Saavutettavuustyökalut

Helsingin Kaupunginteatteri

Arvio: Lainahöyhenissä

Asko Karttunen – Kauppalehti – 20.09.2011

HÄKKI AUKI JA PÖYHKEÄSTI LAVALLE

Helsingin Kaupunginteatterin vanhannuhruinen Arena-näyttämö
tihkuu ensi-illassaan ranskalaista tunnelmaa, jonka Lainahöyhenissä—näytelmän miehitys toteuttaa riemulla ja rakkaudella. Monisäikeisiä tapahtumia hallitsevat alusta loppuun Santeri Kinnunen ja Pertti Koivula, heille molemmille on langennut näytelmässä osa, joka vaatii hienotunteista tulkintaa, jota ilman näytelmä jäisi puolitiehen. Mutta Kinnunen ja Koivula eivät lopeta mitään puolitiehen, vaan heidän kohdallaan viimeinen näkymä lavalle kertoo kaiken.

Näytelmän juuret ovat Ranskassa, missä Jean Poiret kirjoitti Palais-Royalille näytelmän La cage aux folles, joka kääntyy vaikkapa muotoon Häkillinen hassahtaneita. Pariisista näytelmä on levinnyt myös elokuvaksi muutettuna ja juonen koomis-traaginen sanoma on säilynyt nyt Helsinkiin saakka kulkeneessa muodossaan.

Tarina ei itsessään ole mikään uusi luomus, mutta sen esittämiselle sallitut rajat ovat tarkat, taikka koko juoni muuttuu pahanmakuiseksi. Kapakoitsija Georges on homo ja kapakan kuningatar ja isännän rakastettu on transvestiitti Zasa, Helsingissä Koivula ja Kinnunen. Trion kolmas on rakastumisikään varttunut Jean-Michel eli Antti Timonen.

Rakastuu ken rakastuu, mutta juonessa on yksi pulma, Jean-Michelin isä Georges on isä, mutta homo, kun taas äiti liihottelee jossakin ja Zasa käy varaäidistä. Jean-Michel olisi menossa naimisiin, mutta tulevan morsiamen isä on arkkikonservatiivi senaattori Dindon, joka vaatii Välimeren rannan maiseman puhdistamista kaikesta kuonasta, homot ja transvestiitit mukaan luettuna. Dindonia rouvineen odotetaan tutustumiskäynnille, mutta pulma on siinä, että senaattori tuskin suostuu antamaan tyttärensä kättä Jean-Michelille, jos tämän kasvuympäristön erikoisuudet paljastuvat.

Kaikki järjestyy, mutta näytelmän ohjaajalla Neil Hardwickilla on iso ansio siinä, että sukupuoliset erikoisuudet pysyvät taustalla ja homo sekä transvestiitti alkavat käydä melkein sivistyssanoista. Musiikki on mukaansa ottavaa, kiitos kapellimestari Kaisa Kulmalan. Tyttö-poika tanssiryhmän menossa on meininkiä, kiitos Mindy Lindblomin. Ja lavastus vie välistä Matissen tai Dufyn tunnelmaan, kiitos Antti Mattilan. Kaiken kaikkiaan kiitos kaikille työnsä tehneille, tulos osui sydämeen.