille. Tapahtumien syyt jätetään osin avoimeksi, osan niistä selittää klassinen valintatilanne: olenko mieluummin hallitsijana helvetissä kuin nöyränä palvelijana taivaassa.

Meidän pojan lukiolainen valitsee ensin mainitun, tunnetuin seurauksin.